Hain apua:)

Vihdoinkin minä tein sen! Varasin itselleni ajan mielenterveyskeskuksesta:D

Yläasteikäisestä saakka olen ollut apaattinen, elämänhaluton, alakuloinen, itseänsä inhoava luuseri. En osaa päättää mitään itse, pientenkin rakaisujen teko on minulle vaikeaa koska olen niin epävarma. Olen 26v. enkä jaksa enää itseäni hetkeäkään. Miksi minä halveksin itseäni, miksi olen itseni suurin vihollinen, miksi itseä ei voi rakastaa? Olen omaksunut elämääni jonkun negatiivisen ajattelutavan, missään ei ole mitään hyvää, varsinkaan minussa itsessäni. Kaikki voimavarat menevät itsensä ja muiden ajatusten miettimiseen. Pienetkin ongelmat ovat minulle jäävuoren kokoisia.

Nyt kun vihdoin tiedostan omat ongelmani en halua antaa niiden voittaa minua. Äitini on koko elämänsä ollut apaattinen, masentunut ja negatiivinen, kunhan istuu kotona. On kamalaa huomata olevansa itse samanlainen. Kuitenkin olen päättänyt yrittää tehdä omasta elämästäni erilaisen kuin hän. Haluan saada itseluottamusta ja elää panikoimatta jokaista päivää. Tajuan, että olen hyvä tyyppi ja osaan vaikka mitä. Olen lahjakas ja älykäs, mutta itse sitä en usko.

Ajan mielenterveystomistoon sain vasta 1,5kk päähän, mutta ei se mitään, pääasia että uskalsin soittaa:D Pelottaa kuitenkin, etten anna itselleni lupaa muuttua terveemmäksi, koska negatiivisesta ajattelusta on vaikea irtautua. Olenhan koko elämäni kuitenkin elänyt ajatellen siten... Jospa ei vaan jaksa yrittää.. Naurettavinta on, että nyt kun olen päättänyt että tärkeintä on hoitaa oma mielenterveys kuntoon, tunnen siitä syyllisyyttä ja ajattelen että liiasta itsekkyydestä minua rangaistaan!! Hoh hoi!

Toivottavasti ulkopuoliselle puhumisesta on jotain apua.. Ja toivottavasti herään todellisuuteen ja lopetan itseni inhoamisen vihdoinkin. Miksi se on niin vaikeaa vaikka tajuaa, että omissa tunteissa ei ole mitään järkeä. Ei itselle saa olla paha!!

Pointtini oli siis se, että vuosien pähkäilyjen jälkeen voitin itseni ja soitin apua:D Hyvä minä!