Olen paljon läheisten ystävieni kanssa (iältään 30-40v) keskustellut siitä, kuuluvatko erilaiset vaikeudet ihmissuhteissa, kumppanin löytämisessä, raha-asioissa, alkoholinkäytössä, perhesuhteissa (esim. ongelmat isän kanssa) yms. homomiehen elämään yleisemminkin.
Nimittäin vaikka monet ihmiset pitävätkin jonkinlaista "menestyvää" ulkokuorta ja elävät jonkinlaisessa roolissa jossa "kaikki on niin **tun upeeta ja mahtavaa" - todellisuudessa aika monet homomiehet (ainakin ne jotka tunnen tai tiedän) ovat useinkin hyvin masentuneita ajoittain, onnettomia ja yksinäisiä.
En halua provoilla todellakaan ja toivon että tätä ei tulkita väärin. Mutta esim. omakohtaisesti voin sanoa että saan edelleen 33-vuotiaana jatkuvaa arvostelua vanhemmiltani melkein joka asiassa ja taustalla on heidän tietonsa siitä että olen homoseksuaali. Eräällä ystävälläni taas on yksinäisyydestä johtuen taipumusta liialliseen alkoholinkäyttöön, minkä seurauksena jatkuvasti rahat lopussa. Kuitenkin päällepäin yritetään näyttää että "kaikki on ok ja mallillaan". Yhdellä tutulla taas on vakava masennus sen takia, että ihmissuhteet eivät tässä pinnallisessa homojen maailmassa toimi ja sen vuoksi tullut ongelmia mm. työpaikan kanssa jne.
Olen miettinyt tätä siltä kantilta että elämän kolhut opettavat ja kasvattavat. Useimmat varmaan osaavatkin ottaa erilaiset vastoinkäymiset positiivisesti vastaan, ainakin jälkeenpäin.
Mutta mitä mieltä te olette? Itseäni ainakin ärsyttää se, että homokavereiden joukossa on niin paljon sellaisia tyyppejä, jotka uskottelevat ympäristölleen että "mitään ongelmia ei ole ja kaikki on niin loistavasti ja upeeta ja mahtavaa". Ja todellisuudessa kuitenkin ollaankin aikalailla hukassa monessa asiassa, mut näistä asioista ei uskalleta puhua koska pelätään että leimaannutaan jotenkin luuseriksi. Ja homohan ei voi olla luuseri vai mitä????
Nimittäin vaikka monet ihmiset pitävätkin jonkinlaista "menestyvää" ulkokuorta ja elävät jonkinlaisessa roolissa jossa "kaikki on niin **tun upeeta ja mahtavaa" - todellisuudessa aika monet homomiehet (ainakin ne jotka tunnen tai tiedän) ovat useinkin hyvin masentuneita ajoittain, onnettomia ja yksinäisiä.
En halua provoilla todellakaan ja toivon että tätä ei tulkita väärin. Mutta esim. omakohtaisesti voin sanoa että saan edelleen 33-vuotiaana jatkuvaa arvostelua vanhemmiltani melkein joka asiassa ja taustalla on heidän tietonsa siitä että olen homoseksuaali. Eräällä ystävälläni taas on yksinäisyydestä johtuen taipumusta liialliseen alkoholinkäyttöön, minkä seurauksena jatkuvasti rahat lopussa. Kuitenkin päällepäin yritetään näyttää että "kaikki on ok ja mallillaan". Yhdellä tutulla taas on vakava masennus sen takia, että ihmissuhteet eivät tässä pinnallisessa homojen maailmassa toimi ja sen vuoksi tullut ongelmia mm. työpaikan kanssa jne.
Olen miettinyt tätä siltä kantilta että elämän kolhut opettavat ja kasvattavat. Useimmat varmaan osaavatkin ottaa erilaiset vastoinkäymiset positiivisesti vastaan, ainakin jälkeenpäin.
Mutta mitä mieltä te olette? Itseäni ainakin ärsyttää se, että homokavereiden joukossa on niin paljon sellaisia tyyppejä, jotka uskottelevat ympäristölleen että "mitään ongelmia ei ole ja kaikki on niin loistavasti ja upeeta ja mahtavaa". Ja todellisuudessa kuitenkin ollaankin aikalailla hukassa monessa asiassa, mut näistä asioista ei uskalleta puhua koska pelätään että leimaannutaan jotenkin luuseriksi. Ja homohan ei voi olla luuseri vai mitä????
Vastaukset 2
Vanhimmat
kuuluvat jokaiseen elämään. Ne ovat vain erilaisisa jokaisella. Paljon rippuu siitä miten koet toisten suhtatumisen. Jos olet itsesi kanssa jotenkin ok niin miuden suhtautuminehan on heidän ogelmansa. Eihän sinun pidä elää niin kuin muut sanovat että sinun tulisi. Eläthän maa elämmää ja jos se heitä häiritsee niin ongelma on heidän.
Jos ulkopuolisten suhtautuminen vaikuttaa mieleesi ja ryhdyt näkemään ongelmia kaikkialla niin syy on omassa suhtatumisessasi vallitsevaan tilanteeseen. Pärjäät ihan varmasti jos niin haluat. Ihminen joka on taspainoinen ja iloinen löytää seuraa koska toiset jakeutuvat sellaisen luo.
Tsemppiä t. Jussi
ne ongelmat taitavat kuulua, mutta luulisin kuitenkin että homoilla ehkä on kuitenkin suurempi riski kohdata juuri mainitsemiasi ongelmia ja vastoinkäymisiä. Onhan esim. homoilla korkeammat itsemurhaluvut kuin heteroilla, vain muistanko täysin väärin? (Lähdettä en tähän hätään kyllä löydä)
Ehkä ongelmien peittely on helpompaa kun sitä homouttakin on kuitenkin varmaankin jokainen jossain määrin joutunut peittelemään, opittu tapa? Ja eihän ongelmat sovi stereotyyppiseen julkisuuskuvaan homoista...