Hei
Pitkästä aikaa kyselen täällä...
Elämä on entisellään. Kohtuullisen hyvää, mutta jotain puuttuu. Tunteita kaukaista miestä kohtaan, mutta pikku hiljaa olen pääsemässä tilaan, jossa hyväksyn tilanteen mahdottomuuden. Kaipaan ihmistä, joka voisi antaa jotain minulle. LÄheisyyttä ja läsnäoloa. Onko sellaista näkyvissä? Terveyskin vähän reistailee, näetkö jotain siitä?
Kiitos jo etukäteen ja mukavaa syksynjatkoa Sinulle :)
Pitkästä aikaa kyselen täällä...
Elämä on entisellään. Kohtuullisen hyvää, mutta jotain puuttuu. Tunteita kaukaista miestä kohtaan, mutta pikku hiljaa olen pääsemässä tilaan, jossa hyväksyn tilanteen mahdottomuuden. Kaipaan ihmistä, joka voisi antaa jotain minulle. LÄheisyyttä ja läsnäoloa. Onko sellaista näkyvissä? Terveyskin vähän reistailee, näetkö jotain siitä?
Kiitos jo etukäteen ja mukavaa syksynjatkoa Sinulle :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaukaisella miehellä ja sinulla on ihmeellinen henkinen yhteys ja tienne kohtaavat myöhemmin uudelleen. Hänkään ei saa sinua mielestään mutta hänen elämänsä on sellaisessa vaiheessa ettei hän voi muuttaa sitä ja hän suhtautuu siihen realistisesti. Teillä on mahdollisuuksia tavata satunnaisesti, käyttäkää ne ja nauttikaa niistä pienistä hetkistä, vaikka ne eivät näytä johtavan mihinkään.
Elämääsi on pyrkimässä muitakin miehiä. Heitä tulee ja menee eivätkä he tarjoa niin paljon läheisyyttä kuin kaipaat. Heistä on iloa mutta he jäävät kuitenkin lyhytaikaisiksi pistäytyjiksi. Etäisyydestä huolimatta tunnet sen kaukaisen miehen olevan sinua lähempänä kuin nämä fyysisesti lähempänä olevat. Elämässäsi on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa, se stressaa sinua ja vaikuttaa myös terveyteen. Yritä nollata ajatuksesi ja lepää.
Kiitos Chrystall!
Uskomatonta kykysi nähdä ja pukea sanoiksi asiat! Aiemmin en itse ollut osannut pukea sanoiksi tuota, mutta niinhän se on, että tunnen tämän kaukaisen miehen todella läheiseksi, vaikka emme nytkään ole tavanneet kesäkuun jälkeen, emmekä ole pitäneet mitään yhteyttä.
Oma intuitioni sanoo asioiden olevan täsmälleen juuri niin kuin sanoit. Sinänsä se on hiukan ahdistavaakin, sillä en haluaisi elämän valuvan hukkaan sen takia, että tämä kaukainen rakkauteni on niin vahvasti läsnä elämässäni, sydämessäni. Toivoisin niin kohtaavani jonkun, jonka avulla saisin siirrettyä hänet taka-alalle mielestäni (kokonaan pois... tuskin koskaan:)). Mutta jossain sisälläni tiedän minäkin, ettei toista samanlaista tule. Tavallaan aika surullistakin?
Kiitos sinulle, lähinnä siitä, että valat minuun uskoa, ja vaivannäöstäsi. Mukavaa syksynjatkoa :)