Vantaa on slummi. Elämä on apeaa. Vantaan SDP ehdottaa, että tilannetta aletaan korjaamaan panemalla nuorison perään sosiaalidildoa entistä lujemmin.
HS:
"Vantaa on huolissaan nuorten vantaalaisten kasvaneista toimeentulotukikuluista. "Asialle on tehtävä jotakin. Näyttää siltä, että jotkut ovat ottaneet elämäntavakseen toimeentulotuen nostamisen", pelkistää Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Simo Pokki (sd).
"Nuorista 18–25-vuotiaista vantaalaisista 6,2 prosenttia saa toimeentulotukea. Joillakin alueilla määrä on lähes kymmenen prosenttia."
Pokin esittämiä lääkkeitä ovat paitsi koulutuspaikkojen järjestäminen myös nuorten työpajat.
"Nuoret on saatava tekemään jotakin toimeentulotukensa eteen."
Tarkoitus on entistä tarkemmin valvoa sitä, että nuori ei keinottele tuilla. "Jos kieltäytyy toistuvasti työstä tai koulutuksesta, toimeentulotukea voidaan alentaa suurimmillaan 40 prosenttia", Pokki sanoo.
Kovimpana lääkkeenä Pokki esittää sitä, että työ- tai koulutuspaikasta kieltäytyvä menettäisi oikeutensa tukeen.
Vielä nyt lainsäädäntö ei mahdollista tuen pois ottamista kokonaan. "Tuella keinottelun vuoksi lakia pitäisikin muuttaa samoin kuin työmarkkinatuen saamista aiotaan kiristää lainsäädännöllä", Pokki ehdottaa.
Pokki myöntää, että monet työssä käyvätkään eivät selviä ilman toimeentulotukea. "Palkka etenkin osa-aikatyössä voi olla niin heikko ja vuokra sen verran korkea, että tulot eivät riitä."
Sosiaali- ja terveyslautakunnan sosiaalidemokraattiset jäsenet esittävät Vantaan ensi vuoden talousarvioon 100 000 euron määrärahaa nuorten toimeentulotukiasiakkaiden työllistämiseksi ensi elokuun alusta"
Vantaa sosiaalisimputuksen kärkikunta
SDP=sosiaalidildopuolue
2
477
Vastaukset
- Ikävä paikka
Vantaa on varsinkin työttömälle tyly paikka.
- Vandaalï
Vantaan ruotsinkielinen nimihän on tunnetusti Vanda. Tästä juontuu sana vandaali ja vandalismi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1495808Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella344166Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03520Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv492731No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452520- 312494
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv322468- 162338
- 432055
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h262015