Olen laittanut elokuussa paperit vetämään työkyvyttömyyseläkkeelle.Sairauspäivät 300päivää/2 vuotta täynnä jo heinäkuussa.Nyt ne puhuu kuitenkin et joulukuussa vasta pääsis eläkeelle koska heillä on kiire Ilmarisen eläke käsittelijöillä.Kauanko te olette odottaneet sen jälkeen kun sairaus päivät jo täynnä?Mun mielestä turhan pitkä aika kun homma on selvä ettei töihin enää pysty.
TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE
3
1103
Vastaukset
- Johanna
Ei mulla ole vielä kokemusta eläkkeestä, kuin määräaikaisena, mutta olisin vain halunnut tietää, että minkä ikäinen olet? Kunhan tulevaisuutta maalailen... =)
- Pirre2
Et kertonut minkä ikäinen olet.Mutta tuttavani on monet kerrat hakenut kyseiseltä Ilmariselta eläkettä ja ihan eläke oikeuteen saakka eikä ole saanut ja ikää on 56-v.Omalla kohdalla tuli Kelalta hakemuspaperit jo kolme kuukautta ennen sairaspäivärahan loppumista,että pitää hakea ettei tule katkeamista päivärahan suhteen.Asia käsiteltiin ripeästi joskin maaliskuun loppuun.Koska kuntotutkimus on kesken.Sitten tulee lopullinen päätös.Olin kyllä ottanut aktiivisesti selvää asiasta.Näin Tapiolassa ja hyvin on palveltu.Pane vauhtia asioihin!
- kaikilla
Eläkeläitokset kuppaa kaikki, kunhan päätös viimein tulee, niin sitten kaikki toimii sujuvasti.
Itselläni meni kahdeksan kuukautta, tosin osa viivästyksestä johtui ensimmäisen hakemuksen hylkäämisestä.
Odotusajaksi saat toimeentulotukea, jos muita tuloja ei ole. Osa tuesta peritään takaisin ensimmäisestä eläkkeestä.
Asiallinen kiirehtiminen voi ripeyttää toimia, mutta varsinaisesti et menetä mitään vaikka homma kestää. Eläkkeensaajan asumistukea ja hoitotukea kannattaa hakea heti päätöksen saatuasi, jos niiden saamiseen on edellytyksiä, sekin käsittely kestää aikansa. Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951