G:Helsinkin paras alue

Eisa

Oman ääneni annan Aurinkolahelle

13

1627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eksoottista

      Minäkin pidän rumpujen pärinästä rantahietikolla. Ja ne nuotion loimussa tanssivat mölisijät! Hienoa.
      Köyhät menee kusimetrolla ja turvamiehen kanssa kauppaan. Mut me rikkaat!

    • Saimaa

      ovat kehäkolmosen ulkopuolella. Jotkut joutuvat tekemään töitä ja asumaan Helsingissä.

    • Aurinkolahti ruuls

      On kelluvat kuulat, on karvanopat tuulilasissa, parvekkeiden narunpätkät heiluvat tuulessa. Ja molotus kuuluu kivasti räppänöistä.

    • Siltasaarenkadulta

      Hakaniemi-Kallio on paras alue, täällä on jännitystä , alkuviikolla oli taas hauska episodi, kolme tummaihoista laihaa kaveria, kantoi tätä kuulua kallion Ranea, siinä ei vikisty vaan vietiin, ranella oli housutkin valahtanut kinttuun, mutta hauskaa näytti olevan, se punalippis päässä oleva tummaihoinen oikein kiljahteli riemusta ja Rane kikatti.

      Marssi alkoi säästöpankinrannasta ja Paasivuoressa mentiin porttikongiin, siellä juna pystyyn, talonmies nelikon ajoi pois sieltä luudan kanssa!

      kallio-hakaniemi alueella riittää elämää ei haittaa vaikka talot ovat vanhoja ja huonokuntoisia, itse elämä on niin värikästä, minukin ikkunani alla käy juopot kusella monta kertaa päivässä ja siihenkin on jo tottunut.

      • järkyttynyt

        Halusin päästä lähelle elämän sykettä, sekä pahaa että hyvää. Ostin yksiön pahamaineisesta Kalliosta. Halusin kokea todeksi sen kaiken kauheuden, mitä alueesta on minulle kerrottu.

        Kahden viikon asumisen jälkeen olen enemmän kuin järkyttynyt. Kuinka voi joku nauttia asumisesta tällaisessa sikailuällössä? Täytyy olla todellinen masokisti! Huh heijaa!!

        Asuminen tällaisessa vanhassa purkissa on suoraan sanottuna kärsimystä. Viereisessä huoneistossa pyörii kai bordelli, niin paljon siellä äijiä ramppaa aamusta iltaan. Kadulla taas pyörii katuralli. Joillakin on huvi ajella samaa reittiä satoja, tuhansia kertoja. Poliisit eivät puutu kumpaankaan tekemiseen; heillä on kuulemma tärkeämpääkin tekemistä ja tunnetusti säästösyistä heitäkin on vähennetty.

        Pienetkin risahdukset kuuluvat naapureista ja porraskäytävistä. Sen huomaa niinä aikoina, kun ei katu- ja p...uralli pyöri ja on hetken hiljaista.

        Hajuhaitat ovat myös kamalat: kaikenlaiset keitosten hajut- sipulikeitosta pontikkaan leviävät asuntooni. Painovoimainen ilmastointi pitää kyllä huolen siitä.

        Olen kysellyt ammatti-ihmisiltä, miten vioista voisi päästä eroon. Äänihaittoihin voi puuttua valittamalla isännöitsijälle. Se ei tepsi. Massaa voi lisätä seiniin, mutta ilmastointiaukkoa ei voi tukkia.

        Parhaan neuvon kai antoi se henkilö, joka sanoi, että muuta uuteen tai ainakin uudehkoon asuntoon ja vähän kauemmaksi keskustasta.

      • Kallion Mies
        järkyttynyt kirjoitti:

        Minun naapuristani kuuluu aivan selvästi pieru ja pissalla käynti, mutta ei se minua haittaa, kallio on kiva paikka, täällä on satoja kapakoita ja kaikkea mitä tarvitsen!

      • khati
        Kallion Mies kirjoitti:

        Minun naapuristani kuuluu aivan selvästi pieru ja pissalla käynti, mutta ei se minua haittaa, kallio on kiva paikka, täällä on satoja kapakoita ja kaikkea mitä tarvitsen!

        Minun mogadishun naapurissani haisee khat, pilvi, sukkahiki ja kakka. Ja kaikki tulee ilmastoinnin mukana minun läävääni. Voi kunpa nykyäänkin rakennettaisiin talot siten, ettei kaikkea tarvitsisi sietää!

      • Khoki
        khati kirjoitti:

        Minun mogadishun naapurissani haisee khat, pilvi, sukkahiki ja kakka. Ja kaikki tulee ilmastoinnin mukana minun läävääni. Voi kunpa nykyäänkin rakennettaisiin talot siten, ettei kaikkea tarvitsisi sietää!

        Sinä tietämäön Khaki asut varsinaisen Mogadishun pulella 90-luvn talossa.

        Aurinkolahden uusiss taloissa on huoneistokohtaiset ilmanvaihdot, eli mitään ei tule naapurista, joka asunnolla oma horminsa.

        kallion Rane ei ole koskaan käynytkään nin uudessa talossa.

        Säälin Sinua

      • 2000-luvun asunto
        Khoki kirjoitti:

        Sinä tietämäön Khaki asut varsinaisen Mogadishun pulella 90-luvn talossa.

        Aurinkolahden uusiss taloissa on huoneistokohtaiset ilmanvaihdot, eli mitään ei tule naapurista, joka asunnolla oma horminsa.

        kallion Rane ei ole koskaan käynytkään nin uudessa talossa.

        Säälin Sinua

        Tässä läävässä on kaikki suunniteltu päin persettä. Miksi naapurin vessan pitää olla makuuhuonetta vastapäätä? Kaikki pierut ja muut ähinät kuuluvat esteettä läpi.

    • Havaitsija

      Ostin asuntoni Aurinkolahdesta, jota myöhemmin myös Mogadishuksi kuulin kutsuttavan. Eikä ihme, asuuhan saarella yli puolet ulkomaalaisperäistä porukkaa. Työttömyysprosentti heiluu varmaankin jossain 70%:n huonommalla puolella, mikä aiheuttaa pahoja sosiaalisia ongelmia alueelle.

      Mutta asiaan. Eräänä päivänä pidin maantasakerroksen asuntoni ikkunaa raollaan. Kaksi virallisen näköistä heppua potkivat talon ns. perustuksia ja toinen tokaisi: - ei juma, tämähän on yhtä höttöä perustuksista kattopahveihin. Tehdäänkö ilmoitus? Tähän toinen vastasi: - ei viitti vaivautua. Ei näille parempaa kannata antaa. Rikkovat kuitenkin kaiken, sitä paitsi asunnoissa asuu niin paljon kakaroita, ettei hyvästäkään talosta olisi viiden vuoden päästä paljoa jäljellä.

      Sitten herrat poistuivat. Vähän jäi kaivelemaan mistä oli kyse. Tuntuu, että minua on hämätty kelluvilla kuulilla, karvanopilla tuulilasissa, heiluvilla narunpätkillä ja wunderbaumilla 1m2 kokoisen sähkösaunani kiukaan katkaisijassa.

      • kallio Huva

        Huva rane kallio Huva mogadishu huono, me ja serkut muutta pois Mogadishu me muutta kallio, me muutta ranen asunto asunto olla pieni mutta huva ja rane meille olla huva ja me nukku sam peti me ja kaksitoista serkut ei halu asu enaan mogadishu koska kallio olla paikat olla rane paikat ja olla baarit jossa mis saa kaytta hame ja pita kiinni kasi siksi me ja paljo muu serkku met tulla kallio se on huva.

      • kysyn vaan

        Rane, kirjoitat täyttä potaskaa eikä kirjoituksessasi ole yhtään todellista asiaa.

      • ostaa

        Meri-Rastilasta tai Kallahdesta ja
        välittäjä kehui aluetta Aurinkolahdeksi.

        Toisinsanoen menit halpaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe