Onko olemassa jääkaappia, jonka ovi avautuisi niin äänettömästi, ettei koirakaan sitä kuulisi?
Ainakin tuo meidän Electrolux ovea avatessa kutsuu koiran oitis paikalle. Näin lauantaisaunan päälle kun sitä ovea tulee availtua toisenkin kerran ja joka kerta on koira siinä vieressä istumassa anova katse silmissä. Jotainhan sille reppanalle tekisi mieli antaa mutta kun isännälle oikein saunakaljat maittaa niin kohtahan siltä tulee herkkupalat korvistakin ulos;)
Mites teidän koiranne, tottelevatko jääkaapin oven kutsuääntä?
Jääkaapin ovi
13
759
Vastaukset
kun meillä koirat ovat jääkaapin oven luona ennenkuin vasta päätän sieltä hakea jotain. Jos mieheni on avaamassa jääkaapin ovea hälytetään minut paikalle.
- realist56
sinun koirillasi taitaakin olla vallan telepaattisia kykyjä;)
realist56 kirjoitti:
sinun koirillasi taitaakin olla vallan telepaattisia kykyjä;)
Joskus tuntuu niiden touhu jo hieman peloittavalta.
Annas olla kun on herrasväen oma ruoka-aika, niin varjele jos silloin vähän ennen vaikka puhelin soi. Emppu alkaa iltasoittonsa(pirun paha ääninen pallo). Likat lähes mekkaloivat ja jos tulee telkusta jotain vaikka miten olisi herrasväen sapuska aika niin ei kyllä saa rauhaa katsoa ohjelmaa.
- mindetys
Joskus tuntuu että koira on jääkaapilla aina mun kans, mutta toisinaan sitten ei..varmaan kyllästyy siihen ettei sieltä mitään herkkuja tipu vaikka kuinka könöttäis vieressä:)
- Emma
Meillä ei niinkään ollut tuo jääkaappi se ongelma, vaan vessa. Ainakun avasi vessan oven, niin 2kpl koiria oli heti tunkemassa istuntokaveriksi.
Saattoipa tuo johtua siitä, että koiranruokasäkki asui siihen aikaan vessassa lavuaarin alla. - Riva
gotler makkara pakettin avaaminen saa vipinää tassuihin,siinä on eri ääni kun lauantaimakkarassa. Mihinkään muuhun ääneen ei reagoi mitenkään.
- Melissa
Jääkaapin oven avaus kuluu "monen sadan metrin päähän". Mielen kiintoinen ilmiö. Ainakin siihen asti ennen kuin koirasta tulee kuuro (sekin kokeiltu). Koira muuten oppii viittomia. Testattu juttu. Kaikki peruskäskyt toimii, paitsi tänne. Piskin pirulainen mulkoili ihan just toiseen suuntaan, kun sille viittoili tänne, ettei vaan ois tarvinnut tulla. Nyt jo haudassa 4 v.
- hatamm
Melissa kirjoitti:
Jääkaapin oven avaus kuluu "monen sadan metrin päähän". Mielen kiintoinen ilmiö. Ainakin siihen asti ennen kuin koirasta tulee kuuro (sekin kokeiltu). Koira muuten oppii viittomia. Testattu juttu. Kaikki peruskäskyt toimii, paitsi tänne. Piskin pirulainen mulkoili ihan just toiseen suuntaan, kun sille viittoili tänne, ettei vaan ois tarvinnut tulla. Nyt jo haudassa 4 v.
kuulee jääkaapin oven avautumisen. Sekin on todettu ja joukolla ihmetelty.
- sama!
ihan sama juttu meilläkin kun olet vaikka keittiöön päin menossa niin kyllä koirat seuraa kiivaasti perässä ja jos sen jääkaapin avaa niin sitten kyllä istutaan rivissä siinä edessä:)
- majorica
aika ovelia. meidän Jessi joka ilta sai näkkäriä mutta ennen sitä silmätippoja.(kaihi) Siis se meni pyytämään niitä silmätippoja ensin kun tiesi että saa sen näkkärin sitten.
Nykyinen Tyson on jääkaapin edessä heti kun vanhin poika tulee kotiin. Hän antaa aina pikku paloja makkaraa. Minä kun aukaisen jääkaapin oven niin ei tapahdu mitään. Mutta jos aukaisen säilykepurkin niin on kyllä 4 kissaa takulla vieressä.- realist56
tuohan se on aika oleellista, jos kerran jotain antaa niin sitten ollaan aina odottamassa.
- Nimetön
opetappa koira niin, ettei keittiöön saa tulla:) meillä sitä sakemannit istuu keittiön ovella ja katsoo, jos sitä jotain sinnekkin asti heruis:)
- ei silti
Ei meillä oo koskaan koirat reagoineet mitenkään jääkaapin oveen. Vaikka on ollut minkälainen jääkaappi.
Itsekseen on joku kaapilla käynyt, mutta ei niitä kiinnosta, jos joku ihminen kaapilla käy.
Miksi muuten tekisi mieli "jotain sille reppanalle antaa"?
Itse annan koiralle rapsutuksen sen tullessa vierelle, mutta tähän ei taas jääkaappi liity mitenkään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455220Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291683Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511600Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589- 141285
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41210No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867