Koirasta luopuminen ja koiran hankkiminen

Koirakko

on aiheenani. Pitkästä aikaa pääsin tänne palstalle, kun muuton vuoksi viivästynyt internet-linjojen siirto kesti viikkotolkulla.
Surujen syksy takana, kun päädyin koirani kohdalla lopetukseen. Seropi (spk/lapinkoira) urokseni sai niin sanotusti hermoromahduksen. Hyvin mennyt alkuvuosi meni kuin vessanpöntöstä alas. Ensin tuli tilanne, missä lapsilauma tuli liian liki ja puru. Sen jälkeen vanhukselle kaikki lapset, ihmiset ja koirat kodin ulkopuolella olivat kauhun paikka. Tähän perään muutto ja vanha herra oli täysin sekaisin kaikista ulkopuolisista häiriötekijöistä. Muutaman viikon ulkoilutin koiraa niin, että ajoin auton oven eteen ja siitä ajoimme rauhallisiin maisemiin nauttimaan luonnosta. Se ei ole normaalia koiranelämää eikä koiranomistajan elämää. Naapurissa asuu perhe, jossa on viisi vilkasta alle 10v ipanaa, joten vaihtoehdot olivat vähissä.
Sitten tuli kaksi purua kotona, toinen kohde naapurin täti, joka toi kukkia tervetuliaisiksi ja toinen kohde oma kissa.
Tällä kohtaa olin sitten jo täysin erakoitunut elämään koirani ehdoilla. Ja loppujen lopuksi tuli lopetuspäätös.
Syytin alkuun tietty itseäni, kun en pystynyt 7v herrasta kunnon koiraa tekemään vaikka kaikkeni yritin. Perhe- ja ystäväpiiri lohduttivat, ettei siihen olisi välttämättä kukaan muukaan kyennyt. Koiran alkutaival oli niin rankka, ettei niitä muistoja saanut poispyyhityksi millään.
Minä itse vastustan jyrkästi koirien lyömistä, laiminlyömistä ja kaikkea pahoinpitelyä. Toivottavasti muilla koirilla menee paremmin, eikä edes tule sitä päivää vastaan, että oma omistaja kääntyy vastaan niinkuin minun koiralleni oli entisessä elämässä käynyt.
Koirani on nyt koirien taivaassa ilman pelkoja.
Minä itse etsin uutta koiraa ja olen näillä näkymin päätynyt pennun hankintaan. Kovia kokeneita yritän auttaa sitten muulla tavoin, mutta en ota kotiini ja anna koko sydäntäni. Liian raastavaa menettää oma koira tällaisen takia.

3

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • umalehtinen

      tuollaista ei soisi tapahtuvan kenellekään.
      Itse tiedät ja tiesit sen ainoan oikean ratkaisun. Älä syyttele itseäsi. Parhaasi teit kuitenkin ja sen tiedät kun ajattelet. Laitan tähän lauseen jonka itse sain aikanaan . Yks portti vain hiljaa aukes, ja se iäks suljettiin.

      Pennun hankinta on kyllä kiva juttu. Uuden kanssa on fantastista alkaa sitä uutta taivalta ja usko vain, itsekkin nuorrut taas kerran näkemään pennun silmin tämän maailman.

      • Koirakko

        sanoi yksi tuttu minulle. Ja voin kuvitella itseni pennun kanssa "höösäämässä" eteenpäin. Tosin höösääminen on kaukana haaveistani. Näin tässä taannoin suojelu- harjoitukset ja olin aivan myyty.


      • tuli tosta..
        Koirakko kirjoitti:

        sanoi yksi tuttu minulle. Ja voin kuvitella itseni pennun kanssa "höösäämässä" eteenpäin. Tosin höösääminen on kaukana haaveistani. Näin tässä taannoin suojelu- harjoitukset ja olin aivan myyty.

        tuli mieleen tosta "eteenpäin on elävän mieli" ni tuli mielee et "eteenpäin sano mummo lumessa"
        no okei,okei oon vähän lapsellinen.mut otan osaa:( onnea uuden pennun etsintään...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe