Olemme puolisomme kanssa laatimassa testamenttia, jossa tulisi ilmetä kaksi asiaa:
- lastemme puolisoilla (kolme lastamme ovat tällä hetkellä aikuisia sinkkuja) ei ole oikeutta tulevaan perintöön
- mikäli leski avioituu uudelleen, uudella puolisolla ei ole avio-oikeutta puolisonsa omaisuuteen. (Meillä ei ole avioehtoa.)
Voiko näitä kahta rajausta tehdä testamenttiin. Jos voi, niin millainen sanamuoto, jotta testamentti on pätevä?
Kiitos neuvosta etukäteen.
testamentti (omaisuus omille)
3
628
Vastaukset
- auts
puolisolla ei ole oikeutta toisen omaisuuteen ennen kuin avioerossa. Siihen tilanteeseen taas ette voi vaikuttaa vaan se on hoidettava lapsenne avioehdolla. Puolisoiden omaisuus on periaatteessa yhteistä, mutta sen esim myymisestä päättää sen omistaja itse. Rahan kanssa tilanne on hankalampi ellei sitä pidetä kokonaan erillään molemmilla osapuolilla.
Myöskään lapsenne mahdollisesti kuollessa leskeksi jääneellä puolisolla ei ole oikeutta perintöön, mutta lapsilla on ja silloinkaan puolison haltuun ei tule mitään, mutta alaikäisten huoltajana hän saa päättää omaisuudesta.
Avio-oikeus lesken jäämistöön syntyy lesken kuollessa. Kun perinnönjako on tehty ei siihen voi enää vaikuttaa. Kannattaa miettiä lapsille menevää osuutta siis jo tässä vaiheessa. Lesken avioituessa uudelleen hänen on tehtävä se avioehto jotta uusi puoliso ei pääse osalliseksi hänen omaisuuteensa. Etuläteen asiaa ei siis voi määrätä kuin omasta jäämistöstään..
Ilmeisesti haluatte pitää omaisuuden perheessä ja lapsillanen kuitenkin niin että leskelle jää oma osuutensa. Tämä siis hoituu ilman mitään testamentteja. Jos taas haluatte jättää omaisuutta lapsille enemmän kuin automaattisesti on testamentti paikallaan. Kannattaa ottaa jokatapauksessa yhteyttää lakimieheen jos todella haluaa tehdä hankalia ja monimutkaisia järjestelyjä jälkeensä. - voi kyllä
liittää ehdon, ettei saajan aviopuolisolla tai parisuhdekumppanilla ole avio-oikeutta tiettyyn omaisuuteen, sen sijaan tulleeseen omaisuuteen eikä sen omaisuuden tuottoon. Tämä onkin Suomessa yleistynyt käytäntö.
Vastaavasti mahdollisten uusien puolisoiden välillä tulee tehdä avioehto. - Coriolanus
Nimimerkki "voi kyllä" vastasi oikein. Vähän vielä yritän selventää.
LAPSET JA LESKI
Testamenttimääräys voi olla seuraava:
"Perinnönsaajan puolisolla ei ole avio-oikeutta perintöön, sen sijaan tulevaan omaisuuteen tai sen tuottoon".
Sijaan tulevaan omaisuuteen avio-oikeutta ei ole, vaikkei sitä mainittaisikaan, jo lain nojalla.
LESKI
Jos leski saa teamentin nojalla perintöä (muutenhan perinnönsaajia ovat vain lapset), edellä mainittu ehto koskee myös lesken saamaa perintöä.
Se, mitä leski ehkä saa ensiksi kuolleelta osituksessa avio-oikeuden nojalla tasinkona, ei ole perintöä, ja sitä testamenttimääräys ei koske. Siitä tulee määrätä lesken ja uuden puolison välisellä avioehdolla. Parasta siis on lesken uudelleen aviotuessaan vaatia tehtäväksi avioehto koko sen aikaisesta omaisuudestaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770