Mielipiteitä

Rapu .n

Teenkö pahan etiketti virheen jos menen hakemaan toisen paria.
Tekeeks tästä vielä pahemman jutun jos luvan pyytäjänä on nainen.

11

1382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikku-jussi

      Pinnistäppäs ja mieti. Asettaudu vaikka vastapuolen asemaan.

      • Harha Askel

        Itse en hae kenenkään paria, mutta toisaalta en ole estellyt omaani vietävän, koska hän osaa itse tälläisenkin asian päättää eikä minulla ole niihin päätöksiin mitään syytä ryhtyä ohjeita antamaan. Jos sillä parilla on vahva itsetunto, olettaisin, että se pari kyllä kestää vaikka sitä toista puolta hakisikin. Emmä tiedä, onko tässäkään suhteessa olemassa mitään erityistä lavaetikettiä, jonka mukaan pitäisi tilannetta arvioida, mutta itse toimisin siten, kuten hyvät tavat muutoinkin edelyttäisivät: nehän pätevät tansseissakin.

      • Puolikas
        Harha Askel kirjoitti:

        Paria haetaan parina!

      • True Humppis
        Puolikas kirjoitti:

        Paria haetaan parina!

        ...siitä, miten hyvin haettavan tuntee (ja parinsa).

        Voi jopa tehdä niin kuin minä jonkun kerran, että tanssii oman parin kanssa lähelle tavoiteltavaa paria ja suorittaa nopean vaihdon lennossa neidonryöstön tapaan. Tätä ovat tehneet muutkin.

        Varovainen saa tietysti olla, eikä kovin herkkää hetkeä pidä mennä pilaamaan.

      • Harha Askel
        Puolikas kirjoitti:

        Paria haetaan parina!

        Kysyjällä mitäilmeisimmin ei aina ole omaa paria, joten niissä tilanteissa pareittain hakeminen ei siten onnistu. Mutta jos pari on ja hakee pareittain, niin silloinkin on syytä muistaa, etteivät haettavat automaattisesti ole velvollisia suostumaan. Niitähän on paljon sellaisia tanssikurssejakin, joilla parinvaihto"pakko" on painettu mainoslehtiseen ja kurssiohjelmaan ja tunnilla ope kokoajan huutaa: "vaihto", mutta siltikin saavat halukkaat pitää ihan koko illan omasta paristansa kiinni ilman, että heitä kukaan vaihtoihin pakottaa. Kyllä sen siinä piirissä huomaa, ketkä tahtovat vaihtelua ja ketkä eivät. Se on ihan vapaaehtoista hommaa eikä pidä väkisin tuputtaa vaihtelua kelleen.

      • en oo varma ymmärsinkö

        Hei!

        Tarkottaako toi toisen parin hakeminen ihan normaalia hakurivistä hakemista, vai jostain istuskelemasta vai kenties tanssilattialta kesken kaiken?

        Ei kai kukaan ainakaan hakurivissä seiso, jollei halua tanssimaan muittenkin kuin oman parin kanssa. Jos taas pari on jossain keskenään istuskelemassa, niin saa kai sitä hakea, ainakin jos on valmis ottamaan vastaan pakit, jos niin sattuu. Mielestäni toisen paria hakiessa on kohteliasta (muttei välttämätöntä) kysyä lupaa myös siltä parin toiselta puoliskolta.

      • pohdiskelija
        en oo varma ymmärsinkö kirjoitti:

        Mitäs se tarkottaa, jos pariskunta istuskelee vieretysten miehen käsi naisen polvella? Itse oon tulkinnu sen omistuseleeksi. Sellaisten parien puolikkaita en tohdi hakea.

        Mielestäni on kovin sääli, jos jotkut tanssivat vain keskenään, koska mielestäni tanssi on paljon antoisampaa paria vaidellen. Mutta tietenkin jokainen tyylillää ja haluan heidänkin valintaansa kunnioittaa.

      • True Humppis
        pohdiskelija kirjoitti:

        Olen kerran hakenut jopa miehen sylissä (sohvalla Tulisuudelmassa) istunutta daamia. Selityksenä olkoon, että mies ei osannut tanssia, mutta nainen sensijaan oikein hyvin. (Tuttukin nainen oli, mutta mies ei)

        Ei tullut pakkeja. Pari tosin hajosi jonkin ajan kuluttua, mutta ei tuosta syystä.

      • Rapu .n

        Ei tosiaankaan ole tarkoitus mennä pokaan jonku toisen omaa.
        Selvennys:
        Tarkoituksena on hakee tansiin miestä joka on músta hyvä tanssiin.
        Eli mistä tiedän että hän on hyvä ?
        Kyseinen mies on joskus hakenut minua, silloin huomasin hänen tanssitaidon.
        Nyt vain kysyn voinko mennä miestä hakeen hänen puolison ollessa mukana, tällä hetkellä.
        "Siis oletan että nainen on miehen puoliso".
        Sinänsä myönnän olevan kateelllinen parisuhteessa oleville, ketkä osaavat käydä tanssimassa yhdessä.
        Tämä oli sitä sinkunaisen kateutta..............
        Mutta en tosiaankaan halua rikkoa heille tärketä suhdetta siksi tätä kysyn.
        Tosin itse uskon ettei se tästä kärsi.

        ps. kiitos muuten jo hyvistä mielipiteistä.

    • pari M & N

      Mikäli oikein ymmärsin.
      Minä ja vaimoni ollaan sovittu, jos joku tulee jompaa kumpaa hakemaan niin saa mennä.
      Vaikka istuttais samassa poydässä emme pistä pahaksi.
      Ehkä tämä on ainakin hyvä etiketti sääntö, olisi hienoa kysyä siltä toiselta, anteeksi saanko tanssittaa pariasi.
      Tämä kyllä toimii meistä hyvin, tosin minä miehenä saan sen luvan useimmin antaa.
      Myös ollaan sovittu että hakea saa tanssimaan muitakin.
      Meistä ainakin tuntuu hyvältä oppia tanssimaan muittenkin kanssa.
      Ja kyllä sen paikanpäällä huomaa mikä pari on kiinni toisessaan niin ettei sine väliin kannata menä.

    • on selvä

      Virheitähän ei kai voi tehdä sillä tanssipaikalla kaikki tansiin tulleet ovat varmaankin tansimassa. Parin kumppanin hakemisessahan on selvä etiketti että puolisolta kysytään ensiksi jä sitten tansitettavalta. Jos molemmille sopii asia on ok. Olipa pari missä "tilanteessa " tahansa. Jos pari on "erillään " kokoisin edelleen sen saman periaatteen olevan sen joka sopii eli kumppanilta kysytään ensiksi. Silloin kunnioitat ja tulet kunnioitetuksi.

      Tansimme itse paljon muiden kanssa ja opettelemme sillä se on hyvä juttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5425
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2246
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1830
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1555
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1467
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1358
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1107
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1078
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      213
      963
    Aihe