Netistä saa tilaamalla Jaakko sarlinin muistelmat, Googlettakaa Jaakko sarlin, maksaa 10. euroa nettikirja, todella kiinnostavaa!
Jaska opetti ensimmäisenä suomessa legioonassa oppimaansa jiu-jitsua jo 60-luvulla(judon nimellä)
Jaska oli värikäs persoona!
Muukalaislegioonalaisen muistelmat
3
1710
Vastaukset
- KMAA
Teoksen nimi on Kallista Hiekkaa!
Olisi hienoa jos tuo ilmestyisi myös oikeana kirjana.
Jaakko sarlin aloitti Turussa judon opettamisen 60-luvulla, opetus sisälsi legioonassa opittuja taitoja(ju-jutus- judo) ja näin sai alkunsa Turun judoseura - Jansu
Harri Piitulaisen nettikirjaa saa käydä lukemassa ihan ilmaiseksi!
Kukkaronsa nyörejä pääsee sitten availemaan hyväntekeväisyydelle omantuntonsa mukaan Piitulaisen linkistä. - Vanha judoka
Jaakko sarlinin tarina on kiinnostava, jo 16. vuotiaana muukalislegioonaan on ollut pojalla rohkeutta.
Jaakko sarlin aloitti turussa judoopetuksen ihan muukalaislegioonan opein, eli hän oli alan pioneeri ja Turun judo toiminnan käynnistäjä, sääli ,että jaska sortui alkoholiin myöhemmin ja kuoli 56. vuotiaana.
tuo legendaarinen tarina kannattaa kyllä lukea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675