Tarjonta.

Lapsen tarjonnasta sen verran, että missä vaiheessa teillä ollaan todettu vaavin kääntyneen / olevan oikein päin? Itse olen viikolla 32 ja vaavi poikkelehtii aivan miten sattuu. Itse en niin huolestunut moisesta ollut ennen kuin neuvolan täti alkoi asiasta hysteerisenä laittamaan jo lääkäriaikaa. Otinko itse turhan rauhallisesti?

Samalla meikäläistä jo peloteltiin sillä aina niin ihanalla kääntöyrityksellä. Neuvolan täti sai sen kuulostamaan mukavalta rutiinitoimenpiteeltä, mutta kuulemani perusteella tällaiseen joutuessaan on syytä varautua tuskaan ja ahdistukseen. Millaisia kokemuksia on tämän palstan lukijoilla?
2380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luulis nyt ettei noilla viikoilla vielä tarvitse olla hysteerinen jos vauva ei ole vielä kääntynyt... Onhan vauvalla vielä runsaasti aikaa painua lähtöasemiin.
Noi neuvolatädit on kyllä ihan ihmeellistä sakkia, joillakin tuntuu olevan kyky tehdä kaikesta asiasta hysterian arvoinen hössötys.
Sinuna en olisi vielä huolissaan, vauva varmasti pystyy vielä kääntymään monta kertaa ylös ja alas ennen kuin synnytys koittaa...

Ystävälläni ehdittiin vauva kääntää kolme kertaa ennen synnytystä, ja aina itsepäisesti pulpahti takaisin pää ylöspäin :) Ennen kuin sitten oli synnytyksen käynnistyessä itse kääntynyt pää alaspäin.

Äänestä

Minulläkääntyi jo viikolla 30, mutta mitä olen lukenut, niin siinä viikolla 32 se useimmiten alkaa kääntyileen, joten ei mielestäni vielä hätää ole, jos nyt heittää parilla viikolla! Ole nyt vain ihan rennosti! Ne neuvolatädit ovat välillä niin outoja ja pelottelevat ihan suotta! Tuskin nyt täytyy kääntelemään ruveta, koska vielä on aikaa vaavilla kääntyä! Toki voisi olla hyvä varmuuden vuoksi varata aika neuvolalääkäriltä joka voisi suositella vaikka ylimääräistä ultraa, mutta suosittelen, että et nyt stressaa turhaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva_äiti kirjoitti:

Lapsen tarjonnasta sen verran, että missä vaiheessa teillä ollaan todettu vaavin kääntyneen / olevan oikein päin? Itse olen viikolla 32 ja vaavi poikkelehtii aivan miten sattuu. Itse en niin huolestunut moisesta ollut ennen kuin neuvolan täti alkoi asiasta hysteerisenä laittamaan jo lääkäriaikaa. Otinko itse turhan rauhallisesti?

Samalla meikäläistä jo peloteltiin sillä aina niin ihanalla kääntöyrityksellä. Neuvolan täti sai sen kuulostamaan mukavalta rutiinitoimenpiteeltä, mutta kuulemani perusteella tällaiseen joutuessaan on syytä varautua tuskaan ja ahdistukseen. Millaisia kokemuksia on tämän palstan lukijoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu