on aiheenani. Pitkästä aikaa pääsin tänne palstalle, kun muuton vuoksi viivästynyt internet-linjojen siirto kesti viikkotolkulla.
Surujen syksy takana, kun päädyin koirani kohdalla lopetukseen. Seropi (spk/lapinkoira) urokseni sai niin sanotusti hermoromahduksen. Hyvin mennyt alkuvuosi meni kuin vessanpöntöstä alas. Ensin tuli tilanne, missä lapsilauma tuli liian liki ja puru. Sen jälkeen vanhukselle kaikki lapset, ihmiset ja koirat kodin ulkopuolella olivat kauhun paikka. Tähän perään muutto ja vanha herra oli täysin sekaisin kaikista ulkopuolisista häiriötekijöistä. Muutaman viikon ulkoilutin koiraa niin, että ajoin auton oven eteen ja siitä ajoimme rauhallisiin maisemiin nauttimaan luonnosta. Se ei ole normaalia koiranelämää eikä koiranomistajan elämää. Naapurissa asuu perhe, jossa on viisi vilkasta alle 10v ipanaa, joten vaihtoehdot olivat vähissä.
Sitten tuli kaksi purua kotona, toinen kohde naapurin täti, joka toi kukkia tervetuliaisiksi ja toinen kohde oma kissa.
Tällä kohtaa olin sitten jo täysin erakoitunut elämään koirani ehdoilla. Ja loppujen lopuksi tuli lopetuspäätös.
Syytin alkuun tietty itseäni, kun en pystynyt 7v herrasta kunnon koiraa tekemään vaikka kaikkeni yritin. Perhe- ja ystäväpiiri lohduttivat, ettei siihen olisi välttämättä kukaan muukaan kyennyt. Koiran alkutaival oli niin rankka, ettei niitä muistoja saanut poispyyhityksi millään.
Minä itse vastustan jyrkästi koirien lyömistä, laiminlyömistä ja kaikkea pahoinpitelyä. Toivottavasti muilla koirilla menee paremmin, eikä edes tule sitä päivää vastaan, että oma omistaja kääntyy vastaan niinkuin minun koiralleni oli entisessä elämässä käynyt.
Koirani on nyt koirien taivaassa ilman pelkoja.
Minä itse etsin uutta koiraa ja olen näillä näkymin päätynyt pennun hankintaan. Kovia kokeneita yritän auttaa sitten muulla tavoin, mutta en ota kotiini ja anna koko sydäntäni. Liian raastavaa menettää oma koira tällaisen takia.
Surujen syksy takana, kun päädyin koirani kohdalla lopetukseen. Seropi (spk/lapinkoira) urokseni sai niin sanotusti hermoromahduksen. Hyvin mennyt alkuvuosi meni kuin vessanpöntöstä alas. Ensin tuli tilanne, missä lapsilauma tuli liian liki ja puru. Sen jälkeen vanhukselle kaikki lapset, ihmiset ja koirat kodin ulkopuolella olivat kauhun paikka. Tähän perään muutto ja vanha herra oli täysin sekaisin kaikista ulkopuolisista häiriötekijöistä. Muutaman viikon ulkoilutin koiraa niin, että ajoin auton oven eteen ja siitä ajoimme rauhallisiin maisemiin nauttimaan luonnosta. Se ei ole normaalia koiranelämää eikä koiranomistajan elämää. Naapurissa asuu perhe, jossa on viisi vilkasta alle 10v ipanaa, joten vaihtoehdot olivat vähissä.
Sitten tuli kaksi purua kotona, toinen kohde naapurin täti, joka toi kukkia tervetuliaisiksi ja toinen kohde oma kissa.
Tällä kohtaa olin sitten jo täysin erakoitunut elämään koirani ehdoilla. Ja loppujen lopuksi tuli lopetuspäätös.
Syytin alkuun tietty itseäni, kun en pystynyt 7v herrasta kunnon koiraa tekemään vaikka kaikkeni yritin. Perhe- ja ystäväpiiri lohduttivat, ettei siihen olisi välttämättä kukaan muukaan kyennyt. Koiran alkutaival oli niin rankka, ettei niitä muistoja saanut poispyyhityksi millään.
Minä itse vastustan jyrkästi koirien lyömistä, laiminlyömistä ja kaikkea pahoinpitelyä. Toivottavasti muilla koirilla menee paremmin, eikä edes tule sitä päivää vastaan, että oma omistaja kääntyy vastaan niinkuin minun koiralleni oli entisessä elämässä käynyt.
Koirani on nyt koirien taivaassa ilman pelkoja.
Minä itse etsin uutta koiraa ja olen näillä näkymin päätynyt pennun hankintaan. Kovia kokeneita yritän auttaa sitten muulla tavoin, mutta en ota kotiini ja anna koko sydäntäni. Liian raastavaa menettää oma koira tällaisen takia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuollaista ei soisi tapahtuvan kenellekään.
Itse tiedät ja tiesit sen ainoan oikean ratkaisun. Älä syyttele itseäsi. Parhaasi teit kuitenkin ja sen tiedät kun ajattelet. Laitan tähän lauseen jonka itse sain aikanaan . Yks portti vain hiljaa aukes, ja se iäks suljettiin.
Pennun hankinta on kyllä kiva juttu. Uuden kanssa on fantastista alkaa sitä uutta taivalta ja usko vain, itsekkin nuorrut taas kerran näkemään pennun silmin tämän maailman.
sanoi yksi tuttu minulle. Ja voin kuvitella itseni pennun kanssa "höösäämässä" eteenpäin. Tosin höösääminen on kaukana haaveistani. Näin tässä taannoin suojelu- harjoitukset ja olin aivan myyty.
tuli mieleen tosta "eteenpäin on elävän mieli" ni tuli mielee et "eteenpäin sano mummo lumessa"
no okei,okei oon vähän lapsellinen.mut otan osaa:( onnea uuden pennun etsintään...