Iranin ex-presidentti, Khatami, luonnehti ydinasetta sellaiseksi, ettei se kuulu islamin luonteeseen.
Pakistanin ydinaseen kehittäjä, Khan, opiskeli 1970-luvulla uraanin väkevöimistä Hollannissa. Kun hän oli valmis, hän muutti takaisin Pakistaniin. Hollannista oppimilla taidoilla Khan valmisti Pakistanille ydinaseen.
Khan on tunnustanut JA PYYTÄNYT ANTEEKSI!?, että hän on vuotanut ydinteknologiaa mm. Pohjois-Koreaan ja Iraniin.
Näin jälkiviisaana, kannattiko Hollannin päästää Khan tutkimaan ydinteknologiaa?
Kaikkihan on jo menetetty, "ydinsalaisuudet" kiertävät netissä, mutta vielä paljastamatta olevia aseita ajatellen, kannattaako khaneja päästää urkkimaan kaikkea?
Ja kysytään vielä muslimeilta, pitäisikö useammilla muslimivaltioilla olla ydinaseita (ku muillakin on)?
Multikultturismin hedelmiä:
"rajansa kaikella"
1
150
Vastaukset
ydinase on sellaisellakin vastuuttomalla sekopäävaltiolla kuin usa niin saa niitä olla muillakin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926