Kummijuttuja

Onnellinen kummi

Minusta oli uskomatonta silmäillä viikonlopun Iltalehteä missä oli juttu kummeista. Toiset kokee kummiuden hyvänä asiana toiset lahjankantokoneena :-) Itselläni ei ole koskaan käynyt edes mielessä, että kummius olisi ikävä velvoite. Päin vastoin! Miksi ryhtyä kummiksi jos ei halua??

Itselläni on kolme lasta ja kaikilla ihanat kummit. Toiset vähän aktiivisempia kuin toiset. Taitaa olla kyllä myös pari kummilapsensa unohtanutta. Senpä takia kannattaa ottaa lapselle useampi kummi :-) Toisaalta en yhtään ihmettelisi, että kun heille tulee joskus mahdollisesti omia lapsia niin muistavat taas myös kummilapsensakin.. Elämäntilanteet ja asumispaikkakunta vaikuttavat kummien toimintaan :-) Ja kyllä meille on kieltäydytty myös kummiudesta kun olemme erästä ystävää pyytäneet. Minusta se oli tosi hyvä juttu, että sanoi ei, kerran ei halunnut tulla vaikka me olisimme kyllä halunneet ja kovasti.

Meillä on yhteensä kuusi kummilasta. Kaikille olemme erilaisia kummeja. Helpostihan se menee siihen synttärinä ja jouluna muistamiseen. Etenkin jos välimatkaa on paljon. Minusta on pääasia, että edes muistaa! En koe sitä rahareikänä tai rasitteena. Mieluummin ihana velvoite ;-) En odota omien lasteni kummeiltakaan oikeastaan muuta kuin että muistaisivat jollain tavalla synttäreinä, jouluna ja rippijuhlissa. Jos kummit haluavat muistaa enemmän niin sehän on vain luksusta lapsille :-)

Olen kyllä kuullut joskus ihan pimeitä juttuja, miten vanhemmat vaativat kummeilta kaikennäköistä. Minusta pitää osata sanoa ei jos jutut menee överiksi. Jos siitä sitten suuttuu niin voi, voi. Järki käteen. Ja jos on tämmöset vaaravanhemmat mahdollisesti tulossa niin ehkä kannattaisi kysellä ja jutella pelisäännöt selviksi ennen kuin suostuu kummiksi, ettei siitä tule sitten rasitetta.
Mutta on niitä kummejakin jotka työntävät nokkansa joka asiaan... Oih ja voih, ei se kummius ehkä olekaan niin simppeli juttu..

Vanhempien aktiivisuus kummeja kohtaan vaikuttaa myös. Itse lähetän kummeille joulukortin sekä tasaisesti valokuvia kummilapsistaan. Osa omien kummilasteni vanhemmista toimii samoin. On ihana saada kuvia omista kummilapsista. Minulla onkin kahdesta kummilapsesta omat kansiot. Johtuu pitkälti siitä, että lasten vanhemmat ovat kovin aktiivisia kuvaajia :-)

Tämmösiä itse vain kelailin. Entäs te?

0

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        1989
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        36
        1705
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        8
        1332
      4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        224
        1155
      5. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        59
        1153
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        15
        1020
      7. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        60
        933
      8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        57
        922
      Aihe