Hajanainen persoona

Miten saada persoona yhdeksi hyväksi kokonaisuudeksi? ihmisiähän on erilaisia: on ujoja, hillittyjä, äänekkäitä, itsevarmoja, surullisia, omalaatuisia, jokapaikan höyliä... mutta kun minä olen kaikki. Tai ainakin tuntuu siltä. Ihmiset kummastelevat käyttäytymistäni. Ensin kun minusta saa avoimen ja seurallisen kuvan, olen sittenkin hyvin sulkeutunut ja epäsosiaalinen.

Tämän vuoksi seurustelusuhteeni ovat lyhyitä.
3466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tietysti on ihmisiä,jotka kummastelevat kaikkea mikä liikkuu,pysyy paikallaan ja sekä siltä väliltä,mutta kannattaako persoonaansa rakentaa ulkopuolisten toiveiden mukaan on jo toinen juttu.Minusta ainakin se,että itse aidosti pitää itsestään on jo aika hyvä perusta,jolta ponnistaa.Sosiaaliset tilanteet ovat aina vuorovaikutusta,eikä siten esim.syrjäänvetäytyvä ole välttämättä epäsosiaalinen,ehkäpä hän on vain väärässä seurassa...Yleensäkin liika ajattelu toisten mahdollisesta kielteisestä käyttäytymisestä voi johtaa vainoharhaisuuden porteille.

Äänestä
  • Mistä niistä itseistä tulisi pitää, jos ei itsekään hahmota mikä on oikea itse?

    Äänestä

  • sivusta kirjoitti:

    Mistä niistä itseistä tulisi pitää, jos ei itsekään hahmota mikä on oikea itse?

    Tuohon en tosiaan osaa vastata...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokin... kirjoitti:

Miten saada persoona yhdeksi hyväksi kokonaisuudeksi? ihmisiähän on erilaisia: on ujoja, hillittyjä, äänekkäitä, itsevarmoja, surullisia, omalaatuisia, jokapaikan höyliä... mutta kun minä olen kaikki. Tai ainakin tuntuu siltä. Ihmiset kummastelevat käyttäytymistäni. Ensin kun minusta saa avoimen ja seurallisen kuvan, olen sittenkin hyvin sulkeutunut ja epäsosiaalinen.

Tämän vuoksi seurustelusuhteeni ovat lyhyitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu