yllätykset ja muu skeida

niin se vain on

Suomi BB oli jo ennen alkuaan tuomittu tylsäksi. Kyse on puhtaasti rahasta ja nimenomaan sen puutteesta. Siinä missä muissa maissa ohjelmien täytyy kilpailla paremmuudesta suurella rahalla, niin Suomessa riittää, että ohjelmaa ylipäänsä lähetetään. Kilpailijoiden saamat tarvikkeet ja muut palkinnot loistavat aneemisuudellaan. Edes yli-inhimillisellä mielikuvituksella varustettu henkilö ei voisi loihtia näissä puitteissa mitään katsomisen arvoista. BB:n tuotantoryhmän tulisi nyt miettiä, että onko järkevää tuottaa juuri ja juuri kaupalliseen levitykseen kelpaavaa massa-Suomi-viihdettä, vai jotain aitoa ja yleisöön menevää. Ymmärrän toki, että voittojen maksimointi on kaiken kaupallisen toiminnan lähtökohta, mutta se rahakin on kovin katoavaista. Hieman enemmän sijoittamalla voitaisiin saada ihan kelpo show, joka muistettaisiin vielä senkin jälkeen, kun ohjelmasta saadut rahat on tuhlattu. Kai TV-ohjelmien tekijöilläkin on edes sen verran itsekritiikkiä, että he haluaisivat olla ylpeitä tekemistään asioista myös ei-kaupallisessa mielessä?

4

505

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luisa

      kyl pitäs saada vähän toimintaa ohjelmaan oon katsonut ulkolaisia versioita ja meininki on aivan toista. Ei paljon viitsi katsella edes joka ilta ku ihmiset vaan haukottelee ja makoilee sohvilla. Suurin draama on siinä ku joku harjoittaa seksiä peiton alla ONPA KAMALAA JA JÄNNÄÄ

    • tittis

      Hyvinpä näyttää uppoavan suomalaisiin saunominen, alapääjutut, riitely, seksi, kännääminen, alastomuuden esittely jne...
      Brittiversiossa oli hyvää psykiatrien lausunnot niistä kilpailijoista, tilastot tyyliin Jade on itkenyt talossa 105 kertaa, kadunmiesten haastattelut, asukkaiden luonnollisuus päiväkirjahuoneessa. Suomen talossa kilpailijoiden käytös on todella jäykkää suorissa lähetyksissä ja päiväkirjahuoneessa. Suorissa lähetyksissä he aivan kuin yhtäkkiä muistavat, että heitä kuvataan jatkuvasti ja todella varuillaan.

    • Sami_

      En tiedä minkä maiden telkkareita olette katselleet, mutta meillähän on näytetty tutta brittien ohjelmaa. Mielestäni nämä suomalaiset ovat paljon aktiivisempia ja kekseleäämpiä kuin britit. Ja suurin yllätys on se että suomalaisille ei oikein maistu tuo alkomaholi.

      • asdkdaljk

        Olen samaa mieltä, että ohjelmaa tekevät ovat jäävejä antamaan kommentteja sen hyvyydestä. Huonouden saa kyllä tunnustaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe