Miesystäväni varasi miesystävänsä kanssa kahdestaan matkan Pattayalle joulukuussa. Eivät ole homoja, vaan nukkuvat, minkä joutavat omissa huoneissaan.
Hieman huolestuin, kun kuulin lähdöstä. Mitä kaksi raavasta miestä tekevät siellä kaksi viikkoa? Herää pienoinen epäilys, kun matkaoppaatkin kertovat maksullisista palveluista. Ottakaa kantaa!
Miesystävä yksin Pattayalle
26
6527
Vastaukset
- Silja
Epäilyttää vahvasti.
Seksi on siellä halpaa. Ja pedofilia kukoistaa. Siellä voi ostaa 10-vuotiaan seksiorjan käyttöönsä koko lomansa ajaksi. Pojan tai tytön.
Mutta eihän asoiden tarvitse olla niin.- Tuomion päivän julistaja
Ei epäilytä yhtään.
Ja Suomessahan saa pedofiilit ilmaiseksi.
Ei tarvitse olla kuin seurakuntatyöntekijä tai vaikkapa radiotoimittaja.
Kumpa sinä olet Silja? - PenttiPattaya
Tuo on feministilehmän liioittelua! Itse Pattayalla 2 viikkoa olleena en huomannut pedofiliaa missään eli ei se ainakaan niin näkyvää ole. Pettää voi Suomessakin ei se paikkaa katso, itsestä se on kiinni, olin Espanjassa lomalla ja muija petti Suomessa sillä aikaa.. P.S Hauskaa voi pitää Pattayalla naimattakin!
- Nimetön
PenttiPattaya kirjoitti:
Tuo on feministilehmän liioittelua! Itse Pattayalla 2 viikkoa olleena en huomannut pedofiliaa missään eli ei se ainakaan niin näkyvää ole. Pettää voi Suomessakin ei se paikkaa katso, itsestä se on kiinni, olin Espanjassa lomalla ja muija petti Suomessa sillä aikaa.. P.S Hauskaa voi pitää Pattayalla naimattakin!
Aina voi vetää käteen.
- momomosdfs
Mä veikkaan ettet sä edes ole käynyt thaimaassa
- pollu
Miehet lähtevät LOMALLE. Saavat juoda rauhassa ja ehkä käydä .... ostoksilla ilman, että jokaista tekstiiliä pitää hiplata.
Voi olla että käyvät myös naisissa. - joojoo
Naisiinhan ne sinne menevät ihan varmasti! Olin kesällä ekan kerran Thaimaassa. Kaunis maa, mutta valitettavasti minua tytöbisnes häiritsi niin paljon, että ei tarvi kyllä toiste mennä. Eipä siellä iltaikaan näkynyt länsimaisia miehiä kuin ominen vaimoineen tai taikkutyttöjen kanssa. Valitettavaa, mutta tosiasia!
- joop_
"Eipä siellä iltaikaan näkynyt länsimaisia miehiä kuin ominen vaimoineen tai taikkutyttöjen kanssa. Valitettavaa, mutta tosiasia!"
Eli on valitettavaa että länsimaisilla miehillä oli seuraa ilta-aikaan (esim. oma vaimo)???
Matkustatko vain sellaisiin paikkoihin missä länsimaalaiset miehet ovat yksin??? - niin kumpi
Siis eiks ne taikkutytöt voikkaan olla omia vaimoja?
- kysäistä
Kyllä kannattais jutella sen miesystävän kanssa. Hän varmaan kertoo, mitä aikoo kaksi viikkoa tehdä. Ei sitä kukaan tällä palstalla tiedä.
Maksullisia palveluita ja toisia miehiä on maailama pullollaan. Ei paikka ratkaise. - JännäJaana
Ihan aiheesta olet huolissasi. Eihän tuo mitä, juopottelemaan useat sinne menevät, ja ne thaitytöt kyllä tulevat syliin istumaan ja kihertämään vaikka olisi mies naisseurassa, eli tyttöystävän tai vaimon kanssa. Saati sitten kun poikain kanssa reissussa ollaan. Niitä reissuja olen nähnyt ja kuullut ihan matkatyönikin puolesta. Pakkaa miehelle iso pino kortsuja mukaan, toivottavasti suostuu käyttämään. Tai käytä sinä niitä sitten kun takaisin tulee, ainakin puolen vuoden ajan. Ensin tietysti hiv-testiin äijä ja siinä odotellessa tuloksia kannattaa olla varovainen.
Ei ne muuta kuin panomatkalle mene, ihan totta. Vai oletko kuullut, että heteromiespari lähtisi esim. Kanadaan lomalle keskenään, tai vaikka katselemaan Ateenan nähtävyyksiä??- Partymies
NO elä yleistä.
Minä olen menossa 20.11. sinne Pattayaan yksin.
En todellakaan halua panna mitään thaityttöä.
Toivottavasti pysyvät hiveineen musta kaukana.
Itte matkustan yksin ja menen sinne etsimään lämpöä,
hyvää ruokaa ja _ehkä_ hyvää yöelämää.
Toi ehkä tulee siitä, että en ole varma onko siellä
sellaista ilman gogo-tyttöjä :)
-Partymies
PS. sun miesystävä on tod.näköisesti varannut matkan ennen ku tapas sua ja tosiasia on, että hyvät miehet ei jätä ystäviään. Minkään akan takia ei peruta matkoja!!! Eikä mitään muutakaan mitä on luvattu. Sama luulisi pätevän sitten kun olette naimisissa ja lupaus on sinulle. - Kalle
Ei kai kukaan ajattele, että miehet eivät voi matkustaa yhdessä ilman, että he ovat menossa "panomatkalle"? Ja että suuntautuminen olisi jotenkin kiinni siitä, kenen kanssa matkustaa? Jos et ole 15v, olet melko juntti. En tiedä minne "matkatyösi" suuntautuu, mutta tuskin Toijalaa kauemmaksi mielipiteesi huomioonottaen. Ja kyllä, tiedän heteromiehiä jotka matkustavat KAHDESTAAN esim. sinne Kanadaan tai Ateenaan.
- Tavja Setanen
Partymies kirjoitti:
NO elä yleistä.
Minä olen menossa 20.11. sinne Pattayaan yksin.
En todellakaan halua panna mitään thaityttöä.
Toivottavasti pysyvät hiveineen musta kaukana.
Itte matkustan yksin ja menen sinne etsimään lämpöä,
hyvää ruokaa ja _ehkä_ hyvää yöelämää.
Toi ehkä tulee siitä, että en ole varma onko siellä
sellaista ilman gogo-tyttöjä :)
-Partymies
PS. sun miesystävä on tod.näköisesti varannut matkan ennen ku tapas sua ja tosiasia on, että hyvät miehet ei jätä ystäviään. Minkään akan takia ei peruta matkoja!!! Eikä mitään muutakaan mitä on luvattu. Sama luulisi pätevän sitten kun olette naimisissa ja lupaus on sinulle.- emmehän me kaikki ole heteroita!
- kanainen_flu
Siksihän äijät sinne menevät, naimaan. Kummassakin maassa H5N1 -virusta. Ja tytöt menevät turkkiin katselemaan suklaasimmuja ja upeita uroksia ;)
- hiukan,
kaksi ukkoa kaverukset, miksi molemmilla oma huone? no ihan just siksi että toinen ei häiritse toista joka yö "kuorsauksellaan". Ehkä ukollasi on hyvä selitys.
- Aikuinen mies
Jos kaverin kanssa matkustaa, on paljon edullisempaa majoittua samaan huoneeseen...tietysti kumpikin saattaa haluta omaa rauhaa, mutta epäilen kyllä vahvasti, että kumpikaan ei vietä niitä öitä yksin huoneessaan.
Thaimaa on hieno maa ja siellä voi käydä muissakin tarkoituksissa - kuten olen itse tehnyt - mutta se on myös köyhä maa ja tästä syystä maksullista seksiä on niiiiin halvalla tarjolla, että en kyllä sinuna luottaisi mieheen. Kunnon miehiäkin on, mutta kyllä tuo kuvio arveluttaa.... - petteri26
Aikuinen mies kirjoitti:
Jos kaverin kanssa matkustaa, on paljon edullisempaa majoittua samaan huoneeseen...tietysti kumpikin saattaa haluta omaa rauhaa, mutta epäilen kyllä vahvasti, että kumpikaan ei vietä niitä öitä yksin huoneessaan.
Thaimaa on hieno maa ja siellä voi käydä muissakin tarkoituksissa - kuten olen itse tehnyt - mutta se on myös köyhä maa ja tästä syystä maksullista seksiä on niiiiin halvalla tarjolla, että en kyllä sinuna luottaisi mieheen. Kunnon miehiäkin on, mutta kyllä tuo kuvio arveluttaa....Ei omassa huoneessa ole mitään epäilyttävää, itse otan aina oman huoneen kun matkustan kaveriporukassa minne tahansa. Viikon kestää samaa naamaa samas huonees mut 2 viikoa on liian pitkä aika tai sit pitää olla tosi mahtavan hyvä ystävä, erimielisyyksiä tulee aina..
- niin...
Pattaya on panomiesten paratiisi!!! Houkutuksia joka kulmassa, ei tarvi sänkyseuraa edes kerjätä, vaan sitä tullaan joka paikassa tarjoamaan...pientä korvausta vastaan tietenkin...
- nuori poika
Pattaya on ihan viihtyisä ja siisti paikka. Miksei miesystäväsi saisi lähteä sinne ystäväsi kanssa? Itse kävin Pattayalla pari vuotta sitten parin päivän reissun ja pidin paikkaa mukavana. Nätti hiekkaranta, auringonpaistetta ja vilkasta elämää. Mainettaan huomattavasti parempi ja siveliäämpi paikka. Yllätyin kerrakseen! Turisteja oli melko paljon, muttei se minua ainakaan haitannut.
- Ei meillä toimisi
Jos mun ukko sanoisi lähtevänsä kaverinsa kanssa Thaimaaseen, niin voisi kyllä ostaa pelkän menolipun.
- kysyny
hellultas päästäiskö se sut samalla tavalla reissuun???mietityttäskö sitä yhtään???
- MaiLeu
Voi myös kysyä kannattaako sitä selkärangan kestävyyttä lähteä tuonne asti testaamaan.Tai lähinnä jos miehen meno Pattayalle huolettaa miten uskallat päästää hänet lähikauppaan maidon hakuun,onhan siinäkin varmasti houkutuksia matkan varrella vaikka muille jakaa.Tai baari-ilta Suomessa miesporukalla??
Ja mitäpä kaksi miestä voivat tehdä Thaimaassa?Otappa vaikka Aurinkomatkojen lomaopas kauniiseen käteen ja katso sieltä.Tekstistäsi huomaa että olet vanha ja kokenut Thaimaan kävijä mutta katso silti.Noin 65 milj.asukkaasta kaikkihan ovat noita pelättyjä maksullisia jotka vaanivat onnettomia falle-miehiä joka kadunkulmassa joten ainut aktiviteetti taitaa tosiaan olla tuo lähikontakti Isaanin tytön kanssa.
Ja vielä jos miehesi on vähintään normaalin näköinen ulkomuodoltaan,kohtelias ja nuorekas,tuskinpa nuo "opaspalvelut" hänelle edes maksullisia ovat.Toivotan HÄNELLE oikein mukavaa ja antoisaa matkaa. - Traveller Man
Sano miehellesi, että varaat samaksi ajankohdaksi naisystäväsi kanssa Turkin matkan "koska ei jaksa yksin olla kotona ja on kiva päästä vähän irroittelemaan". Katso miehesi reaktioita.;)
- elämää nähnyt
mikä hän on miehiää. Älä mene asioiden edelle.
Ensin matka, vasta sen jälkeen bänksit, jos se
siltä tuntuu. Tee päätelmäsi itse, älä toisten mielipiteiden perusteella. - kokenut
Omani meni maksullisiin oikein urakalla. Ei ko. matkalla haitannut partnereiden huonot hampaat, löysyys eikä akneiho.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934