Tilanteeni on se, että olen kirjoilla yliopistossa, mutta en ole tehnyt opintojani toukokuun jälkeen enkä nostanut opintotukea.
Olen tehnyt vähän töitä heinäkuussa ja aloittanut nykyisessä työsuhteessani elokuun puolessavälissä. Syyskuusta alkaen olen siis saanut täyttä palkkaa, jota saisin kesäkuuhun asti, ellen jäisi äitiyslomalle marraskuun lopussa.
Kelan mukaan voin esittää puolen vuoden tuloni, mutta en voi vedota 1.10. voimaan tulleeseen uuteen säännökseen (myös vähintään 1 kk tulojen perusteella voidaan arvioida vuosityötulo mikäli työsuhde jatkuisi vähintään 6 kk). Syynä tähän on se, että olen opiskelija.
Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että jos en valmistu vielä pitkään aikaan ja jään ikuiseksi graduilijaksi, minua pidetään opiskelijana aina vain?
Mistään Kelan sivuilta en löydä tällaista tietoa, vaan siellä sanotaan, että opiskelijaksi katsotaan se, joka on nostanut opintotukea viimeksi kuluneiden 4 kuukauden aikana.
Olisin mielelläni laskettanut päivärahani näiden nykyisten työtulojeni (jotka myös jatkuisivat kesäkuuhun asti) mukaan! Puolen vuoden ajalta tuloni ovat huonommat, koska heinäkuussa sain kehnompaa palkkaa, ja elokuusta olin vain puolet töissä.
Opiskelijan äitiysraha
3
560
Vastaukset
- kokemuksella
Moi,
Eli jos et ole ilmoitanut opintojen keskeyttämisestä yliopistoon, eikä siitä ole kirjallista todistusta, niin pahalle näyttää. Teknisesti olet vielä opiskelija, vaikket ole suorittanut opintoja toukokuun jälkeen. :-( Se on sellaista kapulahommaa, et oksat pois!! Mutta jos sinulla on muita tuloja sitä ajalta, niin nekin vaikuttavat äitiyspäivärahan .- apua tästä
Itse olen opiskellut aikuiskoulutuksessa mikä on tosin päätoimista, mutta koulua vain n. 5 - 6 vkoa / lukukausi ja käyn töissä enkä ole kertaakaan nostanut opintotukea. Itsellä se käsitys, että saan äitiyspäivärahan työtulojeni mukaan ja laskettu aika keväällä. Aion käydä kouluviikoilla koulussa ja tehdä joitain harjoitteluja, jos jaksan kevätpuolella sekä ens syksynä heti lähden kouluun ja harjoitteluun. Joku muukin on neuvonut kyllä, että voi opiskella ehkä siihen vaikuttaa se että minä en ole nostanut sitä päivärahaa koskaan ja olen tosiaan vakihommissa. Kelan sivuilla on minusta tarkasti sanottu tuo juttu. Näin olen itsekin ymmärtänyt. Meillä voi myös itse päättää milloin harjoittelut tekee ja olenkin ajatellut tehdä niitä sitten äitiyslomalla tai hoitovapaalla.
- mulla
kelan mukaan joko äitiysrahaa ja siihen päälle opintotuen lisää jos äiti opintojen aikana nostanut opintorahaa! ja jos ei ole nostanut niin äitiysraha työtulojen mukaan!
//www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/110701133339EH?openDocument
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770