Kuopio. Kuopion poliisi on paljastanut laajahkon huumevyyhdin, jossa koululaisille on välitetty hasista ja marihuanaa. Epäillyistä huumeenkäyttäjistä 13 on alle 15-vuotiaita. Kaikkiaan juttuun liittyy noin 40 nuorta.
Poliisi ryhtyi tutkimaan asiaa viime toukokuussa. Poliisin mukaan koululaiset ovat hankkineet aineita muutamalta yläasteen oppilaalta. Nämä puolestaan olivat saaneet huumeet neljältä juuri koulunsa päättäneeltä nuorukaiselta sekä parilta opiskelijalta.
Koululaisten kesken kauppaa on tehty myös kouluaikana ja kannabista poltettu tupakkarouheen mukana jopa välitunneilla.
Rikosylikomisario Aulis Ahon mukaan toimintaa on harjoitettu useammassa kuin yhdessä kuopiolaiskoulussa. Yli 15-vuotiaitten osalta asia on siirtynyt tai siirtymässä syyteharkintaan.
Kannabiksen käyttäjiä kärähti
Reksina
2
212
Vastaukset
- wanhaaaaaa
wanhaaaaaa
- HÖRHÖR
Ei tartte kurkkia tänne syvempien totuuksien osastolle.
sano
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965