Olen hankkimassa uutta pöytää ja samalla mietin miten tärkeä huonekalu pöytä on, ehkä vanhin, käytetyin ja täekein huonekalu maailmassa.
Sen ympärillä tapahtuu vaikka mitä, aterioidaan, parannetaan maailmaa kahvikupposen kanssa, neuvotellaan, tehdään toimenpiteitä ja mihin kaikkiin muihin elämän kuvioihin se liittyy.
Pöydällä on myös oma arvonsa, jotenkin se on tabu esine kaikkialla.
Miksiköhän pöydästä on muodostunut ,pitkin maailman sivua arvostettu huonekalu? Ilman pöytää ei mikään asia oikein toimi.
Pöytä ja sen arvostus
1
190
Vastaukset
- Hintriika
Kulttuureissa, joissa levitetään lattialle liina ja sen päälle ruokatavarat, ihmiset pystyvät syömään lattiatasosta vanhoinakin! Me "pöytäkulttuurilaiset" kangistumme iän myötä. Taitaisi olla monelle länsimaiselle ikäihmiselle aika tuskallista tuollainen ruokailu. Jos pääsee alas, niin miten siitä pääsee ylös... vielä täydellä mahalla!
Meidän kulttuurissamme olisi vanhoilla pöydillä monta tarinaa kerrottavanaan. Moni vanha salin tai pirtin pöytä vain ei meinaa mahtua enää nykyajan olohuoneisiin keittiöistä puhumattakaan. Näin on ainakin kaupunkiasunnoissa, ellei asu "vanhan ajan arvo-osakkeessa".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873998Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6834
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740