Olenko uskossa, kysyttiin

Sulo.S

Kyllä minä olen uskossa Jeesukseen ja kuulun paikalliseen helluntaiseurakuntaan. En tehnyt uskonratkaisua elämässsäni sen vuoksi, että olisin päässyt kuiville jostain tai muusta. En myöskään minkään ns. ajallisen asian vuoksi. Kun tulin uskoon pääsin noista irti kuin kylkiäisenä. Ennen uskoon tuloa minä viisveisasin koko uskon asioista ja kirkossa käynti linnassa oli harvinaista. Jos mentiin niin mentiin vain nauramaan. Sivilissä ei edes kirkkoon tai seurakuntaan meno tullut juurikaan mieleen.

Sitten alkoi vain mietityttämään nämä taivasasiat ja tuli mieleen; minne joudun kuoltuani. Uskoin Raamatun ilmoituksen taivaasta ja helvetistä ja minun asiani ei ollut kunnossa hengellisesti. Pyysin uskovalta esirukousta ja puolestani rukoiltiin ja silloin sain syntini anteeksi. Tuo oli uskoontulo ja parannuksen teko. Nyt tuli tietoisuus, että suunta on selvä kun kerran matka päättyy.
Myös minun pikku Rosita on uskossa.

Alkuun oli lehdissä jonkin verran juttua todistuksistani uskosta ja kieltäydyinkin jutuista joskus, mutta pääasiassa suostuin.
Olen useissa eri tilaisuuksissa kertonut uskoontuloni Suomessa ja joskus vankiloissakin käynyt kuoron mukana. Olen käynyt pikkusen myös ulkomailla näissä merkeissä ja mielenkiintoisin oli -92 Albania. Maassa oli juuri kuollut digtaattori Enver Hoxha ja viisumit täytyi hakea Tukholmasta asti silloin. Olimme Tiranassa kaksi viikkoa ja todellakin pääsin tiettyjen seikkojen avulla köyhimpiin romani slummeihin ja vielä yöllä. Minulla oli albanialainen tulkki mukana. Kävin myös ihan tavallisissa kodeissa ja sain kokea albanialaisten vieraanvaraisuutta, vaikka maa on Euroopan köyhimpiä. Silloin köyhin. Lisäksi puhun auttavasti italiaa joka on Albaniassa kieli jolla pärjää. Kerroin tarinani ja miehet ja ketä muita siinä oli kyllä kuunteli tarkkaan. Siinä vieressä mustalaiset tanssi flamencoa ja se ei ollut todellakaan turistinäytös.

Ettäkö uskossaolo on kuivaa vain mummojen hommaa?

24

1948

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Papillonboy

      Luin tuolta aikaisemman juttusi Einosta, joka kuoli jkl:ssä, puukotuksen "uhrina" 90-luvulla!
      Tapasin hänet vain muutaman kerran ja ois kiva saada todelista tietoa millainen hän oli?
      Loppuajan tapahtumat kyllä tiedossa!
      Einon poika!

    • nykyään uskossa

      Tietävät hekin, että kaikki synnit saa anteeksi kunhan röyhkeys riittää niiden anteeksi pyytämiseen.
      Kaikki sitäkään vain eivät käsitä, eivät tee mitään pahaa kun pelkäävät seuraamuksia, mutta siitä vain touhuamaan, Jumala unohtaa kun pyytää.

      • Rosvo-Roope.

        Oletko sinä saanut synnit anteeksi? Oletko edes pyytänyt? Tarvitseeko sinun edes pyytää?

      • uskovainen nainen

        Vähän karskisti suhtaudut toisten uskoon nim.nykyään uskossa.Ei täällä palloilla vain tätä aikaa varten vaan tämä on kappale matkaa, jonka jälkeen ratkaistaan iänkaikkisuuskysymys. Ei auta ajatella, että en ole suuria syntejä tehnyt ja siten kelpaan Taivaaseen sellaisenaan. Kyllä täytyy tehdä henkilökohtainen ratkaisu Jeesuksen puoleen. Siis: miten menee?

      • Sulo.S

        Kun Jeesus ristiinaulittiin naulittiin myös kaksi ryöväriä. Toinen pilkkasi ja toinen pyysi Jeesukselta; Jeesus, muista minua kun tulet valtakuntaasi. Jeesus vastasi: Tänä päivänä pitää sinun oleman kanssani paratiisissä.

        Vanha hyvä hengellinen laulu; 'Niin alhaalla ei kukaan kulje' on kuulemma Kakolan papin vaimon säveltämä kauan kauan sitten.

      • nykyään uskossa

        Nostan kyllä hattua kaikille rosvoille, jotka ovat vaihtaneet aseet ja sorkkaraudan Raamattuun. Se vasta on miehinen teko. Vaatii myös uskallusta julistaa muille Jumalan Sanaa. Tunnen monta, todella monta, linnoja kiertänyttä, jotka ovat päässeet linnakierteestä irti Jumalan avulla.

      • tttttommi
        nykyään uskossa kirjoitti:

        Nostan kyllä hattua kaikille rosvoille, jotka ovat vaihtaneet aseet ja sorkkaraudan Raamattuun. Se vasta on miehinen teko. Vaatii myös uskallusta julistaa muille Jumalan Sanaa. Tunnen monta, todella monta, linnoja kiertänyttä, jotka ovat päässeet linnakierteestä irti Jumalan avulla.

        käytin itse yli 20 vuotta päihteitä josta 15 vuotta ko¨via huumeita... olin linnassa ja laitoksissa yli 13 vuotta. nyt 38 vuotiaana ja 2 vuotta siviilissä oleena (uskovaisena,T:re helluntai srk)ihmisenä ja tälläsenä tavallisena tyyppinä voin sanoo että ainut mikä voi vapauttaa on Jeesus Kristus... Jumalalle kaikki on mahdollista, en olisi uskonu viä viis vuotta sittenet mulla on vaimo, 3 poikaa, vaki työ ja et tulisin omillani toimeen saati että ruokkisin perheeni ja silleen, ei tarvii sossua(huvä juttu yhteiskunnassa), asumistukia tai punasta ristiä. Narkin tien päässä on aina risti, joko hauta(useita kavereita menny ja menee koko ajan) tai Golgata(niin)... pure siitä että miten minä voin tänään ja miten vapaa oon itse valitseen mitä teen huomenna aamulla kun herään

      • Sulo.S
        tttttommi kirjoitti:

        Olipa hyvä aloitus tällä palstalla tälle aamulle.

        Matti Kid Hytönen sanoo tuossa ettei halunnut uskoa päätä sekottamaan. Varmaankin Tommi voi todistaa ettei päätä usko sekoita, päinvastoin.

        Ennen uskoontuloa minä käytin barbituraatteja, Carbrital ja Nembutal ym. Mutta ei enää tarvitsekaan päätä sekoittaa mömmöillä. Tosin noita ei enää ole saanutkaan pitkiin aikoihin.

      • sekoittanutkin
        Sulo.S kirjoitti:

        On kyllä muutama tuttu seonnutkin liikaa uskonasioita opiskeltuaan, mutta tuskinpa se usko ketään sekoittaa kuitenkaan, siellä taustalla on varmasti muita asioita.
        Lukemattomat tuttavat ovat sitten hurahtaneet uskoon, linnat ovat jääneet ja nuo linnojen kasvatit ovat ryhtyneet ns tavallisiksi ihmisiksi. Jota heistä ei koskaan luullut tulevan.
        ttttommi on hyvä esimerkki varmaankin sanomaan, ettei todellakaan usko sekoita. Olen samaa mieltä ja aina olen kunnioittanut uskovaisia ja linnanvenkuloita, jotka ovat valinneet uskonasiat. Ainoa mikä heissä usein muuttuu, on rahankäyttö, uskovaisilla tahtoo ahneus tulla mukaan, mistä moinen johtuu ? Eräs ev lut seurakunnan tt kielsi tytärtään seurustelemasta vuokrataloissa asuvien kanssa. Siinä yhdestä uskovasta näyte. Tosin ev luterilaiset ei mitään todellisia uskovaisia olekaan. Pelkkää kirkkokansaa.

      • Sulo.S
        sekoittanutkin kirjoitti:

        Tälläisiä kirjoituksia jossa perustellaan asia minä kaipaan tänne. Mainitsit ahneuden ja se on yhtä suuri synti kuin varastaminen, ahneus vain ei näy päällepäin. Monesti ahnetta sanotaan taloudelliseksi, säästäväiseksi tai muuta roskaa. Raamatussa Jeesus varoittaa nimenomaan ahneudesta.
        Itsellä on taipumus toiseen suuntaan, eli en ole koskaaan osannut rahaa käyttää. Tuossa on sitä parantamisen varaa.

        Enpä muistanutkaan enää että myös ahneus on syntiä. Taidan lukea Raamattua liian harvoin.
        Et ole koskaan siis osannut rahaa käyttää = Sinulla ei siis koskaan ole ollut rahaa ? Käsitin asian niin, vai,
        Oletko kuten minäkin, pistänyt kaiken menemään mitä on saanut. Ei ole taskunpohjille kertynyt eikä pankkitileille. Olen pistänyt kaiken menemään. Teenkö siis syntiä. En kyllä edes halua säästää, miksi niin tekisin, miksi haalisin rahaa varastoon, siksikö että varkaat saisivat ne viedä. Minulla on vain yksi Jumala, se ei ole raha, en voi palvella kahta Herraa, olen valintani tehnyt.
        Yhteiskunta ei arvosta minua, sillä taas ei ole minulle mitään merkitystä,
        eikö se riitä kun pärjää omillaan ,tuntuu kyllä siltä, ettei yhteiskunta sitä aina hyväksy. Esim. asun tällä hetkellä asunnossa, johon minulla "normien" mukaan ei ole mahdollisuuksia, odotan koska viranomaiset asian minulle tiedottavat ja vaativat muuttamaan halvempaan kämppään.

      • Jep jep jep
        Sulo.S kirjoitti:

        Tälläisiä kirjoituksia jossa perustellaan asia minä kaipaan tänne. Mainitsit ahneuden ja se on yhtä suuri synti kuin varastaminen, ahneus vain ei näy päällepäin. Monesti ahnetta sanotaan taloudelliseksi, säästäväiseksi tai muuta roskaa. Raamatussa Jeesus varoittaa nimenomaan ahneudesta.
        Itsellä on taipumus toiseen suuntaan, eli en ole koskaaan osannut rahaa käyttää. Tuossa on sitä parantamisen varaa.

        Et osaa käyttää rahaa, koska muijas elättää sut! Kerrankin puhut asiaa! Se onkin ainut asia jossa olet oikeassa. Olet umpiliero helluntai saarnaaja Sulo. Oletteko kaikki samanlaisia te helluntalaiset? Vastaappa ihan nimelläsi!

      • Fr.Fionatar
        Sulo.S kirjoitti:

        Olipa hyvä aloitus tällä palstalla tälle aamulle.

        Matti Kid Hytönen sanoo tuossa ettei halunnut uskoa päätä sekottamaan. Varmaankin Tommi voi todistaa ettei päätä usko sekoita, päinvastoin.

        Ennen uskoontuloa minä käytin barbituraatteja, Carbrital ja Nembutal ym. Mutta ei enää tarvitsekaan päätä sekoittaa mömmöillä. Tosin noita ei enää ole saanutkaan pitkiin aikoihin.

        Matti hytönen haista sulo paska sinä et tiedä mitään siinä on kaveri joka on pitänyt linjan joka pitää, ja ei ole kaksinismoralistinen ihninen kuten eräät.

      • sitä saa mitä tilaa

      • Veksi-Manse

      • Fr.Fionatar

    • sinä sulo

      tulit uskoon? onko sinun kautta tullut muitakin rosvoja ja murhaajia uskoon?

      • Sulo.S

        On tullut uskoon huumenuoria; eli aineitten käyttäjiä ja 'rosvoja'. Eräskin luki itsensä aika korkealle uskoon.
        Aika paljon olen pitänyt kokouksia romani-kodeissa ja heitä on tullut uskoon.

        Vastaus; on tullut uskoon, mutta Jeesus heidät pelasti, en minä.

      • .MARTTA TÄTI.

        Oletko vielä harras uskovainen.Et pilkkaa ja hauku ketään. Eli uskosi on ollut lujalla pohjalla nämä kaikki vuodet! Älä sulo vaivu syntisten, turmiolliselle tielle. Käy julistamassa sanaa ja puheitasi kuunneelaan ympäri maailaman. Minä ainakin nostan sinulle hattua koska olet lujatahtoinen mies. Herra antaa voimaa.

    • Paatos-Saarnaaja

      Tässä on totinen Jumalan mies!! Hän tuli uskoon mutta VEKSI jatkjaa synnintietä uhoten ja uhitellen! Tee parannus!! heti!!

      • VaIkotakkiset_Miehet

        huuhaajuttusi, eikä se enää kiinnosta ketään.

    • olen mukana.

      Monelta on tilaisuus tänään? Jos kaadat puheillasi porukat, niin laitetaan saalis puoliksi. Olen juuri vapautunut ja olen kuullut jot olet liero helluntalainen. Ostetaan lihapiirakka kun keikka on hoidettu. Haluatko jotta voidellaan uhrit samalla, niin voin nusata jos et pysty ja pilisi ei stondaa.

    • synnit anteeksi

      kasteen ammeessa vai mahdutko pesuvatiin istumaan? jos sinua ei ole pantu viimeaikoina liikaa ja perseesi on pieni, niin voin kastaa sinut pesuvadissa. onko sinulla vielä kastemekko tallessa?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe