Hei kaikille!
Olen 19-vuotias nainen, enkä ole vielä tähän mennessä ymmärtänyt, mitä olen. Voi hyvä Luoja, olen AIKUINEN!! Tuon tajusin katsoessani itseäni tänään peilistä. Katson itseäni peilistä päivittäin, mutta en ole koskaan aiemmin pysähtynyt ajattelemaan, kenet oikein siellä näen. Tänään pysähdyin, ja jopa järkytyinkin. Toden totta, olen elänyt viimeiset vuodet ikäänkuin valheessa, luullen että minä olisin yhä lapsi. Tavastani ajatella: "Sitten kun olen aikuinen..." joudun luopumaan tänään! Totuus on se, että minusta ei ikinä tule aikuista, ellen osaa suhtautua itseeni aikuisen lailla. Ei ole olemassa mitään yhtä päivää, joka kertaheitolla muuttaisi ihmisen käsityksen itsestä. Jokaisen täytyy löytää oma arvonsa itse, ei kukaan muu tule sitä kertomaan sinulle. Ajatusta aikuisena olosta ei voi siis lykätä aina vain huomiseen, vaan joskus täytyy ymmärtää, että tietty "aikaraja" on jo ylittynyt. Kuten minun kohdallani. Se, että ihminen pitää itseään aikuisena, auttaa häntä varmasti hyväksymään itsensä entistä paremmin. Ajatushan on, että kun on aikuinen, ei piittaa pienistä. Ajatellaan myös, että vain lapset/nuoret esittävät, mutta sen sijaan aikuiset eivät. Aikuista, joka ei uskalla olla oma itsensä, ei pidetä edes aikuisena. Aikuisuus on itsenäisyyttä oman elämänsä suhteen. Kun huomaa olevansa jo aikuinen, ymmärtää ettei enää tarvitse mukautua muiden ihanteiden mukaiseksi. Oivaltaa, että jokaisella on oma elämänsä, eikä ketään kiinnosta minkälainen juuri sinä olet. Joten niinpä paineet vähenevät, kun havahtuu todellisuuteen (todellisuus on tämä: jokainen keskittyy elämässään loppujen lopuksi vain omaan itseensä). "Aikuinen ihminen" on hieno käsite itselleni. Siksi olenkin sitä mieltä, ettei osasta ihmisiä tule koskaan aikuisia. Mutta minä aion tulla aikuiseksi, keinolla millä hyvänsä! Minulla ei ole kiirettä, mutta olisi jo oikeastaan aika ainakin aloittaa tämä prosessi... En viitsi kirjoittaa tähän kaikkia niitä muutoksia, joita tuo vaatisi minussa. Sen sijaan sanon, että aikuisuuden saavuttaminen on (luullakseni) suurin haaste koko elämässä.
En ole tajunnut, mikä olen
10
822
Vastaukset
- tarvitse saavuttaa
Vai voiko? Miksi siihen pitäisi edes pyrkiä? "olla aikuinen" on minusta aika naurettava käsite. Täytän 18, BING, olen aikuinen. Hah. Mieluummin puhalllan viellä 50-kymppisenäkin saippuakuplia ja heittelen nurmikolla kuperkeikkoja ja nauttisin elämästä, kuin se, että istuisin pikkurilli pystyssä teekutsuilla puhumassa kirjallisuudesta vain siksi, että "aikuiset tekevät niin".
Mutta hyvähän se on, jos tuntee olevansa kypsempi, en nyt sitä tarkoita, että lapsen tasolle pitäisi jäädä. Sisäistä lastaan ei vaan saa unohtaa, luova hulluus on hyvästä ja hassuttelu pitää hengissä. Sori, nyt meni taas tälläseksi ihme selitykseksi, mutta sitä se minusta on.
Miettikääpä nyt vaikka näitä 14-16v tyttöjä, jotka heiluvat bleiserit päällä ja yrittävät väen väkisin olla aikuisia. He puhuvat kuin aikuiset ja yrittävät käyttäytyä kuin aikuiset. Miksi? Sitä minäkin ihmettelen. Ei aikuisena olemisessa ole mitään hohtoa. Tai onhan siinä, kuten sanoit, on vihdoin sinut itsensä kanssa, eikä ole ryhmäpainenn alla (ei tietenkään päde kaikkiin), mutta silti ÄÄÄÄÄH. Antaapa olla. Hyvät yöt.- .......
he heiluvat nuo bleiserit päällä? Juuri nimenomaan ryhmäpaineen takia. Kun on "aikuinen", osaa arvostaa jo itseään sellaisena kuin on, eikä ole tarvetta esittää kenenkään toisen vuoksi.
Kirjoitin oikeastaan tuon tekstin "vain itselleni", joten tietenkin siitä tuli sitten sekava. Halusin vain tuoda esille tuossa ideaalin aikuisen, en sellaista, minkälainen jokainen aikuinen on oikeasti. Siksi sanoinkin, etteivät mielestäni kaikki KOSKAAN saavuta aikuisuutta. Kirjoitin sekavasti, tiedän... mutta eipä sillä väliä :) - 1977
Ne 14-16 vuotiaat bleiserit päällä ja ajattelevat olevansa aikuisia, se kuuluu siihen ikäkauteen jota nuoruudeksi kutsutaan. Vain nuorena on harha, että tietää mitä aikuisuus on ja, että on saavuttanut sen, lopullisen valaistumisen ja järkevyyden... Kun ikää lisääntyy, niin tyhmyyskin lisääntyy asiasta, mitä aikuisuus on, mikä on elämän tarkoitus...
- ketjun aloittaja
1977 kirjoitti:
Ne 14-16 vuotiaat bleiserit päällä ja ajattelevat olevansa aikuisia, se kuuluu siihen ikäkauteen jota nuoruudeksi kutsutaan. Vain nuorena on harha, että tietää mitä aikuisuus on ja, että on saavuttanut sen, lopullisen valaistumisen ja järkevyyden... Kun ikää lisääntyy, niin tyhmyyskin lisääntyy asiasta, mitä aikuisuus on, mikä on elämän tarkoitus...
Nyt menin ihan sekaisin. Joko pointtisi oli äärimmäisen "taitavasti" piiloitettu tuonne tekstiisi tai sitten olen vain IHAN HELVETIN TYHMÄ...
- ...
Ei kenestäkäään tule 'aikuista' koskaan oikeasti.
- .......
ettei tule. Mutta ainahan saa haaveilla... :)
- pikkutyttö15
....... kirjoitti:
ettei tule. Mutta ainahan saa haaveilla... :)
Almost twentyn ja tuon toisen kaverin kirjoittamat jutut oli tosi hyviä! Sainpa minäkin ajateltavaa... :)
- ketjun aloittaja
pikkutyttö15 kirjoitti:
Almost twentyn ja tuon toisen kaverin kirjoittamat jutut oli tosi hyviä! Sainpa minäkin ajateltavaa... :)
Tänään olen itkenyt niin rankasti, että täytyy sanoa: tuo kommentti PIRISTI mieltäni =)
- kohta täysi-ikäinen poika
tässä on se, että miksi ylipäätään havahduit siihen että sinun tulisi kasvaa aikuiseksi. Luulenpa että jotta muut hyväksyisivät sinut, että löytäisit paikkasi aikuisten maailmassa. Ja jos aikuisuus toisaalta on sitä että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, sitä että on sinut itsensä kanssa, niin tällöin ei pitäisi tulla tarvetta "aikuistua" tai muuttua mihinkään suuntaan. En usko että ihminen aikuistuu sillä tavalla että yrittämällä yrittää aikuistua. Muutenkin koko aikuisuuden määritelmä on ainakin minulle vähän epäselvä. En jakaisi ihmisiä karkeasti aikuisiin ja ei aikuisiin. En ainakaan itse osaa vetää rajaa. Elämä muokkaa jokaisesta ihmisestä omanlaisensa. Kuitenkin se aikuistuminen tai kasvaminen tai kypsyminen tai mitä tahansa se ikinä onkin tapahtuu loppujen lopuksi itsestään, eikä ihmisellä ole siinä hirveästi osaa eikä arpaa.
Toisaalta aikuistuminen tarkoittaa myös vastuun ottamista itsestä. Tässä valossa esim. moni julkisuuden henkilö ei ole kasvanut aikuiseksi.
Eivätkä nämä kyseessä olevat henkilöt tunne minkäänlaista tarvetta aikuistua ja ottaa vastuuta itsestään, sillä yleensä muut(vertaisryhmä) kuitenkin pitävät heitä vertaisinaan.
Sanoit että ajatellaan että aikuiset eivät piittaa pienistä. En tiedä tarkkaan mitä tarkoitat piittaamattomuudella, mutta monesti se kertoo kaikesta muusta paitsi aikuisuudesta. Aikuinen uskaltaa ottaa pienet huomioon, koska hänellä on suuremman elämäkokemuksensa takia myös auktoriteettia heihin.
On sanottu että lapsilla on nykyään kiire aikuistua. Toisaalta vallalla on myös käsitys että nuoruus on pidentynyt. Siis halutaan päästä elämään vauhdikasta nuoruutta mahdollisimman varhain, mutta ei suurin surminkaan missään vaiheessa ottaa oikeasti vastuuta itsestään(nuoruus=aikuisuuden hauskat puolet miinus aikuisuuden huonot puolet).- almost twenty
Mutta yksi kysymys silti. Jokainenhan haluaisi olla oma itsensä, mutta kukaan ei varmasti haluaisi olla kuitenkaan epävarma, vaikka olisikin ollut koko elämänsä tähän saakka? Siinä asiassa jokainen haluaisi VARMASTI muuttua... (ei muiden tähden, vaan ihan itsensä tähden!)
En siis tarkoita aikuistumisella varsinaista järkiintymistä, vaan ainoastaan sitä, että luopuu omasta epävarmuudestaan. Ja tässä kohtaa tulee oma henkilökohtainen uskomukseni esille: mielestäni ihmisen itsevarmuus on kiinni VAIN ja AINOASTAAN hänen omasta ajattelutavastaan!
Toisin sanoen, vaikka kuinka vetoaisi koettuihin kokemuksiin, ihminen on kuitenkin loppukädessä itse se, joka päättää luottaako itseensä vai ei. Tästä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta minä itse ajattelisin sen näin. Eikä tämä mitenkään liian teoreettista ole. Tästä on ihan konkreettisia esimerkkejä olemassa, eli toisin sanoen ihmisiä, jotka ovat kiivenneet vaikeuksista voittoon! (yksi esimerkki voisi olla laulaja Madonnan elämä: hän todella uskoo pystyvänsä mihin vain, vaikka on aivan hirvittävistä kotioloista lähtöisin!)
Sitten toinen kysymys: VOIKO ihminen olla oma itsensä, jos on epävarma itsestään?
Annan esimerkin itsestäni. Aikaisemmin (n. 15-vuotiaana) analysoin ihan hirveästi, mutta nykyään en läheskään niin paljoa. Kun sain ihmisiltä paljon kritiikkiä (etteivät jaksaisi kuunnella), rohkeuteni analysoida lopahti! Kuulostaa kuivalta, mutta tuo on juuri esimerkki siitä, miten ihmisen epävarmuus voi tukehduttaa hänen tarpeensa. Minulla on edelleen kova hinku analysoida, mutta enpähän vain tee sitä niin paljoa kuin ennen (koska en kehtaa). Häpeän sitä jotenkin, vaikka ihan normaaliahan se on (suomalaisilla ON tapana analysoida..). Tästä seuraa se, etten viitsi mielessänikään enää niin paljoa analysoida.
Oli miten oli, kirjoituksellani tarkoitin tätä:
epävarmuuden voittaminen -> mahdollisuus olla oma itsensä
Tietenkään "aikuisuus" ei siis välttämättä näy ulospäin muille ihmisille. Saattaa olla, että kukaan muu ei ole siitä tietoinen kuin sinä itse.
Ja lisäys vielä: kuten joku jo tuolla aikaisemmin mainitsi, voi olla ettei kenestäkään tule ikinä valmista tuolla tavalla (eli siis "aikuista" määritelmäni mukaan). Mutta tuo onkin vain unelma siitä, minkälaiseksi ihminen voisi kasvaa... Kirjoitin tuon tekstin ikäänkuin itselleni, toivoen minkälaiseksi haluaisin tulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944