Sörkassa -50 luvun alkupuolella tapahtui puusepän verstaassa amerikkalaistyylinen pakoyritys. Kaksi vankia, Heponiemi ja Tabell kolkkasivat vartijan ja koittivat raivata tiensä ampuen ulos. Syntyi jonkinlainen tulitaistelu. Miehet pääsivätkin jonkun matkaa vankilasta, mutta aika pian jäivät kiinni. Pakoyrityksessa kuoli yksi vanki ja yksi vartia. Heponiemi oli lusinut Amerikassa Sing Singin vankilassakin.
Kiinni jäätyään miehet vietiin vankilan rundiin ja hakattiin pahanpäiväisesti, päiväkaupalla.
Alkuvuodet Heponiemeä hoidettiin Anneksessa ja hän sai kovan tuomion teostaan; elinkautisen kuritushuonerangaistuksen. Tabell sai nuorena henkilönä 15 vuotta kuritushuonetta entisten lisäksi.
Tapauksesta tekee mielenkiintoisen kun molemmat miehet tulivat uskoon tuon jälkeen ja pysyivät myös uskossa. Heponiemi oli kuulemma Kakolan kiltein vanki myöhempinä vuosina, näin kertoi itsekin paljon lusinut Taljas. Taljas, oikealta nimeltään Ekström mainitsee tapauksesta elämänkerta kirjassaan.
Molemmat lienee jo kuolleet. Viimeksi kun kuulin niin Tabell asusteli Hämeenlinassa käyden aina silloin tällöin kokouksessa helluntaiseurakunnassa.
Amerikkalaistyylinen vankilapako Sörkasta
4
1408
Vastaukset
- tulee
ikävä noita vanhoja hyviä aikoja, kun vanki oli vielä vanki ja vartija oli kovaotteinen vartija.
- kuten aina
kunniallinen kansalainen. ajat aina nopeusrajoitusten mukaan, pimeitä töitä kartat kuin ruttoa, olet varsinainen mallikansalainen, joka ilmaisee syvän inhonsa niitä kohtaan jotka ovat epäonnistuneet.
onnea vielä valitsemallasi tiellä sinä liian hyvä ihmiseksi. - noh..
kuten aina kirjoitti:
kunniallinen kansalainen. ajat aina nopeusrajoitusten mukaan, pimeitä töitä kartat kuin ruttoa, olet varsinainen mallikansalainen, joka ilmaisee syvän inhonsa niitä kohtaan jotka ovat epäonnistuneet.
onnea vielä valitsemallasi tiellä sinä liian hyvä ihmiseksi.poika! Ei ylinopeudesta lusimaan joudu, urpo! Pimeitä töitä en tee, saan tarpeeksi palkkaa työstäni ja olen kunnon kansalainen. Millainen sinä olet? Odotan mielenkiinnolla millainen pikku narkki &nilkki sieltä paljastuu;)
- Sulo.S
noh.. kirjoitti:
poika! Ei ylinopeudesta lusimaan joudu, urpo! Pimeitä töitä en tee, saan tarpeeksi palkkaa työstäni ja olen kunnon kansalainen. Millainen sinä olet? Odotan mielenkiinnolla millainen pikku narkki &nilkki sieltä paljastuu;)
Kyllä ylinopeudesta voi joutua lusimaan. Kortitta ajosta 100 prosenttisesti jos niitä on tarpeeksi paljon.
Jätä ylinopeussakot maksamatta niin pääset sakkolaisten ruumaan. Tuossa annat ymmärtää, että tapasi on ajella ylinopeutta.
Lusia sakoita oli ainakin ennen häpeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670