Viimeaikoina on ollut paljon puhetta kaiken maan töhertelijöistä, kun yksi heistä tuomittiin ehdottomaan vankeuteen ja ymmärrään kyllä, ettei sitä suvaita. Tänään sain kuitenkin nähdä, mitä monet ajattelevat moisista rikollisista.
Tulin töistä kotiinpäin metrolla, jäin sörnäisissä pois ja kävin paikallisesta maalikaupasta hakemassa kauan suunniteilla olleeseen projektiini sinisen, vaaleansinisen, vaaleanruskean ja mustan spraymaalin, sekä spraylakan.
Reppuni oli jo täynnä työvaatteita jotka olin viemässä pesuun, joten sain muovikassin missä kanniskelin maalit sittemmin kotiin.
Takaisin metroon ja rautatieasemalle. Huomasin jo sillä matkalla, että moni hieman epäilevästi vilkuili minuunpäin.
Kaikkein paras oli silti K-junassa, missä vastapäätä istuva keski-ikäinen nainen tuijotti minua kuin mitäkin pedofiilia, kun laskin purkit penkille (ne siis oli muovikassissa, mistä näkyy läpi ja tietty spraypurnukat kolisee).
Hetken tuijotuksen jälkeen nainen jotain puhkui ja pudisteli päätään.
Meinasin jo ottaa kuulokkeet päästäni ja ruveta saarnaamaan naiselle käytöstavoista ja siitä mitä varten maalini olin ostanut. Olin kuitenkin niin väsynyt kymmentuntisen työpäivän, kahden karjalanpiirakan ja kolmen tunnin yöunen jälkeen, etten yksinkertaiseti jaksanut vaivaiutua.
Olisi ehkä pitänyt, oli se nimittäin sen verran murhaava katse, ettei tainnut tädillä olla kaikki faktat perustana.
Ala-asteesta lähtien olen tykänny piirtää graffiteja ja täytyy myöntää että joskus nuorena kollina ei-luvallisia maalauksiakin on tehty, mutta viimeiseen ~kuuteen vuoteen moisia teoksia ei ole syntynyt kuin paperille ja luvallisille paikoille.
Arvostan suuresti tätä taiteen muotoa, siinä missä muitakin. Käyn useasti taidenäyttelyissä, lähinnä valokuva ja maalaustöitä katselemassa jahka niissä on jotain mikä herättää kiinnostusta.
Ei viitsi ruveta paasaamaan kaikesta lailliseen ja laittomuuteen liittyvistä seikoista, eikä siitä onko se suivaittavaa vai ei. Päinvastoin, haluaisin että unohdatte kaikki moraaliset ja kasvatukselliset asiat ja kertoisitte mitä mieltä olette graffiteista taiteenmuotona? piristääkö ne tylsiä betoniseiniä ja äänivalleja? noh.. kaikkea mitä tulee mieleen.
Niin ja huomaa että aihe on Graffiti, ei niinkään se saatanan spagetin vetäminen junan kylkeen, kuten mitä ilmeisemmin tämä tapaamani naishenkilö luuli minun tekevän.
Töhrijät erikseen, niistä en ainakaan itse jaksa marista. Se on jo käyty monesti läpi. Sanottakoon se vielä, jos se ei tullut ilmi kaikille; Minä paheksun moisia sottaajia :)
Arvostaako kukaan graffiteja?
2
330
Vastaukset
- Walther
Asun lähellä paikallisliikenteen rataa. Pysäkille on matkaa 200m. Töhrijät ovat sotkeneet kaikki rakennukset, kaiteet, liikennemerkit. Leikkikenttäkin on saanut osansa. Viimeksi oli töhritty autoja p-paikalta. Olen ostanut Walther-merkkisen ilmakiväärin. Siinä on hyvä diopteri-tähtäin. Kyttäilen puskassa viikonloppuisin töhrijöitä. Ammuskelen niitä perseeseen. Viime viikonlopulla sain peräti 3 osumaa. Joinakin viikonloppuina ei osu kertaakaan. Sitten kun taas saa osumia, tuntuu, että kyttäys kannattaa. Suosittelen tätä harrastusta.
- vai sotku?
Sottaaminen ja tagien tuhertelu jugend rakennusten kylkeen ei saa sympatiaani, mutta hyvin toteutettu "katutaide" on jo pelkästään ilmaisumuotona kantaaottavaa.
Seuraavsta blogista löytyy esimerkkejä mielenkiintoisesta taidemuodosta. Muista katsoa myös arkistoidut sivut.
http://www.woostercollective.com/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750