Minulla on eräs ystävä, hän on Britti mies ja hän opiskelee Suomessa journalismia. Mielenkiintoinen keskustelu kumppani. Hän kertoo että keskustellessa Hollantilaisten, Belgialaisten, Ranskalaisten, Turkkilaisten, Kanadalaisten ja monien muitten kanssa niin he puhuvat paljon työstä, taiteista, kulttuurista, vapaa-ajan harrastuksista.
Suomalaisten miesten kanssa kun alkaa keskustelemaan niin heti Suomalainen ottaa Sodat ja sodankäynnin ensimmäiseksi asiaksi.
Hänen kertomansa mukaan monet euroopalaiset ja Britit nauravat moiselle asialle ja epäilevät hulluiksi ja vihamielisiksi. Tämä Britti ystäväni sanoo Kanadalaisten tavoin että Koko Scandnavia, Suomi, Ruotsi Norja Tanska ja Islanti ovat hunnien maata. Ei ne hulluja ole vaan ja ainoastaan hunneja. Heidän historiansa on ollut veristä ja sehän on heidän omaansa.
Suomi antaa keskustelullaan hyvän piristysruiskeen eurooppaan.
Kukapas Suomalaisia voisi paremmin arvioida kuin ulkoa tuleva henkilö. Suomalainen on asunut siinä rakkaassa pirtissään koko elämänsä ja moittinut idän suuntaan, uusia virikkeitä ei ole pirttiin tullut mistään suunnasta.
Olkaamme Harald Hirmuisia:)
Suomalaiset ovat...
1
238
Vastaukset
- perin merkillistä
"moittinut idän suuntaan" - eli siis tarkoitat, että suomalaiset puhuvat vihamielisesti Venäjästä ja siksi ovat hunneja?? Onpa omituinen johtopäätelmä.
Miten suomalaiset ja muut skandinaavit voisivat olla hunneja kun koko Eurooppa on taistellut hunneja vastaan? Ei kai Eurooppa ole taistellut suomalaisia vastaan koskaan? Vain Venäjä on taistellut Suomea vastaan ja siksikö me olemme hunneja? Onpa omituista.
Sinä otat kovin vakavasti tietämättömän miehen syytteet. Sehän se suomalainen piirre on. Me olemme kovin kiinnostuneita siitä, mitä muut ajattelevat meistä.
Minullakin on britti ystävä. Hän on sanonut esim että suomalaiset ovat vähemmän kohteliaita. Britithän pyytelevät anteeksi kaiken aikaa ja lisäävät puheeseensa pikku sanoja, jotka osoittavat toisen arvostusta. Mutta kun suomalainen ei osaa käyttää niitä vieraalla kielellä. Hän sanoo esim että suomalaiset kysyvät ensimmäiseksi: "Why are you here"? - Miten tyly kysymys. Sen kysymyksen täytyy asettaa kohteliaammin, esim "What brought you here?"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481189Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101119- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733