Noh, olen törmännyt useampaan neitsyeen joilla tämä on hyvin ominaista. Eli höpötetään paljon omista ongelmista ja evvk asioista, ihankuin ulkopuolisia kiinnostaisi, tyyliin. "Pitäisköhän mun ostaa kaupasta suklaa- vai banaani- jäätelöä?" "Sano mitä mieltä sä oot, suklaa vai banaani?" "Vai kannattaisko sittenkään käyttää viimesiä rahoja jäätelöön?"
Elellään jossain ihan omassa maailmassa ja todellisuudessa ja kun keskustellaan asioista, tuskin edes huomioidaan toisten mielipiteitä tai ajatellaan. Keskitytään siis puhumaan toisille vain omista ongelmista ja selostetaan jotain tekemisiä olettaen että muita kovastikkin kiinnostaa. Ja neitsyt on mielestään yleensä aina oikeassa, jos olet oikeassa, ja neitsyt väärässä, tätä ei neitsyt hyväksy yksinkertaisesti. Kun annat neitsyelle kritiikkiä, kuinka mukavasti tahansa, hän ottaa sen vain loukkauksena eikä piittaa ja jatkaa vain oman minäkuvansa kanssa elämistä. Jos sanot neitsyelle että hän ei kestä kritiikkiä, hän ei itse myönnä tätä jokatapauksessa. On joskus aivan turha keskustella neitsyen kanssa juuri itsekeskeisyyden takia, hän ei piittaa huolistasi, hän vain selostaa elämäänsä. On turha perustella väitteitäsi, ei hän kuitenkaan ymmärrä, hän vain on välinpitämätön ja omaksuu jälleen kerran vain oman minäkuvansa ja todellisuutensa. Jos kerrot jotain, neitsyt huomioi tarinasta vain osan ja käyttää sitä tukemaan omia tarinoitaan. Hän saattaa esimerkiksi sanoa ystävälleen että "Perttikin oli sitä mieltä että.."
Tämä on raivostuttavaa ja niin ominaista tuntemilleni neitsyelle, mitäs mieltä?
Tunnetko tämmöisiä neitsyitä?
39
3103
Vastaukset
- nais-kauris
Neitsyitäkin on varmasti joka lähtöön. Itselläni on heistä aivan erilaisia kokemuksia ja erilainen näkemys. Kukaan tuntemistani ei varmasti kysele muitten mielipidettä itseään koskevissa valinnoissa. Tietävät mitä tahtovat ja olen huomannut, että ovat jopa hyvänä mallina niille, joita epävarmuus vaivaa.
Eikä kukaan tuntemistani neitsyistä tarvitse muitten mielipiteitä pönkittämään sanottavaansa tehdäkseen itsestään uskottavamman.- no'
"Kukaan tuntemistani ei varmasti kysele muitten mielipidettä itseään koskevissa valinnoissa. "
Tämä onkin vain näennäistä, ei heitä oikeasti kiinnosta mitä muut sanovat, kysellään kaikenlaista mutta kuitenkin tehdään oman mielen mukaan, oli se kuinka järjetöntä tahansa.
"Tietävät mitä tahtovat ja olen huomannut, että ovat jopa hyvänä mallina niille, joita epävarmuus vaivaa."
Sama juttu tämän kanssa, ollaan kyllä menossa johonkin suuntaan tyyliin - "Näin minä tästä menen ja teen." Vaikka aikomus olisikin tuhoontuomittu.
"Eikä kukaan tuntemistani neitsyistä tarvitse muitten mielipiteitä pönkittämään sanottavaansa tehdäkseen itsestään uskottavamman."
??? - nais-kauris
no' kirjoitti:

???kyllä vaikuttaa siltä, että et ole tyytyväinen ennen kuin saat muilta pönkitystä neitsyistä luomallesi mielikuvalla.
Eli, mikä oletkaan horoskooppimerkiltäsi? :)
- eri mieltä
kanssasi, olen neitsyt-merkkinen nainen enkä pätkääkään kuvailemasi kaltainen.
En tarvitse pönkitystä elämälleni keneltäkään,elän sitä niinkuin itsestä parhaalta tuntuu.
Ja olen kiinnostunut ystävieni asioista ja ongelmista,olen jopa tälläinen "auttava olkapää"-
tapaus.
Myös äitini on neitsyt ja yksi ystävistäni,kuvailusi ei sovi heihinkään yhtään. - Neitsyt
Olen Neitsyt (M) ja kaikki toi mitä sanoit Neitsyestä ei pidä paikkaansa. Mikä ite olet horoskoopiltasi?
Eikö kellään ole mitää positiivista sanottavaa Neitsyt-ihmisistä.... Aina meitä haukutaan ja sit sanotaan Neitsyttä teräväkieliseksi ihmisten arvostelijaksi.. Me Neitsyet joudumme ite usein kritiikin kohteeksi kuin että arvostelisimme muita..- Oinas~
No ulkopuoliset näkevätkin neitsyet objektiivisemmin mutta kritiikki otetaan aina vittuiluina ja loukkauksina! Pahinta on että neitsyt itse elää oman minäkuvansa (=ego) kanssa eikä itse huomaa asioita samalla tavalla kuin muut.
- =) Leo
Neitsyet on vain omanlaisiaan. Kaikki kestää, keitä kestää ja mitäpä sitä muita haukkumaan..
Mielestäni olette erittäin hauskaa ja huolehtivaista porukkaa! Ne ovat omia kokemuksiani. Ja vaikka jotain pahaa sanottavaa löytyykin, niin mitäpä minä sitä täällä kuuluttamaan =) Sitä tapahtuu merkin kuin merkin kohdalla.
Mutta minä pidän teistä! Toistaiseksi =D - Neitsyt ,m
Oinas~ kirjoitti:
No ulkopuoliset näkevätkin neitsyet objektiivisemmin mutta kritiikki otetaan aina vittuiluina ja loukkauksina! Pahinta on että neitsyt itse elää oman minäkuvansa (=ego) kanssa eikä itse huomaa asioita samalla tavalla kuin muut.
Oinas on pukki kaalimaan vartijana. Oinaat räyhää aina täällä ensimmäise
- jellona!
Neitsyt ,m kirjoitti:
Oinas on pukki kaalimaan vartijana. Oinaat räyhää aina täällä ensimmäise
neitsyet kyllä osaa olla kriittisiä mutta muuten ottaa toiset mielestäni hyvin huomioon. en tiedä 3 oinas ystäväni perusteella voisin sanoa oinas ei ota muita huomioon (suhtellisesti verrattuna muihin merkkeihin) ja käyttäytyy just niinkuin haluaa jos huomautat tai yrität antaa minkäänlaista kritiikkiä.. välit viilenee heti! kaiken pitäisi olla kaiken aikaa hauskaa höykytystä. mitään negatiivista tai syvällistä ne ei jaksa. ystävätkin tuntuu vaihtelevan sen mukaan..
- kamala minä olen?
jellona! kirjoitti:

Olen neitsyt, jota tässä on haukuttu itsekkääksi ja itsekeskeiseksi ja sitten olen vielä oinas kuumerkiltäni...ja kyllä pitää paikkansa itseriittoinen olen...jotuneeko sitten neitsyestä vaiko oinaast, tiedä häntä?
- skorp.nainen
tunnetaan. täsmälleen tollainen. kuvailut juuri mieheni luonteenpiirteet.
iän myötä nuo piirteet onneksi hioutuvat ja
itsekin osaa suhtautua asiaan jo painollaan.
meidän neitsytmies ei ainakaan ole pätkääkään
huolehtija -tyyppi. päinvastoin. - Neitsythän on perinteisesti
astrologiassa merkki joka ottaa muut huomioon ja on hyvä kuuntelemaan. Kriittiisyys toki kuuluu myös heidän ominaisuuksiin.
- Pukki*
Tää on taas tätä neitsyen sananhelinää. Oinaan objektiivisuus piilee oinaan päässä, miettii parhaimmat ratkaisumallit kaikenkannalta ja valikoi parhaimmat nokkelasti, jopa täysin päinvastaiset ratkaisumallit vertaillen. Neitsyet eivät itse missään nimessä näitä piirteitä myönnä. Arvostelu kohdistuu muualle kuin itseen tai arvostelukin on vain pelkkää pintaa. Neitsyessä ehkä piilee jonkin sortin auttaja tai parantaja kuten mamma-teresa mutta se on kyllä syvässä piilossa siellä jossain egon ja minä-keskeisyyden alla.
- tikru_
Nimenomaan... kuuntelee ja ottaa kantaa asioihin!... minun mielestä neitsyt tietää enemmäm muiden ongelmista kun itsensä...
- uskottavuutta.
Pukki* kirjoitti:
Tää on taas tätä neitsyen sananhelinää. Oinaan objektiivisuus piilee oinaan päässä, miettii parhaimmat ratkaisumallit kaikenkannalta ja valikoi parhaimmat nokkelasti, jopa täysin päinvastaiset ratkaisumallit vertaillen. Neitsyet eivät itse missään nimessä näitä piirteitä myönnä. Arvostelu kohdistuu muualle kuin itseen tai arvostelukin on vain pelkkää pintaa. Neitsyessä ehkä piilee jonkin sortin auttaja tai parantaja kuten mamma-teresa mutta se on kyllä syvässä piilossa siellä jossain egon ja minä-keskeisyyden alla.
objektiivisuus piilee oinaan päässä".
Minusta on kyllä joskus tuntunut, että mainitsemastasi "oinaan objektiivisuudesta" syntyvät verbaaliset tulokset saisivat lähes
joka toinen kerta oinaan päähän jäädäkin.
Se lisäisi kummasti oinaan - HAHHAHH
Pukki* kirjoitti:
Tää on taas tätä neitsyen sananhelinää. Oinaan objektiivisuus piilee oinaan päässä, miettii parhaimmat ratkaisumallit kaikenkannalta ja valikoi parhaimmat nokkelasti, jopa täysin päinvastaiset ratkaisumallit vertaillen. Neitsyet eivät itse missään nimessä näitä piirteitä myönnä. Arvostelu kohdistuu muualle kuin itseen tai arvostelukin on vain pelkkää pintaa. Neitsyessä ehkä piilee jonkin sortin auttaja tai parantaja kuten mamma-teresa mutta se on kyllä syvässä piilossa siellä jossain egon ja minä-keskeisyyden alla.
sinulla on kokemuksesi ja minulla omani. Minun tapauksissani (kärjistetysti) oinas ei ajattele juuri mitään juoksee vaan innoissaan vaikka suoraan päin seinää ja hakkaa sitä sitten siihen(kuin pässi)! Ei opi helposti virheistään eikä ainakaan kuuntele muita, mutta kokemukset sikseen. Astrologiassahan on yleisesti ajateltu että oinas on merkki joka ei suostu edes miettimään muita ratkaisumalleja kuin omaansa(ilmamerkit ja muuttuvat erityisen hyviä tässä) ja oinas jos joku on subjektiivinen ja itsekäs. Oinas ei puntaroi asioita valitsee fiilispohjalta sen mukaan mikä tuntuu just silloin hyvältä.
- Maryjane
Eiköhän tuommosia ihmisiä ole joka merkissä. Siis sairasta vedota johonkin horoskooppiin ja että sillä olisi jotain merkitystä persoonan kanssa. Sama kuin uskoisi jumalaan tai allahiin tai mihin muuhun tahansa. Pienellä siksi kun ne ei ole nimiä. Ihan sama kuin väittäisin että maailmanloppu tulee huomenna, koska jehovat niin väittää. Ei pidä uskoa kaikkea mitä lukee. Sitäpaitsi, eikö täällä maailmassa ole kuin 12 erilaista persoonaa? Väitän että yhtä monta miljoonaa kuin ihmisiäkin.
- Pukki*
"Eiköhän tuommosia ihmisiä ole joka merkissä. Siis sairasta vedota johonkin horoskooppiin ja että sillä olisi jotain merkitystä persoonan kanssa."
"Ei pidä uskoa kaikkea mitä lukee. Sitäpaitsi, eikö täällä maailmassa ole kuin 12 erilaista persoonaa? Väitän että yhtä monta miljoonaa kuin ihmisiäkin."
Ei ole kovin nokkela veto todeta että koska maailmassa ei ole vain 12 tyyppiä ihmisiä, aurinkomerkkien vaikutusta ei ole.
Kuka väittää vastaan? On kuitenkin älytty ja edelleen pohditaan missä määrin aurinko näkyy pääpiirteissä. Astrologiaa vastaan taistelevat ihmiset eivät taistele astrologiaa vastaan vaan omia harhaluulojaan astrologiasta. Suurimmat tekijät sinussa ovat mm. Askendetti, Aurinko ja Kuumerkki.
"Sama kuin uskoisi jumalaan tai allahiin tai mihin muuhun tahansa. Pienellä siksi kun ne ei ole nimiä. Ihan sama kuin väittäisin että maailmanloppu tulee huomenna, koska jehovat niin väittää."
Nämä ovat aivan eriasioita aivan eri päästä ja niiden vertailu se vasta "sairasta" onkin.
- Neitsyt
Sheriffi, ota jotain kantaa tähän keskusteluun, olisi vain kiva kuulla näkemyksesi asioista, tuntuu vaan tylsältä kun aina meitä Neitsyitä haukutaan!
- oinatar
Kyllähän kaikki merkit saavat niin haukkuja ja kehujakin osakseen.
Ei näitä pidä ottaa liian tosissaan, oinaspuolella voi käydä lukemassa oinaaseen kohdistuvaa kritiikkiä esimerkiksi =)
Itselläni ei kovin monesta neitsyestä ole kokemusta mutta tunnollisuus, pikkutarkkuus ja älykkyys tulee ensimmäisenä mieleen. Jokaisella työpaikalla tulisi olla ainakin yksi neitsyt joka tarkastaisi oinaan vauhdilla tekemän työn ja huomauttaisi niistä pienistä mokista ;) - oinatar
oinatar kirjoitti:
Kyllähän kaikki merkit saavat niin haukkuja ja kehujakin osakseen.
Ei näitä pidä ottaa liian tosissaan, oinaspuolella voi käydä lukemassa oinaaseen kohdistuvaa kritiikkiä esimerkiksi =)
Itselläni ei kovin monesta neitsyestä ole kokemusta mutta tunnollisuus, pikkutarkkuus ja älykkyys tulee ensimmäisenä mieleen. Jokaisella työpaikalla tulisi olla ainakin yksi neitsyt joka tarkastaisi oinaan vauhdilla tekemän työn ja huomauttaisi niistä pienistä mokista ;)Erään vanhemman neitsyt miehen tunnen muuten, ja hän on aivan järkyttävän eläinrakas. Hän huolehtii kodittomista löytöeläimistä. Hieno piirre!
- minä
olen törmännyt ihan samanlaisiin neitsyihin... mutta useimmat, jotka on tuollasia ku kuvailet, on naispuolisia... esim yksi naispuolinen ystäväni ajattelee aina vaa itseään ja omia ongelmiaan. ei sille voi koskaan edes yrittää puhua omista ongelmista, koska se vaan esittää kuuntelevansa... mut sitte taas miespuoliset neitsyet on mun kokemuksesta ihan vastakohta edellisestä. mut en sit tiiä...
- Samaa mieltä.
Miesneitsyet saattavat kuunnella usein mielenkiinnosta. Jep ja tuo että on ihan turha yrittääkkään puhua yhteistyöhaluttoman henkilön kanssa huolistaan :P Tämä ei koske siis mielestäni miesneitsyitä. Saattaapi olla joku kolikon kääntöpuoli neitsyt naisilla tämä ja että vaikuttaa tältä ulkoa päin.
- Tikru_
pahemman kerran mettään meni... Olen itse neitsyt ja tunnen about 4 neitsyttä... Kaikki me olemme suunnilleen samanlaisia. Minä niinkun muutkin totta kai kertovat omista ongelmistaan. Mutta mielummin me kuunnellaan kun kerrotaan.Eli minä ainakin henkilökohtaisesti kuuntelen paljon mielummin kun kerron omista ongelmistaan. Kuuntelen ja autan. jos joku on koppava horoskooppi merkki niin kauris.. tunnen kolme kauris miestä jai kaikki yhtä kusipäitä itserakkaita paskoja...
- kaurisnainen
yhden naispuolisen neitsyen ja yhden miespuolisen.
Nainen on työtoveri: tehokas, täsmällinen, luotettava ja huumorintajuinen.
Mies on sukulainen. Niin ällistyttävän sydämellistä, kärsivällistä ja aina muut ennen itseään huomioivaa ihmistä kuin hän en ole melko pitkän eloni aikana toista tavannut.
Sellaista kertaa ei ole ollut, että hän esim. silloin, kun olen valittanut vaivojani tai vaikeuksiani, olisi keskittynyt johonkin muuhun kuin minun ongelmiini. Saatika, että olisi vertaillut vaivojani omiinsa.
Neitsyt-ystävistään iloitseva... - Täydellinen neitsyt
Just joo. Mä en ainakaan ole. Neitsyt on täydellinen ja siitähän te muut ette pidä! Olkaa itsekkin täydellisiä niin ei tarvitse vinkua!!!
- neitonen......
taitaa olla kaikki neitsyet siis samanlaisia...just ton takia mulla mm. tuleekin isäni kanssa usein kinaa...eihän sille saa mielipidettä sanoa mut hän saa mitä waa:/
- Todella kyllästynyt tripla-...
Huh.
Onpa taas keskusteluketju. Onkohan joukossa yhtään OIKEAA astrolgian harrastajaa? Epäilen, sillä niin pintaa raapaisevia nämä jutut täällä ovat. Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi astrologian olevan muutakin kuin vain aurinkomerkkikuvausta puolesta ja vastaan?? - skoopiton
Todella kyllästynyt tripla-... kirjoitti:
Huh.
Onpa taas keskusteluketju. Onkohan joukossa yhtään OIKEAA astrolgian harrastajaa? Epäilen, sillä niin pintaa raapaisevia nämä jutut täällä ovat. Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi astrologian olevan muutakin kuin vain aurinkomerkkikuvausta puolesta ja vastaan??Kun tekee tai teetättää itsestään ns. täydellisen kartan, siellä onkin miltei kaikki horo-merkit edustettuna. So... what are you? You're what you want!!;)
- juups
Ensinnäkin olen huomannut, et mies- ja naisneitsyet on aivan erilaisia, ainakin minun tuntemani. Naiset ei todellakaan ole kiinnostunut muiden jutuista, tai ainakaan minun jutuistani, puhuu koko ajan päälle. Ja jos sattuu olemaan eri mieltä jostain neitsyen kans, niin se inttää ja inttää ja "perustelee" omia näkökantojaan niin kauan, et toinen varmasti on samaa mieltä.
Miesneitsyet taas ovat mitä parhaimpia kuuntelijoita sekä äärimmäisen kohtelijaita kaikkia kohtaan, ei vain naisia. Neitsytmies rakastaa syvästi ja on taatusti uskollinen, joskus jopa liian uhrautuvainen oman naisensa puolesta:)- horohoro
...nainen, ehkä? Sillä pahimpia naisen selkäänpuukottaja on toinen nainen. Tunnen monta naista merkistä riippumatta ja jopa pari oinasmiestä (öh;), joka on juuri tuollainen kuin kuvaamasi neitsytnainen. Ynnä yksi härkämies... jne. loputtomiin. Niin, ja tunnen yhden neitsytmiehen, joka ei täytä luettelemiasi kriteereitä lainkaan... päinvastoin ei osaa kuunnella toisia.
Itse en ole neitsyt, tämä ei ollut puolustuspuhe... eksyin tänne vahingoissa;) Pelkään eläväni keskiaikaa, kun luen tällaisia karkeita yleistyksiä ihmisluonteesta. Poistun äkkiä, adios! - skikke
sanoit, että neitsyt naiset puhuu päälle ja inttää ynnä muuta sellaista. Täytyy näin neitsyenä todeta, että jos tiedän olevani oikeassa, tai kun tiedän, että mielipiteeni jostain asiasta on fiksumpi kuin sen mielipide jonka kanssa keskustelen, niin tottaki perustelen mielipiteeni niin hyvin kuin mahdollista. minua ärsyttävät itseäni tyhmemmät ihmiset, joilla on käsittämättömän typerä ja harhaanjohtava mielipide jostain! on pakko perustella hyvin että hekin tajuaisivat asioiden oikean laidan. neitsytnaiset kyllä huomioivat usein muut, minä en ainakaan ole juuri yhtään itsekäs eivätkä muutkaan tuntemani neitsytnaiset(miehiä en juuri tunne).
itse kuuntelen ja puhun mielelläni, ja minulle on ilmeisen helppoa puhua omista ongelmistaan sillä osaan kuunnella. - minä
skikke kirjoitti:
sanoit, että neitsyt naiset puhuu päälle ja inttää ynnä muuta sellaista. Täytyy näin neitsyenä todeta, että jos tiedän olevani oikeassa, tai kun tiedän, että mielipiteeni jostain asiasta on fiksumpi kuin sen mielipide jonka kanssa keskustelen, niin tottaki perustelen mielipiteeni niin hyvin kuin mahdollista. minua ärsyttävät itseäni tyhmemmät ihmiset, joilla on käsittämättömän typerä ja harhaanjohtava mielipide jostain! on pakko perustella hyvin että hekin tajuaisivat asioiden oikean laidan. neitsytnaiset kyllä huomioivat usein muut, minä en ainakaan ole juuri yhtään itsekäs eivätkä muutkaan tuntemani neitsytnaiset(miehiä en juuri tunne).
itse kuuntelen ja puhun mielelläni, ja minulle on ilmeisen helppoa puhua omista ongelmistaan sillä osaan kuunnella.aivan itekkin sanoit et ite sun mielipide on ainoo oikee... saatanan ärsyttävää ,jokaisella on omat mielipiteensä. tunnen meinaa yhen neitsyen!! AINA sen mielipideet on oikeita ja MUN mielipiteitä se ei hyväksy ollenkaan!!! tosi kriittinen ihminen!!!
- mailis
skikke kirjoitti:
sanoit, että neitsyt naiset puhuu päälle ja inttää ynnä muuta sellaista. Täytyy näin neitsyenä todeta, että jos tiedän olevani oikeassa, tai kun tiedän, että mielipiteeni jostain asiasta on fiksumpi kuin sen mielipide jonka kanssa keskustelen, niin tottaki perustelen mielipiteeni niin hyvin kuin mahdollista. minua ärsyttävät itseäni tyhmemmät ihmiset, joilla on käsittämättömän typerä ja harhaanjohtava mielipide jostain! on pakko perustella hyvin että hekin tajuaisivat asioiden oikean laidan. neitsytnaiset kyllä huomioivat usein muut, minä en ainakaan ole juuri yhtään itsekäs eivätkä muutkaan tuntemani neitsytnaiset(miehiä en juuri tunne).
itse kuuntelen ja puhun mielelläni, ja minulle on ilmeisen helppoa puhua omista ongelmistaan sillä osaan kuunnella.No,just."Tiedän olevani oikeassa"-toi kertoo
susta paljon... - minä
mailis kirjoitti:
No,just."Tiedän olevani oikeassa"-toi kertoo
susta paljon...eiku on se toisillekkin tollanen... ei pelkästään mulle. ei hyväksy toisten mielipiteitä... ja muutenki aika pikkutarkka nalkuttaja.tossa aikasemmassa viestissä tuli vähän hermot pintaan ku ajattelin tätä tyyppiä... tosi jyrkkä omien mielipiteittensä suhteen
- Skikke
mailis kirjoitti:
No,just."Tiedän olevani oikeassa"-toi kertoo
susta paljon..."Tiedän olevani oikeassa" - niin silloin kun todellakin olen oikeassa. Neitsyelle ominaista minulle on se, että olen aina ollut hyvä koulussa, joten korvan taakse on jäänyt paljon tietoa erilaisista asioista. Ja jos joudun väittelyyn, mikä koskee jotain asiaa josta muilla on yksinkertaisesti typerää sanomista, niin kyllä sanon oman näkemykseni asiaan, jos se on järkevämpi. En kuitenkaan lynkkaa muita "Ähhäähää *tun urpo se on kylläki näin..." vaan yritän melko hienovaraisesti perustella oman asiani käyttäen tietoa, päättelykykyä ja mielipiteitä. Kyl kaikilla saa olla mielipiteitä, jos ne on hyvin perusteltuja :)
Onko ihmiset liian huonoja väittelemään neitsyen kanssa, koska me olemme usein oikeassa? Kyllä muakin ärsyttäisi ihmiset joille aina häviäisin väittelyt...
- neitsyt ite
Kuulostaa tyypilliseltä epäkypsältä neitsyeltä. Olin ite kakarana juuri tommonen. Mutta kyllä ne neitsyetkin havahtuu tajuamaan jossain elämänvaiheessa ettei voi olla aina oikeassa. (Ainakin toivottavasti havahtuvat :D)
- minä
jep tunnen kyllä ainakin yhen minä keskeisen neitsyen.. aina on muka oikeassa jne!!! ja todella raivostuttavaa ku tää neitsyt on niin saatanan pikkutarkka et välillä todellakin meinaa mennä hermo... ja on mennyki monta kertaa
- Neitsyt nainen itse
Ei, toi ei todellakaan ole tyypillistä tai ominaista neitsyelle. neitsyt ei todellakaan levittele omia asioitaan.ehkä ihan läheisimmille ystäville, mutta sekin voi tehdä neitsyen olon vaivaantuneeksi. ja jos joku avautuu heille, he kyllä kohteliaisuudesta kuuntelevat, ja ystävinä parhaita kuuntelijoita ikinä. joten väitteesi on AIVAN naurettava.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670