Rakkaus,miksi se sattuu?

iLj

It’s easier to be alone, than fear the time is over.

Ei sitä pysty sanoin kuvailmaan. Sitä tunnetta, mikä oli, on vieläkin, mutta se jää surun alle. Surun joka on kuin kivinen, kova, kuristava nyrkki. Se kiertyy kaulan ympärille, pakottaa kyyneleet silmistä ja salpaa hengityksen. Se ei anna armoa, eikä tunne sääliä.

Vain 11 tuntia aikaisemmin kaikki oli melkein niin kuin pitäisikin. Hän oli paikalla, ja olin onnellinen. Mikään kun ei vain mene niin kuin koskaan suunnittelee. Jos olisi mennyt, mä en olisi tässä kirjoittamassa tätä, vaan nukkumassa oman kullan kainalossa. Jokainen tekee virheitä, mutta minun elämäni on yksi suuren luokan virhe.

Mikään elämässäni ei ole koskaan onnistunut. En koskaan ollut kiitettävä oppilas, hyvä urheilija tai loistava lapsi.
En ole elänyt edes kahtakymmentä vuotta, mutta kokenut asioita, mitä kenenkään ei koskaan tarvitsisi kokea. Kenenkään ei tulisi koskaan tuntea niitä tunteita mitä minä, ja valitettavan moni muu on joutunut kokemaan. Miten se ihminen, ketä eniten rakastaa, myös satuttaa eniten? Miten voi olla, että se kenen takia yleensä elää, aiheuttaa niin kauhean tuskan?

Onko oikeastaan helpompaa olla yksin? Ei tarvitse miettiä kun omia tarpeitaan, ei tarvitse miettiä, että sattuuko toista. Ei tarvitse koskaan pelätä, että menettää toisen. Ei koskaan tarvitse pelätä, että toinen löytää uuden.
Miksi seurustella, jos yksin on parempi? Yksin ei ole välttämättä mukavaa olla, ei itse pysty täyttämään sitä kohtaa sydämessä, missä olisi tilaa toiselle ihmiselle.

Miksi rakkaus sattuu niin paljon? Eikö rakastuminen ole ruusuja, kynttilöitä ja palava tunne sisällä. Ei se tunne, että veitsi on sydämessä, ja jokainen sitä vuorollaan käy kääntämässä ja takaisin tullessaan käy vielä heittämässä suolaa avonaiseen haavaan.

Elämä ilman rakkautta olisi niin paljon helpompaa, mutta kukaan meistä ei pysty siihen.
.....

Tiedän,aika kulunut aihe.
Ja kuten aiemmatkin novellit,tämäkin tehty määrätystä biisistä, elikkäs kyseessä on Sonata Artican Tallulah-kappale.

Saa arvostella.

1

493

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarinoitsija

      ...mutta toi laulu on vielä parempi, yks lemppareistani.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      708
      1985
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      340
      1061
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      917
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      148
      822
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      616
    6. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      31
      609
    7. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      604
    8. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      577
    9. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      570
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      530
    Aihe