En tiedä onko mulle sattunut maanantaiyksilö, vai onko koko mallisto samanlaista paskaa, mutta ainakin mun kohdalla tää Rellu jää näillä näkymin viimeiseksi ranskalaiseksi autoksi.
Eli auto on tän vuoden mallinen Megane II Break 2.0 ja pikkuvikaa on ollut ihan älyttömän paljon, vaikkei autolla ole ajettu kuin 10tkm.
-Ratti vinossa heti uudesta lähtien, ja auto kampeaa vasemmalle. Ratti oikaistu ensihuollossa ja kulmat "säädetty", mutta edelleen kun päästää ratista irti auto hyökkää vastaantulijoiden kaistalle, vaikka tie on selkeästi kallellaan ojaanpäin.
-Ykkösvaihde ei välillä kytkeydy paikalla ollessa, täytyy riuhtasta ensin kakkonen silmään, jonka jälkeen myös 1. vaihde menee päälle. 3. vaihdetta kytkettäessä kuuluu melkoinen rusahdus.
-Kuskin penkinlämmittimen katkaisin hajosi tänä aamuna, lämmitin ei pysy päällä.
-Taustapeilin kotelo ja apumiehen etuoven verhoilu rämisee moottoritienopeuksissa.
-Vesisateella ikkunat ei pysy huuruttomana ilman ilmastointilaitteen käyttöä (Ei vika, mutta helvetin paha suunnitteluvirhe)
Edellinen kärry oli niinikään uutena hommattu Fiat Stilo, jolla ajoin 2 vuotta / 50tkm ilman mitään murheita. Täytyy vissiin palata takaisin italialaisiin josko olisivat parempia.
Meganen surkea laatu
23
8941
Vastaukset
- ettäkö mitä
että missä autossa ikkunat muka pysyvät auki sateella ilman ilmastointia? Ja jos autossa kerran on ilmastointi joka pitää ikkunat auki, niin miksi ihmeessä et käytä sitä?
Ainakaan viimeisen 20 vuoden aikana alla olleissa 17 autossa yhdessäkään eivät ikkunat ole pysyneet auki ilman ilmastointia jos kohta tuulilasin ja etusivuikkunat saa pysymään kirkkaina jos viitsii huudattaa puhallinta mutta niin Megane kakkosessakin.
Muuten vastaus on kyllä, olet saanut maanantaikappaleen jos auton ohjauskulmat ja laatikko ovat kuvaamassasi kunnossa.
Renaultin tapauksessa tämä on täysin fataalia, sillä Bilia ei ole tunnetusti pystynyt milloinkaan korjaamaan yhtään autoon tullutta vikaa vaikka "korjauksesta" on kyllä takuuajan jälkeen laskua mieluusti kirjoitettukin.
Ainoa vaihtoehto on siis joko myydä megane pois tai luopua takuusta ja viedä auto johonkin peltihallipajaan jossa oikeasti osaavat jotain korjatakin.
Hiukan suhteellisuudentajua tuohon kitinään vaikka vi*uttaakin. Lukuunottamatta noita kahta "oikeaa" vikaa, ei autossa muuten ole oikeasti mitään valitettavaa, tuollaiset pikkuräminät korjataan aikoinaan huollossa tai näppärä kaveri fiksaa ne itsekin kitisemättä jokaiselle vastaantulijalle.- qwerty
..."että missä autossa ikkunat muka pysyvät auki sateella ilman ilmastointia? Ja jos autossa kerran on ilmastointi joka pitää ikkunat auki, niin miksi ihmeessä et käytä sitä? "
No ainakin minun Cliossa pysyi ikkunat auki ilman ilmastointia. Minulla kun oli tapana käyttää ilmastointia ainoastaan kesällä viilentämiseen.
Aivan kahelia ajaa ilmastointi aina päällä, kuten moni tekee nykyään. - juttu_
qwerty kirjoitti:
..."että missä autossa ikkunat muka pysyvät auki sateella ilman ilmastointia? Ja jos autossa kerran on ilmastointi joka pitää ikkunat auki, niin miksi ihmeessä et käytä sitä? "
No ainakin minun Cliossa pysyi ikkunat auki ilman ilmastointia. Minulla kun oli tapana käyttää ilmastointia ainoastaan kesällä viilentämiseen.
Aivan kahelia ajaa ilmastointi aina päällä, kuten moni tekee nykyään.variant golf ja ikkunat ei sateella oo huurussa. ei tartte ilmastointia sen takia huudattaa ... sitä käytetään vaan viilentämiseen
- mja
Itselläni oli Scenic II:ssa sama juttu, auto kampesi vasemmalle, oli tie mihin päin vaan. Bilia teki 4-pyörämittaukset ja säädöt takuuna. Ennen/jälkeen tulosten (jotka sain mukaani printtinä) mukaan kumpikin etupyörä oli osoittanut 0-asennossa selvästi vasemmalle. Aurauksen säätämisen jälkeen vasemmalle kampeaminen loppui.
Bilian mollaaminen saisi olla asiallista. Ovat kyllä korjanneet kaikki vähät Sceniciin tulleet viat ja aivan asiallisesti. Myös vaimon Clio on korjattu Bilialla. Fataalia on pikemminkin se että Renault-tehtaalla on ilmeisesti tuotantolinjalla joku viallinen säätöproseduuri, näitä vinkkeleitä ohjauksia olen kuullut muitakin.
Toisaalta, Scenicit tehdään Ranskassa ja Breakit muualla, joten ei voi olla sama laite.
Megane-sarjan 2-toimisesta ohjaustehostimesta johtuen ohjaus on herkkä tien kaltevuudelle. Tehostin tehostaa myös pyörien palautusta, jolloin tien kaltevuuden aiheuttama veto tehostuu ohjauspyörällä ja kaikki kampeamiset tuntuvat normaalia enemmän.
Ikkunat pysyvät normaalisti auki sateella, myös ilman AC:ta mutta kun auto on seissyt sateessa ja lähdetään liikkeelle, niin vettä on puhaltimen kourussa sen verran että ikkunat pyrkivät hikeentymään.
Nitinöitä Scenicissä ei kuulu muualla kuin parkkipaikalla. Ilmeisesti korin vääntymisestä johtuen. - Meksu
"että missä autossa ikkunat muka pysyvät auki sateella ilman ilmastointia? Ja jos autossa kerran on ilmastointi joka pitää ikkunat auki, niin miksi ihmeessä et käytä sitä?"
Kaikissa aikasemmissa autoissa on kyllä pysynyt... Mä käytän ilmastointia ainoastaan silloin kun on tarve viilentää ilmaa, eihän sitä oo mitään järkeä pitää päällä aina viemässä tehoja ja polttoainetta.
"Hiukan suhteellisuudentajua tuohon kitinään vaikka vi*uttaakin."
No ei nyt varsinaisesti vi***a, mutta kieltämättä harmittaa kun 30 tuhannen euron auto on laadultaan kaikinpuolin huonompi kuin 16 tuhatta euroa maksava kilpailija. Mutta oma mokahan tää on kun sorruin ranskalaiseen kaikkien varoittelusta huolimatta...
"Lukuunottamatta noita kahta "oikeaa" vikaa, ei autossa muuten ole oikeasti mitään valitettavaa, tuollaiset pikkuräminät korjataan aikoinaan huollossa tai näppärä kaveri fiksaa ne itsekin kitisemättä jokaiselle vastaantulijalle."
Ihan hyvähän toi on autona, hiljainen ja kiva ajaa, joten sikäli kyllä oon suht tyytyväinen. Uutta autoa en kuitenkaan ala korjaamaan itse, jos autoa korjata haluisin oisin ostanut vanhan kärryn. - Rellu-Arska
qwerty kirjoitti:
..."että missä autossa ikkunat muka pysyvät auki sateella ilman ilmastointia? Ja jos autossa kerran on ilmastointi joka pitää ikkunat auki, niin miksi ihmeessä et käytä sitä? "
No ainakin minun Cliossa pysyi ikkunat auki ilman ilmastointia. Minulla kun oli tapana käyttää ilmastointia ainoastaan kesällä viilentämiseen.
Aivan kahelia ajaa ilmastointi aina päällä, kuten moni tekee nykyään.Nykyinen Megane Breakini (-02) on minulla vasta toinen sellainen auto, jossa on ilmastointi ja samalla se on ensimmäinen, jonka ikkunat eivät pysy sateella huuruttomina ilman ilmastointilaitteen apuja.
- Sceenic
Rellu-Arska kirjoitti:
Nykyinen Megane Breakini (-02) on minulla vasta toinen sellainen auto, jossa on ilmastointi ja samalla se on ensimmäinen, jonka ikkunat eivät pysy sateella huuruttomina ilman ilmastointilaitteen apuja.
Mulla on kolmas auto missä AUTOMAATTINEN ilmastointi ja ensimmäinen jossa AUTOMAATTINEN ilmastointi ei AUTOMAATTISESTI reagoi huurteeseen ikkunalla vaan se täytyy MANUAALISESTI itse huolehtia. Korostukset sen takia koska mielestäni AUTOMAATTISEN ilmastoinnin pitäisi itse huolehtia huurteesta, ilmatilasta ym. Mutta uudessa Scenicissä ei niin ole. Kahdessa edellisessä , Nissan ja vanhempi Scenic , näin tapahtui.
- tänään, tiistaina ja toissa...
Renaultien ominaisuuksia (kahden eri mallin kokemuksella):
- Kulutusosat käsittävät Renaulteilla myös sellaiset osat joita muihin autoihin ei tarvitse vaihtaa juuri koskaan tai ei ainakaan ennen 200 tuhatta (jarrupalat ja -levyt, vesipumppu, erilaiset moottorin anturit, tyhjäkäyntimoottori, puolat jne.) Samoin idioottimaisia vikoja idioottivarmoissa osissa kuten ulkolämpötila-anturissa esiintyy.
Hyvää on ajettavuus, hiljaisuus ja ruosteetomuus. Juuri 7-vuotiaan Renaultin katsastaneena voin vain todeta ettei ollut mitään huomautettavaa ja alkuperäinen ruostesuojauskin oli pitänyt hyvin pintansa. Toki säännöllinen huoltokin vaikuttaa varmaan osansa tässä tapauksessa.
Siitä olen kyllä yhtä mieltä kanssasi, että turhia vikoja esiintyy liikaa ja turhan helposti ne kuitataan ominaisuuksiksi. Kyllä uuden 30 k€ hintaisen auton pitää toimia kuin junan vessa ja jos ei niin takuuseen korjaukset ja paljon hyvitystä kehiin. Ihmeellistä rähmällään oloa kommentit, jossa uuden auton omistajaa kehotetaan itse korjaamaan pikkuviat.- mja
Kyllä vesipumppu "muissakin autoissa" pitäisi vaihtaa jakohihnan vaihdon yhteydessä. Useimmiten jakohihnan yhtenä laakerina on vesipumpun laakeri ja vesipumpun vaihtamatta jättäminen on vääränlaista säästöä. Mutta jos vesipumpun hinta on 500 e niinkuin jossain VW-malleissa kuulemma on, niin houkutus tulee suureksi jättää sillensä.
Kahden eri Renault mallin kokemuksella jarrupalat ja levyt kestää siinä kuin muissakin, mutta Megane-sarjassa palat alkaa kitisemään. Tämä johtuu pinnan lasittumisesta, joka on asbestittomien kitkapintojen ongelma. Cliossa ei ole kitissyt 5 ensimmäisen vuoden aikana. Eipä ole muitakaan mainitsemiasi ongelmia ole ollut kummassakaan. - myös muissa
autoissa, jarrupalat levyt vaihto Nissan Primera ~150tkm, Ford Mondeo ~80tkm, vesipumppu Opel 16v bensiinimoottorit 60tkm nokkahihnan vaihdon yhteydessä, anturit Opel, Nissan, Ford kampi- ja nokka-akselin asentotunnistimia, puolat VAG konsernin moniventtiiliset (4/5 venttiiliä sylinterilleen).
- JiiHoo
Perheessämme ollut kuusi Renaultia, itselläni kolme Meganea ja vaimolla kolme Sceniciä (on tälläkin hetkellä). Oman viimeisen Meganeni vaihdoin pois viime vuoden lopulla Subaru Legacyyn, jolla ajettu nyt 30000 km ilman mitään vikoja tai häiriöitä. Relluissa oli ja on edelleen vähän väliä jotakin pientä vilppiä, onneksi on huoltosopimus muuten sitä ei viitsisi katsella. Raaka TOTUUS Renaultin laadusta on tämä.
- Megman DSL
Nyt 210000km Megane dti Breakilla ja ei sitten normalisuositushuoltojen lisäksi mitään ongelmia.
Kuukausi sitten vaihdettiin vaihdelaatikkoöljyt ja huoltomieskin ihasteli pohjan ja korin kuntoa
n 40v aikana mulla ollut yhdeksän autoa ,joilla ajettu vuosia ,keskimäärin 35000km vuosi.Renault- diesel on yllättäen ollut selvästi edullisin käyttää. - tietoa
Mistähän muuten kumpuaa esim käsitys Fiatin ja toisekseen Renaultin huonosta laadusta.Mulla on ollut molemmat autot ja ajettu paljon ilman kummempia vikoja.Aikoinaa Golfin kone levisi 60000km ja meni omaan piikkiin,auto tuli muutenkin kalliiksi,kukaan ei kuitenkaan uskaltanut moittia
Epäilen että näilla palstoilla kirjoittelee paljon mopoikäisiä poikalapsia,jotka muistelevat faarin tarinoita - Meksu
tietoa kirjoitti:
Mistähän muuten kumpuaa esim käsitys Fiatin ja toisekseen Renaultin huonosta laadusta.Mulla on ollut molemmat autot ja ajettu paljon ilman kummempia vikoja.Aikoinaa Golfin kone levisi 60000km ja meni omaan piikkiin,auto tuli muutenkin kalliiksi,kukaan ei kuitenkaan uskaltanut moittia
Epäilen että näilla palstoilla kirjoittelee paljon mopoikäisiä poikalapsia,jotka muistelevat faarin tarinoita"Mistähän muuten kumpuaa esim käsitys Fiatin ja toisekseen Renaultin huonosta laadusta."
Paha mennä sanomaan... Itsellä on ollut 2kpl uusia Fiateja (Punto II & Stilo) jotka olivat täysin viattomia. Nyt on sitten tämä Megane jossa vikoja sitten jo onkin. Maanantaikappale tai ei, niin ei sitä kovin mielellään ota toista kertaa enää turpiin, eli harkitsen kyllä todella tarkkaa ennenkuin uudestaan hommaan ranskalaisen auton, vaikka muuten niin hyvä onkin.
"Epäilen että näilla palstoilla kirjoittelee paljon mopoikäisiä poikalapsia,jotka muistelevat faarin tarinoita"
Kyllä mopoikä on ainakin mun kohdalta ohitettu jo melkeen 10 vuotta sitten, mutta ihan miten vaan... - JiiHoo
tietoa kirjoitti:
Mistähän muuten kumpuaa esim käsitys Fiatin ja toisekseen Renaultin huonosta laadusta.Mulla on ollut molemmat autot ja ajettu paljon ilman kummempia vikoja.Aikoinaa Golfin kone levisi 60000km ja meni omaan piikkiin,auto tuli muutenkin kalliiksi,kukaan ei kuitenkaan uskaltanut moittia
Epäilen että näilla palstoilla kirjoittelee paljon mopoikäisiä poikalapsia,jotka muistelevat faarin tarinoitaNiin itsekin olen tällainen 50-kymppinen "mopopoika".
- paljonajava
No meillä on sitten aivan eri Rellut. Olen ajanut Megane II 1.6 farkulla nyt nuo 93000 km ja suurimmat murheet on ollut ajovalopolttimoiden vaihto 2x2 kpl ja nyt 90000 km huollossa vaihdetut parkkilamput ja etujarrupalat ( olisi vielä mennyt tuon seuraavan 30000 km ) Edellinen autoni oli Laguna jolla ajoin 300000 km ilman suurempia murheita eikä niitä pieniäkään ollut paljon. Parasta mitä Megane on antanut on luotettavuuden lisäksi mukava ajettavuus, hiljainen korimelu sekä kohtuullinen polttoaineen kulutus josta ainakin minulle on selvää rahallista etua. Tarkan kirjanpidon mukaan koko ajalta keskikulutus on 6,3 l/100 km jossa jonkinverran asuntovaunun vetoa ja se kyllä nostaa kulutusta. Jos vertaan itselläni olleeseen Fiattiin niin jääköön sanomatta mitä mieltä olen ko merkistä.
- Meksu
"Jos vertaan itselläni olleeseen Fiattiin niin jääköön sanomatta mitä mieltä olen ko merkistä."
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä Fiat oli kyseessä ja miksi olit siihen tyytymätön?
Itsellä on nyt mennyt ihan lopullisesti usko Renaultiin (Megane II Break 2.0). Juuri äsken kehä3:sen liikennevaloista lähtiessä ei meinannut ykkösvaihde kytkeytyä millään, kaikki muut vaihteet kyllä menivät päälle ihan ok. 10:n sekunnin houkuttelun jälkeen runttasin vaihteen väkisin sisään melkoisen rysähdyksen saattelemana. Ei varmaan tehnyt laatikolle hyvää, mutta pakkohan siitä liikkeelle oli päästä.
Vaikka auton laatu onkin täysin perseestä, on se teknisesti yksi parhaita luokassaan. Mukava ajaa pitkiäkin matkoja, todella hiljainen ja suorituskyky melko hyvä ja keskikulutus kohtuullinen 7,5L/100km (2 -litranen kone & reipas ajotyyli). Lisäksi varustelu on todella kattava (mm. esp vakiona). - Japsilla ajava
Meksu kirjoitti:
"Jos vertaan itselläni olleeseen Fiattiin niin jääköön sanomatta mitä mieltä olen ko merkistä."
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä Fiat oli kyseessä ja miksi olit siihen tyytymätön?
Itsellä on nyt mennyt ihan lopullisesti usko Renaultiin (Megane II Break 2.0). Juuri äsken kehä3:sen liikennevaloista lähtiessä ei meinannut ykkösvaihde kytkeytyä millään, kaikki muut vaihteet kyllä menivät päälle ihan ok. 10:n sekunnin houkuttelun jälkeen runttasin vaihteen väkisin sisään melkoisen rysähdyksen saattelemana. Ei varmaan tehnyt laatikolle hyvää, mutta pakkohan siitä liikkeelle oli päästä.
Vaikka auton laatu onkin täysin perseestä, on se teknisesti yksi parhaita luokassaan. Mukava ajaa pitkiäkin matkoja, todella hiljainen ja suorituskyky melko hyvä ja keskikulutus kohtuullinen 7,5L/100km (2 -litranen kone & reipas ajotyyli). Lisäksi varustelu on todella kattava (mm. esp vakiona).käyny meksu mielessä että olisit luitattanu kytkimellä ja lähteny 2sella liikkeelle?????
- paljonajava
Meksu kirjoitti:
"Jos vertaan itselläni olleeseen Fiattiin niin jääköön sanomatta mitä mieltä olen ko merkistä."
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä Fiat oli kyseessä ja miksi olit siihen tyytymätön?
Itsellä on nyt mennyt ihan lopullisesti usko Renaultiin (Megane II Break 2.0). Juuri äsken kehä3:sen liikennevaloista lähtiessä ei meinannut ykkösvaihde kytkeytyä millään, kaikki muut vaihteet kyllä menivät päälle ihan ok. 10:n sekunnin houkuttelun jälkeen runttasin vaihteen väkisin sisään melkoisen rysähdyksen saattelemana. Ei varmaan tehnyt laatikolle hyvää, mutta pakkohan siitä liikkeelle oli päästä.
Vaikka auton laatu onkin täysin perseestä, on se teknisesti yksi parhaita luokassaan. Mukava ajaa pitkiäkin matkoja, todella hiljainen ja suorituskyky melko hyvä ja keskikulutus kohtuullinen 7,5L/100km (2 -litranen kone & reipas ajotyyli). Lisäksi varustelu on todella kattava (mm. esp vakiona).Hyvin monen Meganen omistajan kanssa keskusteltuani voin väittää ettei Renaultin laatu vaihtele kovinkaan paljon mutta sama kuin muissakin merkeissä niin Renussakin on yksilöitä. Olen varma että sinunkin vaihdeongelmaan löytyy syy joka voidaan korjata koska vaihteet Meganessa pelaa todella johdonmukaisen napakasti. Toivon sinulle samoja hyviä kokemuksia mitä minullakin on Renaulteista.
- Meksu
Japsilla ajava kirjoitti:
käyny meksu mielessä että olisit luitattanu kytkimellä ja lähteny 2sella liikkeelle?????
"käyny meksu mielessä että olisit luitattanu kytkimellä ja lähteny 2sella liikkeelle?????"
Kävi toki mielessä ja näin oisin menetellytkin ellei vaihde olisi lopulta kytkeytynyt väkivaltaa käyttäen... Käytän auton nyt lähiaikoina korjaamolla ja pyydän tarkistamaan vaihteiston toiminnan, ja toivon että näiden pienten alkuhankaluuksien jälkeen ongelmat ois historiaa.
- Pettynyt
Kyllä on ollut ikävä vanhaa megane1:stä koska se oli erinomaisen luotettava peli. Mulla taitaa olla myös "maanantai versio" Tämä kakkos malli on ollut takuuhuollossa pukilla tuon tuostakin. Puoltamisongelmaa joka todettiin johtuvan kierosta taka-akselista, akseli vaihdettiin ja samoin epätasaisesti kuluneet renkaat. Vaihteisto/välityspyörästö ulisee peruutusvaihde kytkeytyy huonosti, kaiken kukkuraksi kyljistä maalit katoaa aivankuin olisi hiekkapuhallettu. Jarrujen vinkuminen kismitti alkuunsa, mutta nyt se tuntuu pikkuharmilta isojen joukossa. Ei hyvä!
- neil
Nyt on kohta vuoden ollut Megane break 1.6 ja havoitut viat on tässä: 1) Kytkimestä irtosi muoviläppä (se on ovilootassa vieläkin, eihän sitä tarvita kun käyttää kenkiä) 2) kojelauta natisee joskus mukulakivellä tai soralla, joskus taas ei (riippuneeko lämpötilsta vai mistä)
Olenkohan ollut harvinaisen onnekas?- Breikki
ole ollut mitään ongelmia auton kanssa. Megane Break II 1.6. Nyt mittarissa 20000 ja yksi lamppu palanut - siinä se. Olisin tietysti huolissani, jos uusi auto olisi pajalla jatkuvasti. Kyllä on vaan mukava (hiljainen) ja tilava peli.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922