PITÄISIKÖ USKOA OIKEUDEN

LAURI J.

toteutumiseen.Jotkut pitävät Suomea oikeusvaltiona
mutta onko se sitä.

Jos asiaa tarkastellaan rikoksen tekijän näkökulmas-
ta niin Suomea voitanee pitää oikeusvaltiona.
Jos tarkastelu tehdään asianomistajan eli uhrin kan-
nalta asia onkin jo vaikeampi.

Lainsäädäntä valta on eduskunnalla.Lakeja valmisteltaessa on käytettävissä erilaisia asiantun-
tijoita joiden lausunnoilla on merkityksensä.

Uudistuksia tehtäessä näyttää kuitenkin asianomis-
jan eli uhrin asema jääneen tois sijaiseksi tai
unohtunut kokonaan.

Uhrin asemamaan ei ole kiinnitetty riittävästi
huomiota koska se monessa tapauksessa on heikompi
kuin rikoksentekijän.Jos esim.oikeudessa on sana
sanaa vastaan,on käytäntö osoittanut,että tekijän
sanaan luotetan enemmän.

Rikoksesta epäilty voi esitutkinnassa ja oikeuden-
käynnissäkin puhua lähes mitä sattuu,muuttaa ker-
tomustaan useampaankin kertaan tai olla muista-
matta ja siten puhumatta.
Asianomistajalla,samoin kuin todistallakin sensi-
jaan on vaaditaan ehdotonta totuudessa pysymistä
niin esitutkinnassa kuin oikeudessakin.
MIKSI TEKIJÄÄ EI KOSKE SAMA SÄÄNTÖ.

Perustuslain mukaan kansalaiset ovat lain edessä
samanarvoisia.Edellä mainittu esimerkki osoittaa,
että näin ei todellakaan ole.

Lainsäädäntö antaa riippumattomille tuomioistumil-
le harkintavallan tuomioita määrättäessä.Usein vain käy niin,että tuomiot ovat käsittämättömän
lieviä eivätkä ollenkaan vastaa KANSAN oikeustajua.

Esimerkiksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
Tuomio on lähes poikkeuksetta ehdollinen.
Viime aikoina on kuitenkin ollut havaittavissa,et-
tä mikäli tapaus on saanut mediajulkisuutta ja leh
distö tai muut tiedotusvälineet ovat käsitelleet
ko. tapausta ennen oikeudenkäyntiä tai jopa esitut
kinnan aikana ovat tuomiot olleet ehdottomia van-
keustuomioita ja korvaukset henkisistä kärsimyk-
sistä 3-4 jopa 9 kertaisia tavallisiin tapauksiin
verrattuna.

Syyttäjiä on viimeaikoina moitittu liian korkeasta
syyttämiskynnyksestä.Saattaa olla,että jotkut syyt
täjät jättävätkin syyttämättä tapauksia joissa tuomio olisi vähänkin epävarma.
Toisaalta hyvä,toisaalta huono.Hyvä siksi,että ei
syyttäminen ja oikeudenkäynti pidä olla itsetar-
koitus,mutta huono siksi,että tekijä voi päästä
kuin koira veräjästä ja täysin syytön uhri jää
vaille minkäänlaista oikeusturvaa.

Seksuaalirikoksen uhri joutuu hankkimaan mitä eri-
laisempia lausuntoja luotettavuutensa tueksi.Jos-
kus vaaditaan jopa psykiatrisensairaaraalan hoito-
jakso,jonka aikana häntä haastatellaan ja serataan
ja sen pohjalta laaditaan lausunto hänen luotetta-
vuudestaan.
Tekijältä ei vaadita muuta kuin hänen oma sanansa
tai todellisuudessahan se on puolustusasianajajan
sana.
En ole koskaan kuullut,että yksikään seksuaaliri-
kollinen olisi oikeudessa tunnustanut tekoaan.
Päinvastoin hän ja hänen asianajajansa yrittävät
leimata uhrin itsensä mielenvikaiseksi valehteli-
jaksi,joka on keksinyt koko jutun.
Syytökset ja vihjailut ovat sitä luokkaa,että nii-
tä voidaan pitää jopa kunnianloukkauksena.

Henkisistä kärsimyksistä maksettavat korvauset o-
vat luku sinänsä niin suuria heittoja niissä on.
Kun Nils Gustfssonilla on oikeus hakea aiheettomasta pidätyksestä aiheutuvista henkisistä kärsimyksistä 100€.a päivältä niin vuosia kestäneestä hyväksikäytöstä aiheutuneesta henkisis
tä kärsimyksistä korvaukset voivat olla n.2,20€
päivässä.

Jos seksuaalirikoksen tai henkirikoksen tekijä on
vielä nuori henkilö se katsotaan lieventäväksi.
En oikein ymmärrä mitä lainlaatija on ajatellut
moisen säädäksen tehdessään.
Luulevatko he että raiskauksen tai hyväksikäytön
uhrille aiheutuu vähemmän kärsimystä jos tekijä
on nuori tai henkirikosen uhrin kärsii vähemmän
jos tekijä on nuori.
Onkohan siellä lainlaatijoilla ja vahvistajalla
aivot ja munuaiset vaihtaneet paikkaa.

9

914

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raiskatun isä

      Todellakin asiat ovat niinkuin olet ne esittänyt.

      Oman kokemukseni kautta ainakin itselleni oli järkyttävä yllätys kuulla, että "totuusvelvoite" esitutkinnassa koskee vain uhria ja todistajia. Rikoksentekijät voivat puhua, mitä parhaaksi näkevät. Luulisi, että totuuden puhumisen vaatimuksen laajentaminen myös rikoksesta epäiltyihin, rajoittaisi ainakin hieman valehtelua, eikä vähentäisi kenenkään oikeusturvaa yms.

      Nyt on vain sana sanaa vastaan ja minkäs teet, jos uhri on yksin ja tekijöitä on kolme?

      • Leksa

      • LJM

        poliisit kokevat tämän ongelmana,mutta minkäs hekään
        tekevät kun lainlaatijat ovat keksineet tällaisen
        keinon rikollisten suojelemiseksi.
        Lainlaatijat ovat joko äärettömän tyhmiä tai sitten
        todella naiveja.
        Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus koskemat-
        tomuuteen.Ovatkohan nämä viisaat koskaan ajatelleet
        tämän lainkohdan toimivuutta.TUSKIN.
        Osaan ehkä ymmärtää tunteesi ja tuntemuksesi parem-
        min kuin arvaatkaan,ja toivon sinulle voimia sel-
        viytyä kaikesta huolimatta koettelemuksen yli.Help
        poa se ei tule olemaan.


    • emppu234

      Aivan samoin ajattelen itse. On väärin että uhri ja kuten Bodomin okeudenkäynnissä kävi jotkut todistajat sekä asiantuntijat (myös poliisi) leimattiin vaöehtelijoiksi. Todistajaksi normaalilla ihmisellä ei ole mitään hinkua ja tilanne on muutenkin ikävä, kun joutuu tavallaan kuulusteltavaksi. Lisäksi ankarat sanktiot, mikäli sattuisi puhumaan potaskaa. Rikosoikeudenkäynnissä todistajanpalkkiotkin ovat niin pieniä, että eivät mitenkään innosta raastupaan.

      Syytetyn asema on liian hyvä Suomessa. Muut sitten harvoin saavatkaan oikeutta. Vaikka syyllinen tuomittaisiinkin, ovat rangaistukset ja korvaukset aivan naurettavia.

      • Leksa


      • Lapin Kansa
        Leksa kirjoitti:

        Oletko se Leksa sinä, joka tuomittiin 7kk ehdolliseen vankeuteen juuri hiljan?? Milloin tekstisi tässä keskustelussa muuttuu taas oman minän ruikutukseksi?


      • Leksa
        Lapin Kansa kirjoitti:

        Oletko se Leksa sinä, joka tuomittiin 7kk ehdolliseen vankeuteen juuri hiljan?? Milloin tekstisi tässä keskustelussa muuttuu taas oman minän ruikutukseksi?

        minulle Kristus ja kuolema on minulle voitto, kirjoittaa apostoli Paavali ja kulki marttyyrien tien uskollisena loppuun asti.

        Ennen mestaustaan Paavali kirjoittaa Timoteukselle:

        1. Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
        2. saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
        3. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
        4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
        5. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
        6. Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
        7. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
        8. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.

        Eli näin toimii uskon sankarit ja näin toimii hengen jättiläiset. Eli kuolema ei ole katastrofi, se on voiton ja kirkkauden päivä - myös minulle.


    • ja miksi ei

      Olen ollut oikeussalissa läsnä, kun tuomari opasti syytettyä, ei sinun tarvitse puhua totta ja se tuntui todella pahalta ja luulin ettei tuomari tarkoittanut sitä mitä sanoi. Tosiasia kuitenkin on, ettei syytetyn esim. rikoksen tekijän tarvitse puhua totta. Pitää puolustaa vain itseään - kieltää kaikki mistä syytetään.

      Oikeutta ei pidä tuomioistuimesta hakeakkaan, vaan oikeaa lain soveltamista asiassaan. Oikeus voi tapahtua vain silloin, kun tapauksessa sovelletaan oikeaa lakia ja oikein lakia. Tämä on kuulema sattuna, että näin tapahtuu.

      Itse olen joutunut päinvastaiseen tilanteeseen kuin "Lauri J." mielipiteessään ilmaisee. - Olen syytetty, jotta rikollisen ja hänen asiamihensä suunnitelma toteutuu. Ei ole auttanut totuuden puhuminen ja valehteluun ei ole ollut tarvetta.
      Minä olen tekijän asemassa, mutta minua ei ole kuunneltu vähääkään kun sana on ollut sanaa vastaan. Asianosaiset ovat haudassa ja näin ollen asiaa käsitellään vain sana sanaa vastaan jälkeenjääneiden toimesta.

      Uhrin asema varmaan useimmiten jää vähemmälle huomiolle, mutta sitten kun asia on käännetty päinvastaiseksi, niin voi tuli ja tappura!
      Syyttäjä hyppii kuin kukko tunkiolla, kun yksi sana tuo mieleen väärennöksen tai vääristelyn asiakirjoista huomattuna. Se kaataa koko maailman kallelleen.

      • entinen punavihreä

        Perussuomalaiset kannattavat kovia otteitta rikollisuutta ja huumeita vastaan. Huumeiden hallussapidon ja käytön on aina johdettava riittävän tehokkaisiin seuraamuksiin. Vapautuville vangeille on luotava yhteiskuntakelpoisen elämän edellytykset. Poliisille on taattava riittävät määrärahat. Täyttämättä olevat poliisinvirat on täytettävä, jotta kaikkien kansalaisten turvallisuus voidaan asuinpaikasta riippumatta taata. Erityisesti poliiseja on lisättävä talousrikosten tutkintaan. Perusteettomat, jo aiemmin turvapaikkaa hakeneet ja kielteisen päätöksen toisessa EU-maassa saaneet, turvapaikanhakijat on pikakäännytettävä. Maanpuolustus on pidettävä uskottavana, eikä puolustusvoimien määrärahoja saa harkitsemattomasti karsia. Jokaisella ihmisellä on oikeus henkiseen ja ruumiilliseen turvallisuuteen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1976
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1702
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1326
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1150
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1145
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      931
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      914
    Aihe