Näin rakkaani sut yllättäin
ensikerran pihalla Cafen
siitä vuosia jo neljä lie
no ehkä hieman jo viidettä
kun istuit tuolilla Cafen
mä ohi pöytäsi suunnistin
näky kaunis tää mieleen jäi
ja sinut itsellein varasin
siis kyllä hieman myöhemmin
tää täysin mullisti mun elämäin
sua lähemmäksi mua itseäin mä
pikkuhiljaa ain hilasin kun
ainoain olet sä rakas mun :)
ensikerran pihalla Cafen
siitä vuosia jo neljä lie
no ehkä hieman jo viidettä
kun istuit tuolilla Cafen
mä ohi pöytäsi suunnistin
näky kaunis tää mieleen jäi
ja sinut itsellein varasin
siis kyllä hieman myöhemmin
tää täysin mullisti mun elämäin
sua lähemmäksi mua itseäin mä
pikkuhiljaa ain hilasin kun
ainoain olet sä rakas mun :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
tainut tunnistaa itseään tuosta...
Runossasi on sitä jotakin.Loppua kohden ikään kuin herpaannut ja pari viimeistä säettä on kuin lonkalta heitettyä. Jos olisit vienyt runosi loppuun saakka "vakavasti", se olisi todella hyvä. Sana "hilata" särisi korvissani....
Olet oikeassa, heikkenee loppua kohden.
Minun ei pitäisi enään kello 19 jälkeen kirjoittaa mitään, eikä ajatella muutenkaan mitään matemaattisia yms ajatuksia, koska olen "sairaalloisen" iltauninen, jolloin nukkumatti puurottaa ajatukseni yksin ollessani.
Asia on aivan toinen kiinnostavassa seurassa ja hieman "nauttineena", silloin voin kukkua vaikka aamuun asti :)
kesällä kerran, kun aurinko länteen laskeutui
Pidin tästä, hiukan kaihomielinen, mun makuun
elokuinen iltapäivä mutta antaa olla, tämä oli muutenkin lonkalta heitetty vaan :)
"lonkalta"