Kannabis aiheuttaa aivohalvauksen

Mtv3

Kannabiksen käyttö voi aiheuttaa yllättävän aivohalvauksen
10.04.2005 09:01

Espanjalaistutkimuksessa varoitetaan yleisöä kannabiksen vaaroista. Maassa onkin raportoitu tapauksista, joissa kannabiksen käyttöön on liittynyt yllättäviä aivohalvaustapauksia miehillä, joilla ei kaiken järjen mukaan ole ollut aivohalvauksen riskitekijöitä. Tunnetuin tapaus on 36-vuotias potilas, joka oli peruskoulun opettaja ja satunnainen kannabiksen käyttäjä. Hänellä ei ollut todettu mitään tunnettua aivohalvauksen riskitekijää eikä hän tiettävästi käyttänyt muita huumeita. Hän käytti alkoholiakin vain kohtuullisesti. Silti hän sai aivohalvauksen polteltuaan kohtalaisen määrän kannabista ja nautittuaan kutsuilla muutaman drinkin. Hän menetti puhekykynsä ja sai vähän myöhemmin kouristuksia.

Aivojen kerroskuvauksessa hänellä todettiin aivoista verenvuotoa ja verihyytymiä, mutta aivovaltimot eivät olleet ahtautuneet. Hän toipui aivohalvauksesta, mutta vuotta myöhemmin hänelle ilmaantui jälleen kannabiksen polton jälkeen samantyyppinen kohtaus, johon liittyi puhekyvyttömyyttä ja toisen puolen lihasheikkoutta. Nyt aivokuvauksessa löytyi verenvuotoa ja verihyytymiä eri kohdassa kuin vuotta aikaisemmin.

Toisen aivohalvauksen jälkeen mies ei käyttänyt kannabista puoleentoista vuoteen. Sitten hän poltti kerran kannabista huomattavan määrän muutaman drinkin kanssa. Tällä kerralla hän menetti kyvyn tunnistaa ääniä eli hän kärsi ns. auditorisesta agnosiasta. Jälleen aivoista löytyi kuvauksessa vaurioita.

Kannabiksen vaikutuksia verenkiertoelimistöön aliarvioidaan usein. Kannabis aiheuttaa kuitenkin sykkeen kiihtymistä ja verenpaineen vaihtelua. Kannabis myös nelinkertaistaa sydänkohtauksen riskin tunnin kuluessa käytöstä. Kannabis saattaa altistaa aivohalvaukselle, mutta monet tällaiset kohtaukset jäävät varmaankin tunnistamatta. On mahdollista, että kannabiksen poltto nimenomaan yhdessä tupakoinnin kanssa kohottaisi aivohalvauksen riskiä. Toisaalta kannabis ja tupakka kuuluvat elimellisesti yhteen eikä tupakoimattomat juurikaan edes kokeile kannabista.

Lähde: BBC News 21.2.2005

2

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Narc

      Alkuperäinen BBC:n uutinen painottaa, että espanjalaiset tutkijat perustavat koko lausunnon tähän yksittäistapaukseen. Kaiken kaikkiaan he _arvioivat_, että kannabiksella on _mahdollinen_ yhteys kaikkiaan 15 aivohalvaustapaukseen.

      BBC:n hyvän journalistisen tavan mukaan hankki asiasta myös toisen lausunnon kotimaiselta aivohalvausspesialistilta:

      "Dr Tony Rudd, a stroke specialist at St Mary's Hospital, in London, told the BBC News website: "Long-term cannabis use probably does increase the risk of stroke, probably because people use a lot of tobacco when they smoke cannabis."

      But he said the link had not been made between short-term use and stroke risk.

      "It would be a mistake to read too much into a single case report. It's clearly not a very strong association because, if it was, it would have come to our attention before now." "

      http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/4276457.stm

    • Kerron nyt kuitenkin

      Espanjassa kannabis aiheuttaa aivohalvauksia.

      Norjassa kannabis aiheuttaa sydänkohtauksia.

      Suomessa kannabis aiheuttaa skitsofreniaa.

      Se on hassua kuinka kannabiksen haittavaikutukset riippuvat näin kovasti maasta. Hitsit. Missähän maassa kannabiksenkäyttö sitten on turvallisinta? Varmaan siellä hollannissa kun ovat uskaltaneet laillistaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2134
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1756
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1479
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1253
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1234
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1072
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      993
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      975
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      675
    Aihe