Maailmalla julkaistaan luetteloa, jonka mukaan esim. suomessa on ollut vähemmän korruptiota kuin monessa muussa maassa. Vähän aikaa sitten kyseinen luettelo julkaistiin uudelleen (Viite MTV3 uutiset), jonka mukaan suomi on menettänyt sijaansa mm. islannille.
Onko syynä se, että aikaisemmin on suomessa vähemmän jääty kiinni, kuin nykyään, vai onko suomessa korruptio lisääntynyt? Jokainen voi miettiä omalla tahollaan.
Jos jossain maassa ei ole tavattu korruptiota, niin se on vain johtunut siitä, että kukaan ei ole jäänyt kiinni. Eikös poliisin toimia tutki toinen poliisi?
Virkamiesten korruptiotilasto
7
889
Vastaukset
- asia...
Maailmalla julkaistaan tilastoja suomalaisten poliisien toiminnasta korruption suhteen mutta kuka ne tiedot heille antaa jos ei suomen poliisi. Kuka nyt itsestään mitään huonoa kertoisi. Eihän poliisi jää korruptiosta kiinni koska poliisi tutkiessaan omiensa rikoksia, ei paljasta mitään.
Tuo asia on vähän samanlainen asia kun Puolustusvoimat kirjoittaa itsestään historiankirjoja. Huonot tapaukset salataan ja hyvät kerrotaan kiillotettuina.
Kuitenkin pitäisi toimia niinkuin oikeudessa, mitään siihen lisäämättää tai mitään pois jättämättä.
Helppoahan suomalaisten on sitten kirjoittaa lehtiin että suomen poliisi on maailman vähiten korruptioitunein.- rajaton
"Maailmalla julkaistaan tilastoja suomalaisten poliisien toiminnasta korruption suhteen mutta kuka ne tiedot heille antaa jos ei suomen poliisi."
Voiko joku todella olla noin yksinkertainen? Perehdy nyt edes HIEMAN siihen, miten korruption laajuutta tutkitaan, ennen kuin päästelet noin typeriä turvastasi. - Tavan-Konstu
rajaton kirjoitti:
"Maailmalla julkaistaan tilastoja suomalaisten poliisien toiminnasta korruption suhteen mutta kuka ne tiedot heille antaa jos ei suomen poliisi."
Voiko joku todella olla noin yksinkertainen? Perehdy nyt edes HIEMAN siihen, miten korruption laajuutta tutkitaan, ennen kuin päästelet noin typeriä turvastasi.Kyllähän sitä selitellään paljon. Puhut perkele palturia, näinhän se on että omia kolttosia on minunkin vaikea myöntää.
- Tavan konstu
Pidä kansalainen nokkasi pienemmällä. Minä tiiän asiat.
- Prinssieversti
Tavan konstu kirjoitti:
Pidä kansalainen nokkasi pienemmällä. Minä tiiän asiat.
on jättänyt verottamatta optioveroja. Eli verottaja ei ole noudattanut lakia eikä poliisi ole puuttunut asiaan millään tavalla ?
- SIVISTYNEESTI -
siinä ei käteistä vaihdeta.
Suomi on korruptoitunut maa siinä kuin banaanivaltiot yleensä. - ,,.-.kplöälä
joo joo jocfg
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874128Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella263000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10909
- 133901
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760