Gotlanti

>1200-1300-luvuilla etelänaapurimme
>Viro kuului Tanskalle

Tanska = Taani
tanskalainen = taani (subst.), taanlane (adj.)

Muistelen kuulleeni, että Tallinna (Tallinn) merkitsee "Tanskan linnaa" tai paremminkin "Tanskan kaupunkia".

kaupunki = linn
linna = kindlus, loss

Jos luet melkein mitä tahansa Unionin aikaa käsittelevää teosta siitä käy kyllä selville, että Suomessa kannatettiin Unionia käytännössä loppuun saakka. Jo silloin suoja itää vastaan oli tärkein "ulkopoliittinen" kysymys ja Tanska oli tuolloin Ruotsia mahtavampi. Myöhemmin Puola Sigismundin myötä tuli Tanskan sijaan ja taas syyt olivat samat. Myöhempien aikojen reunavaltiopolitiikan esiaste 1500-luvulla;-) Kun Kaarle IX voitti Sigismundin, Suomen aateliston huippu maksoi häviäjälle antamansa tuen päällään. Tällä oli luonnollisesti merkittävä vaikutus Suomen aatelin vaikutusvallalle Ruotsin politiikassa. Kustaa II Aadolf pyrki kuitenkin vielä ankkuroimaan oman politiikkansa myös Suomen säätyjen tukeen (valtiopäivät kutsuttiin koolle Suomessa muistaakseni 1628) mutta hänen seuraajansa eivät sitä enää tehneet. Kaarle XII jälkeen Suomen aateli pääsi jälleen kiinni vallan kahvaan Ruotsissa ja myös nouseva porvaristo sai sananvaltaa merkantilistisen talouspolitiikan menettäessä merkitystään 1700-luvulla.

Kouluissa ongelma on siinä, että Suomen oma historia jää maailmanhistorian jalkoihin. Autonomian aika käsitellään, koska se on osa suurta kansallista kertomusta, jonka päässä on Suomen itsenäisyys. Sen sijaan vanhempi historia jää vähemmälle eivätkä nuoret sitä tunne elleivät itse ole asiaan perehtyneet. Sen vuoksi täälläkin voidaan viljellä käsityksiä Suomesta Ruotsin tahdottomana siirtomaana ja unohtaa se, että suomalaiset kykenivät ajoittain hyvin vahvasti vaikuttamaan koko valtakunnan politiikkaan. 30-vuotisen sodan aloitus esimerkiksi hyväksyttiin Suomessakin koska vaihtoehdoksi nähtiin sota Itävaltaa vastaan merellä. Ei tarvittu ennustajaa kertomaan, että tappiot siinä sodassa olisivat olleet sekä Suomelle että Ruotsille maasotaa raskaammat (laivastossa kulkutaudit harvensivat miehistöjä aina tehokkaasti). Se, että sota venyi johti siihen mihin pitkä sota aina johtaa, suuriin tappioihin ja sotaväsymykseen. Sieltä sitten kumpuavat kertomukset suomalaisten uhraamisesta, jotka jatkuvat mm. Pultavan taisteluun saakka. Jälkimmäisen osalta esimerkiksi Tauno Kuosa kirjoitti 1950-luvulla kuinka tuo taistelu aiheutti Suomessa tuhansien miesten tappiot. Tosiasiassa taisteluun osallistui n. 300 suomalaista sotilasta. Samantasoista "tietoa" sisältyy myös monen muun taistelun kuvauksiin. Koruton tosiasia on, että kansallinen sotaväki oli hyvin usein linnoitusten ja kaupunkien varusväkenä ja joko jäi niihin pysyvästi tai kuoli tauteihin.

Kun Ruotsin vallan aika monine vaiheineen jätetään pois, niin meiltä jää havaitsematta esimerkiksi että "idänkysymys" on hallinnut Suomen politiikkaa ainakin noin 800 vuoden ajan. Yleensä suomalaiset ovat hakeneet sotilaallista tukea idän uhkaa vastaan (Hansaliitto, Tanska, Ruotsi, Puola, Saksa, Englanti, Viro jne. ) mutta välillä oli myös kausia jolloin Suomi "suomettui" ja pyrittiin hyvien idänsuhteiden kautta rauhoittamaan itäraja. Tällainen kausi oli esim. myssyjen valtakausi 1700-luvulla, jolloin Venäjä sotkeutui Ruotsin sisäpolitiikkaan melkein samaan malliin kuin Neuvostoliitto Suomen sotien jälkeen.

Suomalainen historiankirjoitus ei käsittele menneisyyttä ruotsikeskeiseti vaan suomikeskeisesti. Suhdetta Ruotsiin kuvataa minusta hyvin realistisesti ja siten, että politiikan suuret linjat näkyvät. Myös ristiriitojen osalta.

Histoiriankirjoituksessa ei yleensä kirjoiteta siitä, mitä olisi voinut olla. Suomen suhde Tanskaan on pitkälti yksi noista "mitä jos kysymyksistä", koska Tanska ei lopulta kyennyt kepittämään Vaasa sukua eikä sillä ollut todellista kiinnostusta kaukaiseen Suomeen. Tanskahan hallitsi tosiasiassa Itämerta niin kauan kuin sillä oli Tanskan salmien molemmat rannat hallussaan.

Liekki kirjoitti:

Jos luet melkein mitä tahansa Unionin aikaa käsittelevää teosta siitä käy kyllä selville, että Suomessa kannatettiin Unionia käytännössä loppuun saakka. Jo silloin suoja itää vastaan oli tärkein "ulkopoliittinen" kysymys ja Tanska oli tuolloin Ruotsia mahtavampi. Myöhemmin Puola Sigismundin myötä tuli Tanskan sijaan ja taas syyt olivat samat. Myöhempien aikojen reunavaltiopolitiikan esiaste 1500-luvulla;-) Kun Kaarle IX voitti Sigismundin, Suomen aateliston huippu maksoi häviäjälle antamansa tuen päällään. Tällä oli luonnollisesti merkittävä vaikutus Suomen aatelin vaikutusvallalle Ruotsin politiikassa. Kustaa II Aadolf pyrki kuitenkin vielä ankkuroimaan oman politiikkansa myös Suomen säätyjen tukeen (valtiopäivät kutsuttiin koolle Suomessa muistaakseni 1628) mutta hänen seuraajansa eivät sitä enää tehneet. Kaarle XII jälkeen Suomen aateli pääsi jälleen kiinni vallan kahvaan Ruotsissa ja myös nouseva porvaristo sai sananvaltaa merkantilistisen talouspolitiikan menettäessä merkitystään 1700-luvulla.

Kouluissa ongelma on siinä, että Suomen oma historia jää maailmanhistorian jalkoihin. Autonomian aika käsitellään, koska se on osa suurta kansallista kertomusta, jonka päässä on Suomen itsenäisyys. Sen sijaan vanhempi historia jää vähemmälle eivätkä nuoret sitä tunne elleivät itse ole asiaan perehtyneet. Sen vuoksi täälläkin voidaan viljellä käsityksiä Suomesta Ruotsin tahdottomana siirtomaana ja unohtaa se, että suomalaiset kykenivät ajoittain hyvin vahvasti vaikuttamaan koko valtakunnan politiikkaan. 30-vuotisen sodan aloitus esimerkiksi hyväksyttiin Suomessakin koska vaihtoehdoksi nähtiin sota Itävaltaa vastaan merellä. Ei tarvittu ennustajaa kertomaan, että tappiot siinä sodassa olisivat olleet sekä Suomelle että Ruotsille maasotaa raskaammat (laivastossa kulkutaudit harvensivat miehistöjä aina tehokkaasti). Se, että sota venyi johti siihen mihin pitkä sota aina johtaa, suuriin tappioihin ja sotaväsymykseen. Sieltä sitten kumpuavat kertomukset suomalaisten uhraamisesta, jotka jatkuvat mm. Pultavan taisteluun saakka. Jälkimmäisen osalta esimerkiksi Tauno Kuosa kirjoitti 1950-luvulla kuinka tuo taistelu aiheutti Suomessa tuhansien miesten tappiot. Tosiasiassa taisteluun osallistui n. 300 suomalaista sotilasta. Samantasoista "tietoa" sisältyy myös monen muun taistelun kuvauksiin. Koruton tosiasia on, että kansallinen sotaväki oli hyvin usein linnoitusten ja kaupunkien varusväkenä ja joko jäi niihin pysyvästi tai kuoli tauteihin.

Kun Ruotsin vallan aika monine vaiheineen jätetään pois, niin meiltä jää havaitsematta esimerkiksi että "idänkysymys" on hallinnut Suomen politiikkaa ainakin noin 800 vuoden ajan. Yleensä suomalaiset ovat hakeneet sotilaallista tukea idän uhkaa vastaan (Hansaliitto, Tanska, Ruotsi, Puola, Saksa, Englanti, Viro jne. ) mutta välillä oli myös kausia jolloin Suomi "suomettui" ja pyrittiin hyvien idänsuhteiden kautta rauhoittamaan itäraja. Tällainen kausi oli esim. myssyjen valtakausi 1700-luvulla, jolloin Venäjä sotkeutui Ruotsin sisäpolitiikkaan melkein samaan malliin kuin Neuvostoliitto Suomen sotien jälkeen.

Suomalainen historiankirjoitus ei käsittele menneisyyttä ruotsikeskeiseti vaan suomikeskeisesti. Suhdetta Ruotsiin kuvataa minusta hyvin realistisesti ja siten, että politiikan suuret linjat näkyvät. Myös ristiriitojen osalta.

Histoiriankirjoituksessa ei yleensä kirjoiteta siitä, mitä olisi voinut olla. Suomen suhde Tanskaan on pitkälti yksi noista "mitä jos kysymyksistä", koska Tanska ei lopulta kyennyt kepittämään Vaasa sukua eikä sillä ollut todellista kiinnostusta kaukaiseen Suomeen. Tanskahan hallitsi tosiasiassa Itämerta niin kauan kuin sillä oli Tanskan salmien molemmat rannat hallussaan.

Aivan oikein, tämä palsta on mielestäni juuri sen takia niin olennainen.

Täällä voi ja pitääkin käsitellä sitä, että miksi tapahtui niinkuin tapahtui ja mitä olisi merkinnyt jos olisi valittu tai toimittu toisin ...

Tämä aloitus Gotlannista mielestäni kuvaa asiaa hyvin, Gotlanti oli vahva ja keskeinen toimija keskiajalla, siitä olis voinut tulla vahva valtio myös.

Liekki kirjoitti:

Jos luet melkein mitä tahansa Unionin aikaa käsittelevää teosta siitä käy kyllä selville, että Suomessa kannatettiin Unionia käytännössä loppuun saakka. Jo silloin suoja itää vastaan oli tärkein "ulkopoliittinen" kysymys ja Tanska oli tuolloin Ruotsia mahtavampi. Myöhemmin Puola Sigismundin myötä tuli Tanskan sijaan ja taas syyt olivat samat. Myöhempien aikojen reunavaltiopolitiikan esiaste 1500-luvulla;-) Kun Kaarle IX voitti Sigismundin, Suomen aateliston huippu maksoi häviäjälle antamansa tuen päällään. Tällä oli luonnollisesti merkittävä vaikutus Suomen aatelin vaikutusvallalle Ruotsin politiikassa. Kustaa II Aadolf pyrki kuitenkin vielä ankkuroimaan oman politiikkansa myös Suomen säätyjen tukeen (valtiopäivät kutsuttiin koolle Suomessa muistaakseni 1628) mutta hänen seuraajansa eivät sitä enää tehneet. Kaarle XII jälkeen Suomen aateli pääsi jälleen kiinni vallan kahvaan Ruotsissa ja myös nouseva porvaristo sai sananvaltaa merkantilistisen talouspolitiikan menettäessä merkitystään 1700-luvulla.

Kouluissa ongelma on siinä, että Suomen oma historia jää maailmanhistorian jalkoihin. Autonomian aika käsitellään, koska se on osa suurta kansallista kertomusta, jonka päässä on Suomen itsenäisyys. Sen sijaan vanhempi historia jää vähemmälle eivätkä nuoret sitä tunne elleivät itse ole asiaan perehtyneet. Sen vuoksi täälläkin voidaan viljellä käsityksiä Suomesta Ruotsin tahdottomana siirtomaana ja unohtaa se, että suomalaiset kykenivät ajoittain hyvin vahvasti vaikuttamaan koko valtakunnan politiikkaan. 30-vuotisen sodan aloitus esimerkiksi hyväksyttiin Suomessakin koska vaihtoehdoksi nähtiin sota Itävaltaa vastaan merellä. Ei tarvittu ennustajaa kertomaan, että tappiot siinä sodassa olisivat olleet sekä Suomelle että Ruotsille maasotaa raskaammat (laivastossa kulkutaudit harvensivat miehistöjä aina tehokkaasti). Se, että sota venyi johti siihen mihin pitkä sota aina johtaa, suuriin tappioihin ja sotaväsymykseen. Sieltä sitten kumpuavat kertomukset suomalaisten uhraamisesta, jotka jatkuvat mm. Pultavan taisteluun saakka. Jälkimmäisen osalta esimerkiksi Tauno Kuosa kirjoitti 1950-luvulla kuinka tuo taistelu aiheutti Suomessa tuhansien miesten tappiot. Tosiasiassa taisteluun osallistui n. 300 suomalaista sotilasta. Samantasoista "tietoa" sisältyy myös monen muun taistelun kuvauksiin. Koruton tosiasia on, että kansallinen sotaväki oli hyvin usein linnoitusten ja kaupunkien varusväkenä ja joko jäi niihin pysyvästi tai kuoli tauteihin.

Kun Ruotsin vallan aika monine vaiheineen jätetään pois, niin meiltä jää havaitsematta esimerkiksi että "idänkysymys" on hallinnut Suomen politiikkaa ainakin noin 800 vuoden ajan. Yleensä suomalaiset ovat hakeneet sotilaallista tukea idän uhkaa vastaan (Hansaliitto, Tanska, Ruotsi, Puola, Saksa, Englanti, Viro jne. ) mutta välillä oli myös kausia jolloin Suomi "suomettui" ja pyrittiin hyvien idänsuhteiden kautta rauhoittamaan itäraja. Tällainen kausi oli esim. myssyjen valtakausi 1700-luvulla, jolloin Venäjä sotkeutui Ruotsin sisäpolitiikkaan melkein samaan malliin kuin Neuvostoliitto Suomen sotien jälkeen.

Suomalainen historiankirjoitus ei käsittele menneisyyttä ruotsikeskeiseti vaan suomikeskeisesti. Suhdetta Ruotsiin kuvataa minusta hyvin realistisesti ja siten, että politiikan suuret linjat näkyvät. Myös ristiriitojen osalta.

Histoiriankirjoituksessa ei yleensä kirjoiteta siitä, mitä olisi voinut olla. Suomen suhde Tanskaan on pitkälti yksi noista "mitä jos kysymyksistä", koska Tanska ei lopulta kyennyt kepittämään Vaasa sukua eikä sillä ollut todellista kiinnostusta kaukaiseen Suomeen. Tanskahan hallitsi tosiasiassa Itämerta niin kauan kuin sillä oli Tanskan salmien molemmat rannat hallussaan.

70- ja 80-luvuilla koulun historiassa opetettiin että oli olemassa valtio nimeltä Ruotsi-Suomi. Keskustellessani ruotsalaisten ystävieni kanssa valtakunnan historiasta ihmettelevät he tuollaista. Sikäläinen näkökulma on että Suomi oli tuolloin osa Ruotsia. Suomessa on kai haluttu esittää että Suomen osa valtakunnassa oli suurempi kuin mitä ruotsalaiset ovat valmiita myöntämään.

finnjeeveli kirjoitti:

70- ja 80-luvuilla koulun historiassa opetettiin että oli olemassa valtio nimeltä Ruotsi-Suomi. Keskustellessani ruotsalaisten ystävieni kanssa valtakunnan historiasta ihmettelevät he tuollaista. Sikäläinen näkökulma on että Suomi oli tuolloin osa Ruotsia. Suomessa on kai haluttu esittää että Suomen osa valtakunnassa oli suurempi kuin mitä ruotsalaiset ovat valmiita myöntämään.

Sekä Ruotsin että Tanskan tapauksessa "pikkuveli" on halunnut omassa historiankirjoituksessaan korostaa omaa asemaansa valtakunnan osana, kumpaankin valtakuntaan kun kuului muitakin alueita. Ruotisssa historiankirjoitus on sikäli muuttunut viimeaikoina, että myös sikäläisissä uusissa teoksissa Suomi mainitaan usein Ruotsin rinnalla yhteisestä historiasta puhuttaessa. Ilmaisua ei kuitenkaan käytetä valtakunnan nimen tilalla, niin kuin Suomessa tapahtuu. Historian käsitteet muuttuvat kirjoittajien aikaa vastaavasti. Ruotsiin on muuttanut niin suuri määrä suomalaisia, että heidän mukanaan käsitys oamsta menneisyydestä muuttuu hiljalleen jossakin määrin myös kantaväestön keskuudessa. Historiasta jokainen sukupolvi tekee oman tulkintansa kuten meilläkin on nähty moneen kertaan. Katsopa vaikka II maailmansodan käsittelyä 1950-luvulla, 1970-luvulla ja 1990-luvun lopulta tähän päivää. Faktoihin on tullut jotakin lisää, mutta ennen muuta tulkinnat ovat vaihdelleet.

Sitä miten Suomen ja Ruotsin suhdetta kuvataan hyvin eri tavoin voit miettiä vaikkapa lukemalla suomalaisuuden liiton esittämiä tulkintoja heidän nettisivuillaan ja sitten lukemalla von Döbelnin Uumajan torilla vuonna 1809 pitämän puheen. Vaikka puhe, pidettiinhän se hetkellä jolloin suomalaiset joukot lähetettiiin kotiin, on mahtipontinen, se sisältää myös hyvin mielenkiintoisen ruotsalaisen aikalaisnäkemyksen Ruotsin ja Suomen suhteesta. Netistä en ole löytänyt puheen suomennosta, mutta se löytyy esimerkiksi Tauno Kuosan Suomen Historia -nimisestä teoksesta.

finnjeeveli kirjoitti:

70- ja 80-luvuilla koulun historiassa opetettiin että oli olemassa valtio nimeltä Ruotsi-Suomi. Keskustellessani ruotsalaisten ystävieni kanssa valtakunnan historiasta ihmettelevät he tuollaista. Sikäläinen näkökulma on että Suomi oli tuolloin osa Ruotsia. Suomessa on kai haluttu esittää että Suomen osa valtakunnassa oli suurempi kuin mitä ruotsalaiset ovat valmiita myöntämään.

Ruotsi-Suomi on Suomalaisten 1930 luvulla luoma termi, hankkeen takana on eräs meidän kielivähemmistöistä ...
Ennen itsenäisyyttä ei koko valtiota ole ollut olemassa, ei Ruotsin eikä Venäjän vallan aikana.
Nykyistä Suomea kun Ruotsin vallan aikana käsiteltiin, niin puhuttiin Itämaasta.
Suomen herttuakuntakin käsitti aikanaan vain Varsinais-suomen.