Happosalpaajat eivät auta

????

Onkohan kellään muulla vastaavaa ongelmaa. Reilu kuukausi sitten alkoi ylävatsan poltto/kouristelu,säestettynä melkoisella röyhtäilyllä.TK:sta sain vaivaan somac -kuurin. Huolimatta somacista vaivat jatkuivat, ehkä vähän lievempinä.Lähes säännöllisesti klo 4 aamuyöstä alkoi ylävatsan kouristus, joka asettui vasta usean tunnin kipristelyn jälkeen. Syötyäni kuukauden somaccia tk:ssa vaihdettiin salpaaja Nexiumiin.Aiemmin minulla on todettu refluksitauti. (Pitäisi ilmeisesti päästä gastroskopiaan, mutta ongelmana on se että olen "reissutöissä", enkä pääse oman kunnan TK:een viikolla.)

4

3375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • refluksitauti

      Refluksi johtuu kai useammasta syystä eri ihmisillä, minulla se on niiden läppien löysyyttä, ja voimakas mahahappo pääsee ruokatorveen, jos on syönyt paljon, tai kun harrastaa liikuntaa, ja jos en ota aamulla protonipumpun salpaajalääkettä, alkaa jatkuva, infernaalinen närästys jo iltapäivän lopulla ja sitä rataa. Ilman lääkettä en tule toimeen, ja saisin aivan varmasti ruokatorven syövän aikaa myöten.

      Mutta lääkkeeni oli ensin Lanzo, ja kun siitä alkoi tulla halvempia korvaavia lääkkeitä markkinoille, käytän niitä nyt. Korvaavat ovat nimeltään yleensä Lansoprazole jne. Yksi ainoa sellainen kapseli estää närästyksen koko päiväksi. Minulle riittää 15 mg, joku muu voi joutua käyttämään 30 mg:n versiota.

      Ja nyt se asian ydin: Minä en ainakaan voi syödä mitä tahansa, muuten saan närästyksen lääkkeestä huolimatta. En voi syödä esim. pullaa, siis vehnäjauhoja yhdistettynä rasvaan ja sokeriin. Pystyn syömään pari vaalean kuituisen leivän viipaletta, jos samalla laitan paljon kurkkua, paprikaa, salaatinlehtiä ym. päälle. Myös paistettu lohi on pahasta. Karjalanpiirakat ovat aika pahoja, koska niissä on rasvaa ja vehnäjauhoja. Joskus teen lettuja grahanjauhoista, mutta liikaa ei niitäkään voi syödä. Valkoinen vehnajauho on pahinta, jos ateriassa ei ole kasviksia tai leseitä mukana.

      On syötävä paljon (emäksisiä) kasviksia, jotka neutraloivat happoja. Grillatut ja paistetut makkarat, oluet ja kaikenlainen roskaruoka taatusti aiheuttaa refluksitautiselle happovaivoja. Jos syön töissä työetuihin kuuluvaa juhlista jäänyttä kakkua tai pullaa, kadun sitä katkerasti joka kerta, sillä närästys on kova! Täysjyväruisleipä ei aiheuta ongelmia, joten se onkin ainoa leipä, jota voin syödä vaikka liikaakin!

      Tässä oli siis vain henk.kohtaisia tuntemuksiani, jotka eivät ehkä päde muiden kohdalla. Mutta VAIKKA onkin refluksilääkityksellä, pitää syödä harkiten ja välttää kaikkea sekä suuria määriä sellaista ruokaa, josta huomaa saavansa närästyksen.

      On minullakin ollut joskus yöllistä närästystä, varsinkin jos olen juuri sairastumassa flunssaan, tai jos olen kaupungilla erehtynyt syömään muhkean pizzan jälkipolveni kanssa. Olen tullut tällä tavalla toimeen refluksin kanssa jo monta vuotta ilman närästystä.

      • Mm. refluksitauti..

        Hei! Kiitos asiallisesta ja tietorikkaasta kirjoituksesta. Minulla diagnostisoitiin tänä kesänä palleatyrä sekä siihen liittyen refluksia, eli tehtiin gastroskopia. Sain lääkitykseksi Nexiumia 40 20 mg, vaan auta ei..yhtään. Aikaisemmin lääkityksenä ollut Losec, Lanzo ja muutama muu lisäksi, ei merkittävää apua. Kaikki ruokavaliokonstit ym. kokeiltu..ylävatsakivut vaan jatkuvat. Litalginia syön nyt 3/vrk, siihen saakka, kunnes apu kenties saadaan????, mutta sehän on vain oireen poistaja.

        Nyt sain ajan kiireellisenä ohutsuoliröntgeniin..ja tarvittaessa sen jälkeen on kaavailtu magneettikuvausta, jos syy ei ala selviämään. Kipu on aikas kova... lähes yötä päivää. Oksettavaa oloa..ja kalpeus on aivan silmiinpistävää.

        Labor.kokeet normaalit. CRP 7,9..vain gammaGT koholla 90...alkoholia en ole käyttänyt vuosikausiin.

        Voi Ystävät Rakkaat..saa pistää muutaman "lohdutuksen" sanan.. väkisinkin ajatus karkaa sinne pahanlaatuisuuden suuntaan..vai voisiko se olla vaan oikein, oikein paha refluksitauti?


      • refluksitauti
        Mm. refluksitauti.. kirjoitti:

        Hei! Kiitos asiallisesta ja tietorikkaasta kirjoituksesta. Minulla diagnostisoitiin tänä kesänä palleatyrä sekä siihen liittyen refluksia, eli tehtiin gastroskopia. Sain lääkitykseksi Nexiumia 40 20 mg, vaan auta ei..yhtään. Aikaisemmin lääkityksenä ollut Losec, Lanzo ja muutama muu lisäksi, ei merkittävää apua. Kaikki ruokavaliokonstit ym. kokeiltu..ylävatsakivut vaan jatkuvat. Litalginia syön nyt 3/vrk, siihen saakka, kunnes apu kenties saadaan????, mutta sehän on vain oireen poistaja.

        Nyt sain ajan kiireellisenä ohutsuoliröntgeniin..ja tarvittaessa sen jälkeen on kaavailtu magneettikuvausta, jos syy ei ala selviämään. Kipu on aikas kova... lähes yötä päivää. Oksettavaa oloa..ja kalpeus on aivan silmiinpistävää.

        Labor.kokeet normaalit. CRP 7,9..vain gammaGT koholla 90...alkoholia en ole käyttänyt vuosikausiin.

        Voi Ystävät Rakkaat..saa pistää muutaman "lohdutuksen" sanan.. väkisinkin ajatus karkaa sinne pahanlaatuisuuden suuntaan..vai voisiko se olla vaan oikein, oikein paha refluksitauti?

        Minun närästysoireitani pahensi 90-luvulla ongelmia aiheuttanut helicobakteeri, joka löytyi gastroskopiassa. Olen näet jo keski-ikäinen, ja olen sen perinyt isovanhemmilta ja äidin kautta kai, mutta epäilen myös erästä muutaman päivän oleskelua omakotitalossa maassa, jossa siihen aikaan ei ollut ehkä juomavesi niin puhdasta kuin meillä, sillä sen reissun jälkeen alkoivat oudot oireilut ja nivel- ja lihaskivut. Kuulinkin, että joku nuori nainen oli myös saanut helicon kahden viikon Meksikon matkalla.

        Terveydentilani parani huomattavasti helicon tehokkaan antibioottihäädön ansiosta, mutta närästys jatkui (helicoa testattiin vielä kolme kertaa, eikä sitä enää ollut). Tehtiin sitten vielä vatsan ultraäänitutkimus, eikä mitään muuta ongelmaa näkynyt eikä sappikiviä, kuin ne löystyneet läpät. Siksi on nyt pakko syödä happosalpaajaa.

        En kärsi oikeastaan minkäänlaisista vakavemmista vatsakivuista, kunhan vain otan happolääkkeen joka aamu. Se muuten pitää ottaa aamulla tyhjään vatsaan veden kera, ja vasta sitten aloittaa aamiaisen syönti.

        Olen huomannut, ettei aamulla tai aamupäivällä töissä kannata syödä happamia mandariineja tai appelsiineja, sillä "stressin säestyksellä" alkaa vatsassani hapot käymään ja vatsa täyttyy ilmalla ja jo iltapäivällä on aivan kuin tarve röyhtäillä, aivan kuin olisin haukkonut ilmaa, vaikken olekaan. Sitten tajusin syyksi sitrushedelmät. Syön niitä toisinaan kyllä iltapäivän lopulla tai illalla, koska ne tai appelsiinimehu neutraloivat happoja - jos en ota niitä aamulla.

        Vatsani hyrrää tyytyväisyydestä, jos söisin aina vaan varsinkin raakoja ja keitettyjäkin kasviksia, paitsi palkokasviksia. Toivottavasti syy sinun vatsavaivoihisi löytyy tutkimuksissa. Kirjoittelepa sitten, jos haluat, miten on vointisi!


    • Kenoviiva

      Sain happovaivoja tänä vuonna särkylääkkeiden käytön päälle, Lanzo Meltiä syödessäni tuli vielä yöllinen korventava närästystkin. Sama juttu jokusia vuosia sitten, sillä kertaa EI auttanut Nexium.

      Ainoa apu tuntuu minullekin löytyvän siitä että jätän suosiolla kaikki raskaat eli rasvaiset ja mausteiset ruoat pois. Ei sovi myöskään makea. Jos oikein pahaksi menee, niin mustikkasoppaa ja korkeintaan kaurapuuroa lisäksi. Jotain muitakin mehusoppia välillä, mutta ei raparperisoppaa. Näitä kun pari viikkoa syö, niin johan tokenee.

      Tälläkin kertaa alan olla jo paranemaan päin tämän tiukan ruokavalion avulla. Nyt ei tarvinnut ihan soppalinjalle heittäytyä, pystyin syömään mm. kanaa, kalaa yms. myöskin. Mutta myös kannattaa katsoa että ei syö kovin kauheasti kerralla. Vähän ja ehkä useammin kuin yleensä.

      Yöksi olen ottanut välillä käsikaupan lääkkeitä kuten Balancid Novumia (siinä ei vissiin ole sitä iänikuista alumiinia).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2051
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1718
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1389
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1187
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      1180
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1030
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      955
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      951
    Aihe