Vihdoinkin minä tein sen! Varasin itselleni ajan mielenterveyskeskuksesta:D
Yläasteikäisestä saakka olen ollut apaattinen, elämänhaluton, alakuloinen, itseänsä inhoava luuseri. En osaa päättää mitään itse, pientenkin rakaisujen teko on minulle vaikeaa koska olen niin epävarma. Olen 26v. enkä jaksa enää itseäni hetkeäkään. Miksi minä halveksin itseäni, miksi olen itseni suurin vihollinen, miksi itseä ei voi rakastaa? Olen omaksunut elämääni jonkun negatiivisen ajattelutavan, missään ei ole mitään hyvää, varsinkaan minussa itsessäni. Kaikki voimavarat menevät itsensä ja muiden ajatusten miettimiseen. Pienetkin ongelmat ovat minulle jäävuoren kokoisia.
Nyt kun vihdoin tiedostan omat ongelmani en halua antaa niiden voittaa minua. Äitini on koko elämänsä ollut apaattinen, masentunut ja negatiivinen, kunhan istuu kotona. On kamalaa huomata olevansa itse samanlainen. Kuitenkin olen päättänyt yrittää tehdä omasta elämästäni erilaisen kuin hän. Haluan saada itseluottamusta ja elää panikoimatta jokaista päivää. Tajuan, että olen hyvä tyyppi ja osaan vaikka mitä. Olen lahjakas ja älykäs, mutta itse sitä en usko.
Ajan mielenterveystomistoon sain vasta 1,5kk päähän, mutta ei se mitään, pääasia että uskalsin soittaa:D Pelottaa kuitenkin, etten anna itselleni lupaa muuttua terveemmäksi, koska negatiivisesta ajattelusta on vaikea irtautua. Olenhan koko elämäni kuitenkin elänyt ajatellen siten... Jospa ei vaan jaksa yrittää.. Naurettavinta on, että nyt kun olen päättänyt että tärkeintä on hoitaa oma mielenterveys kuntoon, tunnen siitä syyllisyyttä ja ajattelen että liiasta itsekkyydestä minua rangaistaan!! Hoh hoi!
Toivottavasti ulkopuoliselle puhumisesta on jotain apua.. Ja toivottavasti herään todellisuuteen ja lopetan itseni inhoamisen vihdoinkin. Miksi se on niin vaikeaa vaikka tajuaa, että omissa tunteissa ei ole mitään järkeä. Ei itselle saa olla paha!!
Pointtini oli siis se, että vuosien pähkäilyjen jälkeen voitin itseni ja soitin apua:D Hyvä minä!
Yläasteikäisestä saakka olen ollut apaattinen, elämänhaluton, alakuloinen, itseänsä inhoava luuseri. En osaa päättää mitään itse, pientenkin rakaisujen teko on minulle vaikeaa koska olen niin epävarma. Olen 26v. enkä jaksa enää itseäni hetkeäkään. Miksi minä halveksin itseäni, miksi olen itseni suurin vihollinen, miksi itseä ei voi rakastaa? Olen omaksunut elämääni jonkun negatiivisen ajattelutavan, missään ei ole mitään hyvää, varsinkaan minussa itsessäni. Kaikki voimavarat menevät itsensä ja muiden ajatusten miettimiseen. Pienetkin ongelmat ovat minulle jäävuoren kokoisia.
Nyt kun vihdoin tiedostan omat ongelmani en halua antaa niiden voittaa minua. Äitini on koko elämänsä ollut apaattinen, masentunut ja negatiivinen, kunhan istuu kotona. On kamalaa huomata olevansa itse samanlainen. Kuitenkin olen päättänyt yrittää tehdä omasta elämästäni erilaisen kuin hän. Haluan saada itseluottamusta ja elää panikoimatta jokaista päivää. Tajuan, että olen hyvä tyyppi ja osaan vaikka mitä. Olen lahjakas ja älykäs, mutta itse sitä en usko.
Ajan mielenterveystomistoon sain vasta 1,5kk päähän, mutta ei se mitään, pääasia että uskalsin soittaa:D Pelottaa kuitenkin, etten anna itselleni lupaa muuttua terveemmäksi, koska negatiivisesta ajattelusta on vaikea irtautua. Olenhan koko elämäni kuitenkin elänyt ajatellen siten... Jospa ei vaan jaksa yrittää.. Naurettavinta on, että nyt kun olen päättänyt että tärkeintä on hoitaa oma mielenterveys kuntoon, tunnen siitä syyllisyyttä ja ajattelen että liiasta itsekkyydestä minua rangaistaan!! Hoh hoi!
Toivottavasti ulkopuoliselle puhumisesta on jotain apua.. Ja toivottavasti herään todellisuuteen ja lopetan itseni inhoamisen vihdoinkin. Miksi se on niin vaikeaa vaikka tajuaa, että omissa tunteissa ei ole mitään järkeä. Ei itselle saa olla paha!!
Pointtini oli siis se, että vuosien pähkäilyjen jälkeen voitin itseni ja soitin apua:D Hyvä minä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
olet jo itse asiassa ottanut sen vaikeimman ja ratkaisevimman askeleen, kun olet varannut itsellesi ajan mielenterveystoimistoon. Siitä se lähtee. Olet arvokas ja hyvä ihminen. On tärkeää saada asiat kuntoon myös omassa mielessäsi. Ole avoin ja rohkea valitsemallasi tiellä. Voit vain voittaa.
Halauksia :)
Jes! :) Kyllä se terapia auttaa.. ihmismieli on siitä jännä, että se auttaa tosi paljon, kun saa puhua ongelmistaan jollekkin. Tsemppiä! :)
Arvostathan sä itseäsi kun kerran ajankin vaivauduit varaamaan! ; )
Loistojuttu! Olet utelias ja halukas muuttumaan ja siis ihan normaali ihminen. Negatiivisuus menettää kyllä hohtonsa kun alat tuntea näitä, onnisumisen tunteita, enemmänkin.
Onnea vaan tutkimusmatkalle! : )
Muista että itsekkyys ja itseluottamus on eri asia. Itsekkyys on asia josta on hyötyä vain silloin tällöin, ja uskonkin että itseluottamus on se mitä menet ammattiauttajalta hakemaan. Hieno homma että olet saanut itseäsi niskasta kiinni. Nyt vaan sitten tsemppiä niin hyvin menee!
Osaan niin elävästi kuvitella tuon tilanteen. Mahtaa olla kauhea helpotus jo se, että tietää saavansa apua! Mulla ainakin näin oli, kun varasin ajan masennuksen takia. No eihän se masennus ole "kuin" lievää, mutta oli kestänyt jo tosi kauan niin kerran vaan sen enempää ajattelematta soitin terveyskeskukseen ja varasin lääkärinajan. Tuntui todella hyvältä sen jälkeen kun tiesi ettei tarvitse enää kantaa sitä murhetta sisällään vaan ehkä saa apuakin siihen. En ole vielä käynyt siellä lekurilla, mutta olo on toiveikas. Ehkä tämä syksy/talvi vihdoin muuttaa elämämme parempaan suuntaan!