Toivon, mut toisaalta pelottaa

:-)

Lopetin pillerit n. vuosi sitten ja sen jälkeen olemme harrastaneet keskeytettyä yhdyntää tai kortsun kera. Pillerit lopetin, kun ajattelin ett haluttomuuteni johtui niistä. Samalla ajateltiin, että harrastetaan tällä tavoin ja tärppää jos tärppää. Asia olisi meille kyllä vasta ajankohtainen vuoden sisällä... Mutta kp:ni on nyt 32 päivää ja ennen se on ollut 28 päivää eli menkkojeni olisi pitänyt alkaa sunnuntaina mut eipä ole näkynyt. Raskaustestin tein tiistaina mut se näytti negatiivista. Eikä mulla ole minkäänlaisia oireita... ei raskausoireita eikä oireita menkoistakaan. Yleensä osaan ennakoida milloin menkat alkaa. Olen lukenut näiltä sivuilta että testit ovat valehdelleet tosi monelle... Voiskohan olla mahdollista, että oisin paksuna? Asia miksi pelkään on se kun olen saanut vakipaikan hiljattain ja mulla on koeaika vuoden loppuun... Muuten oltaisiin varmaankin valmiina.

1

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaa pohtinut..

      Elä huoli siitä työpaikasta. Eihän sinun tarvitse(ehkä edes kannata) kertoa työnantajalle mahdollisesta raskaudesta.
      Se ei kuitenkaan yleensä näy ennen kolmatta kuuta...:)

      Jos tulee kyselyjä myöhemmin, miksi et sanonut, voithan sanoa ettet tiennyt itsekkään.

      Raskaus on muutenkin niin herkkä keskeytymään ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, että itse en kyllä aio asiasta kenellekään suotta puhua, kuin ehkä vasta neljännellä kuulla...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4118
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      2980
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1328
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      891
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe