Särkynyt sydän?

Eli kysyisin, että kuinka kauan teillä muilla skorppareilla menee kun selviätte särkyneestä parisuhteesta?
Itse olin antanut tälle suhteelle kaikkani, mutta pettyä sain! Nyt on kulunut jo kaksi kuukautta erosta ja kolme siitä kun kokeiltiin pitää taukoa.
Vieläkin sydäntä viiltää ja itkettää niin pirusti! Kuinka kauan tätä vielä jatkuu? Mä en kestä tätä tuskaa! :´(
193550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tuska jatkuu vieläkin vaikka erosin viime kevääna kalat-kumppanista. Eilenkin olin hänen kanssaan tanssimassa mutta hän suhtautui minuun niinkuin olisin vanha ystävä. Näkymättömästi tuska oli sisälläni. Sanotaan että surutyö kestää vuoden pari vuotta jos rakastaa syvästi. Haikailen yhä häntä ja näen unta hänestä.

Äänestä

Itselläni joskus ,kun annoin kaikkeni eräälle parisuhteelle niin siinä kesti jopa yli vuosi ennen kuin pääsin erosta yli ja vielä nykyäänkin se entinen joskus harvoin kummittelee ajatuksissani. mutta on tässä jo ollut välissä vakavia suhteita ja niissäkin on ollut huonoa tuuria:( mutta niistä pääsinkin jo heti melkein toipuneena ylitse,koska olin oppinut ja vahvistunut siitä ensimmäisestä rakkaudestani,että se ei ollut minun arvoiseni ja se oikea minulla, että vielä tulen varmasti löytämään monia ennenkuin löydän sen oikean,mutta parempaa tulen kuitenkin saamaan.ja tätä toivon sinulle ja oikestaan uskon että vielä sinäkin tulet löytämään parempaan,kuhan vaan uskallat jossain vaiheessa vain avata sydämesi jollekulle toiselle ja jättää entisen sinne meinneisyyteen!

Äänestä

Mutta keskusteltuani eronneiden tai karanneiden skorppien kanssa, olen muodostanut sen mielikuvan että myrkkyhäntien on suurin ongelma luovuttaa. Siis päästää siitä ajatuksesta irti että homma ei pelaa. Miksi ihmeessä on voimalla saatava toimaton toimimaan. Vähän päätä hakataan seinään liian kauan. Se on hieno piirre ja olen antanut itselleni kertoa, että se on myös luonnollista kun on rakastunut.
Mä olen nähnyt skorppionin kituvan keskiarvoltaan n. vuoden verran. Se on aika pitkä aika elämässä joka juoksee lujemmin kuin pari pantteria. Mitä tämä arvio silti sinua auttaa?
Päästä irti.

Krrsh

Äänestä
  • kirjootusvirheetä tehny. Jotkut neuvovat lukemaan oman tekstin ennen lähetystä. Mutta kun oma teksti on alunperinkin niin peräti huonolaatuista, ei sitä paljolti jaksa tarkastella. : I

    Äänestä

Jonkun se täytyy tässä maailmassa kärsiäkin, ja skorpioni on siihen vahvin.

Kun elää täysillä, niin kivutkin ovat sen mukaiset.

Mutta kyllä se siitä!

Äänestä
  • Ei mielestäni skorppari ole mitenkään vahvin kestämään kipua. Monta merkkiä on meitä veden merkkejä vahvempaa.

    Äänestä

  • Niin se on ja tulee olemaan, skorpioni on koko tähtitaivaan vahvin merkki, kaikki ei aina merkitse fyysistä voimaa, sillä henkistä voimaa tarvitaan, suruun, iloon , menestykseen , elämään yleensä , itse olen 45v skorpioni mies sinkku, rakastunut monta kertaa, ja pettynyt, mutta päivääkään en vaihtaisi, se mikä ei tapa, vahvistaa !!

    Äänestä

Itselläni erosta kulunut kohta vuosi, enkä vieläkään täysin ole yli päässyt entisestä. Ei oo helppoa tuosta noin vaan unohtaa viiden vuoden suhdetta ja aloittaa "alusta" ja siinä sivussa yrittää vielä unohtaa. Mutta jokainen päivä on parempi vaikka välillä mennäänki taaksepäin. Tsemppiä sulle :D

Äänestä

siinä meni ja kyllä, tuska oli hirmuinen. :( Onneksi nyt se on paha muisto vain. Kohtasin nimittäin häntä paremman. :)

Äänestä

Joitakin viikkoja toipumiseen menee... Nimittäin MINÄ otan ja jätän! Sehän ei missään tapauksessa mene toisin päin... ;)

Oma elämänkokemukseni kun on sellainen, että jos minut "jätetään", tulee heppu katumaan sitä loppuikänsä! Oltu siellä, nähty se. Monta kertaa. Exät itkee perään, niin se vaan on. Mutta mitäpä siitä - minä otankin sitten uuden ja entistä paremman!

Ja nyt ei sitten kannata käsittää väärin. Nimittäin olen ollut muutamassa pitkässä ja vakavassa parisuhteessa, ja olen myös erittäin uskollinen. Ja ihana. Ja rakastettava. Olenhan se aito oikea skorpioni :)

Äänestä

entäs kun skorppari exäni ja minä erottiin keväällä, sen jälkeenkin ollut jotain säpinää, meillä myös kaks yhteistä lasta... nyt olisin valmis yrittään uudestaan, mut skorppari sanoo tarviivansa aikaa??!! tarkottaakse et se ei haluu enää mitään... vaikka tiedän et se tunsi ja tuntee mua kohtaan vahvasti, mut sillon pari keskenerästä asiaa mitkä sanomansa mukaan haluu eka pois alta ja kattoo sit uudestaan... mut munko pitäs sit niinku odottaa niin kaun ku herra haluu??!! vaan ei sen puoleen, rakastan sitä niiiiin paljon et odotan iha varmasti jos sen odottamalla takas saan!!

Äänestä
  • rapunen joudut odottamaan koko lopun elämääsi, jos rupeet odottamaan. No, jokainenhan tekee omat valintansa.

    Äänestä

mulla on kestänyt kaksi vuotta ja vieläkin koskee uskomattoman paljon. kyseinen henkilö on kokoajan ajatuksissa ja pelkkä hänen nimensä näkeminen vaikka paperilla iskee kun puukko. ei useimmilla ihmisillä toipuminen näin kauaa kestä, mulla ei koskaan ennen ja toivottavasti ei sullakaan.

Äänestä

Vuosia siinä menee (jos oli tosi kyseessä).

Äänestä

ihmiset suree... sydämen rauhan löydätte jos puhutte sen puolesta.. tää tulee mun sydämestä...
se on AINOA aito asia tässä maailmassa.. se mitä ihaillaan koska se on jokaisen yksin elävän mielessä silloin ku mennään nukkumaan.., silloin ku kuunnellaan musiikkia, silloin ku katsotaan herkkiä elokuvia... KAIKKI ON IHAILTAVAA.. tehkää itse aloite ja ylittäkää itsenne, mitä nyt tekiskään mieli tehdä. PISTE.

Äänestä

Kyllä sä siitä vielä selviät. Mulla usein käy niin, että unohdan edellisen vasta, kun löydän uuden. Mutta ajattele, että ei se ollut sun arvonen. Sä ansaitset paljon parempaa! Me skorpparit ollaan sen verran vahvoja tyyppejä, että sä selviät helposti. tottakai se sattuu aluksi, mutta helpotusta on näköpiirissä. Älä huoli. Oot vaan vahva.

Äänestä
  • Kylla sa oot oikeassa.Mullekin kavi sillain, etta rakastunut mutta en saanu mitaa muuta kun tyhjat lupaukset!Joskus oisin on vaikea saada unta, kun ajattelen sita keta todella rakastan, ma on valmis antamaan sille kaikeen..mutta han ei tarvi minua vaan sita toista.Kylla se sattuu alussa mutta jonkun ajan kuluttua kaikki unohtu. Kasitin yhta juttua, jos se kuuluu sinulle niin se tule takaaisin ja tulee olemaan sinun ikuisesti..jos ei..niin alusta lahtien se ei koskaan ollut sinun..!

    Äänestä

Se on niin yksilöllistä!!!

Äänestä

ensin nukuin ja itkin noin 10 kk ja sen jälkeen aloin taas elämään normaalia elämää mutta myöntää pitää ettei sydän ole vieläkään parantunut ja aina välillä ikävä iskee...rakkautta on vaikea löytää kun siihen ei enää uskalla luottaa ja uskoa ja pelko uudesta pettymyksestä kiusaa...että sillä lailla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Särkynyt kirjoitti:

Eli kysyisin, että kuinka kauan teillä muilla skorppareilla menee kun selviätte särkyneestä parisuhteesta?
Itse olin antanut tälle suhteelle kaikkani, mutta pettyä sain! Nyt on kulunut jo kaksi kuukautta erosta ja kolme siitä kun kokeiltiin pitää taukoa.
Vieläkin sydäntä viiltää ja itkettää niin pirusti! Kuinka kauan tätä vielä jatkuu? Mä en kestä tätä tuskaa! :´(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu