FM-tutkinnon pohjalta teknilliseen yliopistoon jatko-opiskelijaksi

-----

Onko kukaan parhaillaan jatko-opiskelemassa tai jo väitellyt tohtoriksi teknillisestä yliopistosta, perustutkintona luonnontieteelliseltä alalta suoritettu FM-tutkinto. Ilmeisesti jatko-opiskelemaan pääsy on vaikeampaa kuin DI-tutkinnon pohjalta.

Eikös tohtorintutkinnon nimeksi tässä tapauksessa tulisi FT, ei TkT. Onko muussa eroa kuin tutkinnon nimessä.

3

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jo vain

      En ole itse asiaa harrastanut, mutta olen tuollaisia tapauksia niin läheltä seurannut, että tiedän asiasta jotakin.

      Teknillisen jatkotutkinnon suorittaminen FM-pohjalta onnistuu, jos tutkinnon sisältö liittyy kiinteästi kiinteästi johonkin teknillisen yliopiston tutkimusalaan ja on vielä mahdollisesti luonteeltaan soveltava. Jatko-opiskelijaksi pääseminen voi kylläkin edellyttää ns. siltaopintoja, joilla varmistetaan alan riittävä perusosaaminen, jos tätä ei muuta kautta ole muodostunut. Tämä voi tarkoittaa tiettyjen teknillisen yliopiston kurssien suorittamista edellytyksenä jatko-opiskelijaksi hyväksymiselle. Kurssien määrä ja laatu on tietysti voimakkaasti tapauskohtainen.

      Tutkinnon nimikkeeksi tulee näissä tapauksissa tosiaan filosofian tohtori eikä tekniikan tohtori, vaikka tutkinto suoritetaankin teknillisessä yliopistossa.

      • tuttu tehnyt noin

        Kyllä se onnistuu hyvinkin. Jos on käynyt tarpeeksi fysiikkaa ja matikkaa niin on mahdollista suorittaa myös tekniikan tohtorin tutkinto (tuttu teki näin). Luulen, että riippuu tosi paljon alasta, ei siinä ole kauheasti eroa, jos menet tutkimaan kemiaa ja olet yliopistossa kemiaa opiskellut (ainakaan Tre:lla), mutta joku rakennuspuoli on varmaan vähän hankalampaa


      • Juuso
        tuttu tehnyt noin kirjoitti:

        Kyllä se onnistuu hyvinkin. Jos on käynyt tarpeeksi fysiikkaa ja matikkaa niin on mahdollista suorittaa myös tekniikan tohtorin tutkinto (tuttu teki näin). Luulen, että riippuu tosi paljon alasta, ei siinä ole kauheasti eroa, jos menet tutkimaan kemiaa ja olet yliopistossa kemiaa opiskellut (ainakaan Tre:lla), mutta joku rakennuspuoli on varmaan vähän hankalampaa

        No talonrakennuksen maistereita nyt toisaalta koulutetaan aika vähän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2115
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1744
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1461
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      1240
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1223
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1067
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      980
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      973
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      670
    Aihe