Seat Ibiza 1.5 -91 ruiskukoneella oleva autoni ei tuntunut reagoivan kaasuun hyvin ajettuani 50 km. Vaiva yltyi ajon aikana pikku hiljaa, enkä voi kuvata sitä kuitenkaan nykimiseksikään. Kaasua painaessa tuntui vain, kuin se ei sitä bensaa oikein saisi. Lopulta matkanteko loppui, eikä autoa enää saanut käyntiin.
Korjaamolla todettiin vettä tankissa, ja käskettiin vaihtaa ruiskubensapumppu ja suodatin. Tulpat uusittiin myös. Näennäisesti auto alkoi pelata, joskin käyntiinlähteminen ei ollut yhtä hyvää kuin ennen.
No, ajettuani taas sen noin 50 km auto alkoi oirehtia IHAN samalla tavalla kuin aiemminkin, vaikka siis oli uutta osaa laitettu. Vika paheni ja paheni, ja sain töin tuskin sen ajettua huoltamon pihaan. Sieltä sitten hinattiin tänne kotiin, koskapa näin vanhassa autossa ei ole vikamuistia, ja merkkiliikkeessä korjaaminen ei senkään vuoksi nyt sovi opiskelijan kukkarolle!
Muuten auto pirteämoottorinen jne. mutta mistä sitä vikaa voisi vielä etsiä? Ajan aika pitkää matkaa kerran viikossa kaupunkiajot päälle, ja Ibizalla on ollut ihan kiva ajella. Ei tuota oikein voi poiskaan myydä ennen kuin vika selviää. Tietäisikö kukaan, missä vika? Nyt sillä ei kestä ajaa lyhyttäkään matkaa, kun se jo tekee tuota samaa. Jos jossain ohjausboksissa vikaa, niin ovat kyllä aika kalliita hankkia. Varsinkin, jos vika ei sitten ole niissäkään.
Bensansaantiongelmia Seat Ibizalla
5
232
Vastaukset
- JonR
Toivottavasti korjaamolla valuttivat vedet pois tankista :)
Jos tankkaat usein samalla huoltoasemalla niin kokeileppa käyttää toista asemaa,
Muutamia vuosia sitten auto oli jatkuvasti jäässä ja ongelma korjautui tankkaamalla muualla, siltä asemalta oli muutkin saaneet vedellä jatkettua bensaa.- JonR
Siis unohtui itse asia, eli vesi ongelmalta tuo kuulostaisi, jos huoltamolla eivät tyhjentäneet tankkia niin laske tankki tyhjäksi ja uutta bensaa tilalle, jos se auttaisi ja jos ei niin sitten vika on jossain konehuoneen puolella
- Penelopeia
JonR kirjoitti:
Siis unohtui itse asia, eli vesi ongelmalta tuo kuulostaisi, jos huoltamolla eivät tyhjentäneet tankkia niin laske tankki tyhjäksi ja uutta bensaa tilalle, jos se auttaisi ja jos ei niin sitten vika on jossain konehuoneen puolella
Eivät olleet korjaamolla laskeneet ilmeisesti bensaa pois, vaikka olivat sinne sitä lisänneet! Laskimme itse bensat pois, ja vettä oli ihan reippaastikin pohjalla!
Valitettavasti siitä ei ollut mitään apua itse ongelmaan, joka siis edelleen vaivaa. Liekö sitten kaasarin suuttimet tukossa, vai mikä ihme siinä on. - JonR
Penelopeia kirjoitti:
Eivät olleet korjaamolla laskeneet ilmeisesti bensaa pois, vaikka olivat sinne sitä lisänneet! Laskimme itse bensat pois, ja vettä oli ihan reippaastikin pohjalla!
Valitettavasti siitä ei ollut mitään apua itse ongelmaan, joka siis edelleen vaivaa. Liekö sitten kaasarin suuttimet tukossa, vai mikä ihme siinä on.Mahdollisesti polttoaine letkussa jää tukos, näkyykös bensansuodattimessa bensaa, jos ihan kuiva niin sitten jossain on mahdollisesti tukos, toisaalta voi olla itse suodatinkin joka takkuilee, ei maksa paljoa.
- Penelopeia
JonR kirjoitti:
Mahdollisesti polttoaine letkussa jää tukos, näkyykös bensansuodattimessa bensaa, jos ihan kuiva niin sitten jossain on mahdollisesti tukos, toisaalta voi olla itse suodatinkin joka takkuilee, ei maksa paljoa.
että vika voisikin löytyä bensatankin SISÄLLÄ olevasta bensapumpusta! Se ei ainakaan inahtanutkaan, kun vein auton eri korjaamolle syyniin. Osa on tilattu, joten odotan jännityksellä alkaako autoni pelata! Ainakin siihen on nyt siis vaihdettu jo uusi ruiskupumppu sekä ilmanottoputki joka tapauksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670