Kerrostalot olivat aina jouluisin täynnä. Ihmiset saapuivat, sytyttivät pienet valot, jotka olivat kuin tähdet, ja söivät puuronsa, niin kuin heidät oli opetettu. Puuro oli tämän kansan merkki. Siitä saatoin heidät tunnistaa.
Joulun väri oli olla tumma, kuitenkin, lopussa. Punainen oli veren väri. Joulun tarkoitus oli tuoda tunne pimeyden keskelle. Punainen oli tunteen väri, äärimmäisen.
Tunnetta löytyi myös siitä, kun kävelin kadun vartta, ja katselin valoilla aukotettuja korkeusmittansa löytäneitä taloja. Niiden sisään en nähnyt, mutta näin kuinka ne säteilivät kerrankin ihmeellistä energiaa. Ne löysivät tuon olotilansa vain kerran vuodessa. Joulu teki niille ihmeen, jota ei kukaan arkkitehti tai muu olisi kyennyt suunnittelemaan.
Joulu oli minulle vain yksi päivä vuodessa. Toisille se oli paljon enemmän, mutta tunsin, että se oli jotain niin suurta, että ihmiselle yksi päivä oli aivan tarpeeksi, sekin ehkä jo liikaa. Joulu ehti päivässä täyttää sen tyhjiön, minkä vuodessa ehdin itselleni muodostamaan.
Kaiken sain vain kävellessäni rauhallisia katuja pitkin, joiden yllä lumi tanssi hippuina ennen laskeutumistaan. En saanut ainutta lahjaa, vaikka lähetin kai muutaman. Mutta siitä ei joulussa ollut kyse. Eivät joulupukit tai kalenterit voineet tuoda sisäistä rauhaa.
Minulla on ollut jo pitkään kerrottavaa. Sisälläni.
2
267
Vastaukset
- X-Sherlokki
Tästä jäi joulun tunnelma hieman valjuksi, onko vielä liian kaukana?
Mutta hieman lisää sävellystä ja se o siinä.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä kulkusia puristellen 6
T. ®Sherlokki © 2005 - o8o8
Olet oikeilla jäljillä. Rakennat hyvää jännitettä sisäisen joulun ja ulkoisen joulun välille. Käytät alussa hyviä kielikuvia ja osaat herättää lukijasi mielenkiinnon. Älä kuitenkaan sorru vähättelemään joulun merkitystä kirjoittajaminälle tyyliin "yksi päivä vuodessa", sillä sitähän se ei ole. Joulu on ilmiselvästi tarinan päähenkilölle tärkeä ja erityinen päivä, joka poikkeaa kaikista muista päivistä. Anna päähenkilön jatkaa pohdintojaan, esimerkiksi joulun kristillisestä ja pakanallisesta perinteestä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951