pelko

Hei! Olen tällä hetkellä rv 9 1. En ole vielä käynyt ultrassa. Kaksi päivää sitten minulla tuli kahden päivän ajan ihan vähän ruskeaa vuotoa. Kävin neuvolassa ja sieltä sanottiin sen olevan normaalia alkuraskaudessa, kun mulla olis muutenkin ollut juuri siihen aikaan kuukautiset. Nyt mua on alkanut pelottamaan keskenmeno. Mitä jos se enteili sitä? Mitä jos stressaan liikaa ja saan siitä keskenmenon? En osaa nauttia raskaudestani kun pelkään koko ajan. Onko teillä kokemuksia?
2450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pelottaa muakin.Nyt on 6 1 ja Ruskeaa vuotoa ihan kokoajan, ei paljon, mutta paperiin jää pyyhittäessä jälki. Lääkäri sanoi, että joillakin vuotaa koko raskauden ajan ja kaikki menee silti hyvin. Eli koitetaan asennoitua toiveikkaasti, keskenmeno tulee jos on tullakseen, sille ei itse voi mitään. Nyt pitää kuitenkin nauttia raskaudesta (mullakin eka ja hartaasti ja pitkään toivottu) ja olla iloisin mielin mahdollisuuksien mukaan. Se on pienelle elämän alullekin hyväksi. Tsemppiä sulle onnekas nainen joka olet raskaana=)

Äänestä

Kuulostaa niin samanlaiselta kuin minun alkuraskauteni. Vuotoa tuli viikolla 8 pari päivää ja neuvolasta kehotettiin lepäilemään ja olemaan stressaamatta. Minulla myös oli tuolloin kuukautisten aika, silloin todellakin voi tulla pientä vuotoa ja se on todella_tavallista. Pelkäsin silti pitkään, enkä osannut keskittyä raskaudesta nauttimiseen. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja tätä kirjoittaessani masussa potkii reipas poika, viikkoja lähes 30 :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskenmenosta kirjoitti:

Hei! Olen tällä hetkellä rv 9 1. En ole vielä käynyt ultrassa. Kaksi päivää sitten minulla tuli kahden päivän ajan ihan vähän ruskeaa vuotoa. Kävin neuvolassa ja sieltä sanottiin sen olevan normaalia alkuraskaudessa, kun mulla olis muutenkin ollut juuri siihen aikaan kuukautiset. Nyt mua on alkanut pelottamaan keskenmeno. Mitä jos se enteili sitä? Mitä jos stressaan liikaa ja saan siitä keskenmenon? En osaa nauttia raskaudestani kun pelkään koko ajan. Onko teillä kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu