Ystävällisesti

Ystävällisesti kysäisen, että miksiköhän niin monia vanhoillislestadiolaisuudessa opetettuja kohtia ei löydy Raamatusta, ja niitä ei osata perustella? Esim.opetetaan kuulema, että rukouksella ei saa syntejä anteeksi kukaan, ei uskovainen eikä epäuskoinen, vaan täytyy tunnustaa tarkkaan ne syntinsä jollekin uskonveljelle tai -sisarelle. Miten opetetaan niin moni asia, kuten mm.ehkäisykielto, johon ei löydy raamatusta suoraa kehoitusta. Ehkäisyvälineitä oli Raamatunkin aikoina, joten ainakaan siitä ei johdu, joten miksi niiden käyttöä ei olla kielletty tuolloin? Moni asia on sellainen, että ei löydy Lutherilta eikä Raamatusta mitään vahvistusta käsityksille, mutta uskotaan vain asian olevan niin kuin seuroissa on opetettu, vaikka kirjoitukset puhuisivatkin joitakin vl-tapoja vastaan? Miksi on näin? Miksi kirjoituksiin on lisätty jotain tai jätetty jotain pois tai muuten vain muuteltu sanoma mieleiseksi. Mm. mieleiseksi on muutettu sekin, että moni vl uskoo että Lutherkin olisi kehoittanut menemään tekemään suullisen parannuksen ja että isä meidän rukouksella ei syntejään anteeksi saa. Kuitenkin Luther on kirjoittanut hieman toisin, kuin mitä vl-usko opettaa. Miksi asioita on muuteltu?
2356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyseessä on joukkojen hallintana tunnettu menetelmä; väestölle syötetään sitä tietoa, jota vallanpitäjäeliitti katsoo tarpeelliseksi, jotta rahvas pysyy nöyränä. Kuvaan kuuluu vielä toisinajattelijoiden ojennus.

Äänestä
  • Se on juuri näin! Vl:kin on vain aika tehokasta vallankäyttöä ja julmuutta loppujen lopuksi, ei muuta!
    Juuri että rahvas pysyisi niin nöyränä ja nöyryytettynä, ettei vain tajuaisi ottaa omaa järkeään käteen ja ajatella omilla aivoilla miten asiat oikeasti on!
    Yritetään sumentaa ihmiset ajattelemaan jollakin tietyllä tapaa. Ja siinä aika hyvin vielä onnistutaankin. On se ihminen aika hölmökin lopen lopen kun ajattelee että menee tällaiseen lankaan, jos on viisaskin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysäisen.. kirjoitti:

Ystävällisesti kysäisen, että miksiköhän niin monia vanhoillislestadiolaisuudessa opetettuja kohtia ei löydy Raamatusta, ja niitä ei osata perustella? Esim.opetetaan kuulema, että rukouksella ei saa syntejä anteeksi kukaan, ei uskovainen eikä epäuskoinen, vaan täytyy tunnustaa tarkkaan ne syntinsä jollekin uskonveljelle tai -sisarelle. Miten opetetaan niin moni asia, kuten mm.ehkäisykielto, johon ei löydy raamatusta suoraa kehoitusta. Ehkäisyvälineitä oli Raamatunkin aikoina, joten ainakaan siitä ei johdu, joten miksi niiden käyttöä ei olla kielletty tuolloin? Moni asia on sellainen, että ei löydy Lutherilta eikä Raamatusta mitään vahvistusta käsityksille, mutta uskotaan vain asian olevan niin kuin seuroissa on opetettu, vaikka kirjoitukset puhuisivatkin joitakin vl-tapoja vastaan? Miksi on näin? Miksi kirjoituksiin on lisätty jotain tai jätetty jotain pois tai muuten vain muuteltu sanoma mieleiseksi. Mm. mieleiseksi on muutettu sekin, että moni vl uskoo että Lutherkin olisi kehoittanut menemään tekemään suullisen parannuksen ja että isä meidän rukouksella ei syntejään anteeksi saa. Kuitenkin Luther on kirjoittanut hieman toisin, kuin mitä vl-usko opettaa. Miksi asioita on muuteltu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu