aamu- ja iltavirkut?

hmmm

Olen tullut vahvasti siihen tulokseen, että horoskooppimerkeillä ja nukkumisajoilla on vahvat yhteydet keskenään. Kysynpä siis täältä, koska haluan laajempaa perspektiiviä asiaan.

Olen kalat itse ja en kyllä todellakaan saa itseäni hereille, jos on herättävä ennen puolta päivää. Joskus jopa klo 15 herääminen tuottaa tuskaa. Lisäksi kaikki tuntemani kalaihmiset ovat samanlaisia. Vaikka jotenkin ihmeessä pakon edessä saisinkin itseni hereille anivarhain, tunnen oloni epänormaaliksi ja sellaiseksi, että eläisin yhä jossain unimaailmassa. Toisaalta taas mitä myöhemmäksi iltaa kohden tullaan, sitä enemmän tunnen vasta henkisestikin olevani hereillä. Oikeastaan ajatuksenjuoksuni alkaa toimia vasta klo 21 jälkeen. Yöllä niitä ideoita vasta lenteleekin ja ajatustyöskentelyni on kirkkaimmillaan.

Härät, vaa'at ja jousimiehet ovat toinen ryhmä, missä aamu-unisuutta ilmenee erittäin paljon.

Jokainen tuntemani vesimies taas on hereillä viimeistään klo 8. En ymmärrä, miten ihminen voi elää tuollaisina aikoina normaalisti.

Kauriit niin ikään ovat hereillä silloin kuin tarvitseekin. Toisaalta osaavat myös joustaa aikojen kanssa.

Neitsyet ovat taatusti hereillä silloin kuin pitääkin ja kaiken lisäksi menevät nukkumaan ihmisten aikoihin. Baaristakin neitsyet lähtevät koteihinsa jo hyvissä ajoin puolenyön jälkeen.

Kaikki muut merkit ovat jotain näiden kahden ääripään väliltä.

Kommenttia odotellessa...

20

1720

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valvova jellona

      Äitini kalat nousee joka aamu viimeistään puoli kuusi, vaikka töihin on vain puoli km matkaa ja työ alkaa kahdeksalta. Viikonloppuisin hän sentään nukkuu seitsemän kieppeille;) Revi siitä.

      Neitsyt ja oinas nukkuu puolille päivin, jos mahdollista.

      Kaksonen, leijona, vesimies, rapu ja skorppari pomppaa tosiaan ennen kahdeksaa ylös, oli menoa tai ei. Samat merkit menee ajoissa nukkumaan, päin vastoin kuin neitsyt ja oinas.

      Häristä ei pahemmin kokemusta... jouskari nukkuu mielellään milloin vain;) Vaaka samoin, paitsi yksi poikkeus siinä joukossa.

      Ja kokemukseni mukaan kauris tosiaan herää tai valvoo tarpeen mukaan;)

      Tällainen kokemus mulla merkkien virkkuudesta. Vaikka itse nyt valvon, tämä on epätyypillistä mulle (olen leijona), JA vaikka valvon, nousen sunnuntai-aamuna viimeistään yhdeksältä ylös. Vaikka ei tarvis! Sairasta, myönnän... "Luen" tässä tenttiin... vaikka aineisto ei olekaan näillä sivuilla, heh.

    • Miiii

      Itse oinaana tarvitsen 9-13 tunnin unet ollakseni virkeä

    • Mureena

      Olen kala ja tarvitsen vähintään 8 t unta. Mieluiten herään 10 maissa aamulla. Jos on pakko nousta siten että en ole saanut nukkua yhteensä 8 - 10 t ja kenties vieläpä klo 6 - 8 välillä, tulee yleensä mahani helvetin kipeäksi.

      En koe olevani erityisen virkeä oikein mistään aikaan päivästä, mutta aamuja vihaan. Yleensä menen nykyisin nukkumaan keskiyöllä.

      • mau

        ...itse olen skorppari ja nouseva kaksonen (n) enkä kyllä saa itseäni aamuisin ylös millään! Kaikki toiminta painottuu iltaan ja yöhön, voisin kukkua vaikka kuinka myöhään. Veljeni on neitsyt ja samaa rataa menee hänelläkin, töitä tehdään yömyöhään ja aamulla nukutaan pitkään, ellei ole pakko nousta ylös (onneksi työpaikalla on liukuvat työajat ;-)). Ex-mieheni taas oli kalat ja hän kukkui aamuisin jo ennen kuutta... Joten ota näistä nyt sitten selkoa...


    • Neitsyt-tyttönen

      Joo, tosiaan en usko että sillä on merkitystä..vaan kysymys on ihmisestä..ei siitä milloin on syntynyt..Itse olen neitsyt ja valvon aina yli puolen yön ja herään vastahakoisesti kymmeneltäkin..
      Ja taas tunnen monta vaakaa jotka todella ovat aikaisin ylhäällä..

    • Fishfish

      Jep, myös minä ja muuta kalat jotka tunnen, ovat todellakin aamu-unisia :) Kun menen aamuvuoroon, on aivan tuskallista nousta, kävelen vain silmät kiinni kotonani ja pitkän aikaa ihan höntti olo töissäkin. Illalla sitten on toosi väsynyt ja haluaa mennä nukkumaan heti kuin mahdollista jos taas pitää herätä aamulla =/

    • Kaksonen

      Olen todella aamu-uninen ja vastaavasti mitä enemmän kello on illalla, sitä pirteämpi olen. Kaikkein eniten saan aikaiseksi yöllä.
      En tosin usko, että horoskooppimerkeillä on juurikaan tekemistä tuon uni-valverytmin kanssa.

    • 2 x vaaka

      Valitettavasti minun kohdallani teoriasi ei toimi, olen nimittäin erittäin vahvasti aamuihminen. Ja illan torkku. Töissä toimin parhaiten aamulla, klo 13 jälkeen tehot laskevat radikaalisti. Nukun mieluusti myös päiväunia jos mahdollista. Enkä pärjää pitkään alle 8 tunnin yöunilla.

      Kaikki tuntemani vesimiehet ovat taas iltaihmisiä, väsäävät ties mitä pitkälle yöhön ja nukkuvat iltapäivään asti.

      Aamunvirkkuja ovat minun ja tuntemieni vaakojen lisäksi kaksos-äitini eikä juurikaan kukaan muu.

    • kalamies78

      keväällä oli mulla sama juttu,kesän jälkeen olen herännyt aamuvarhain.

    • aikuisia.

      meidän perheessä heräillään näin:
      Vaaka n. klo 8
      Kauris n. 8
      toinen Kauris n. klo 9
      Vesimies n. klo 11
      Jousimies n. klo 12
      Kaikki henkilöt ovat...

    • ----

      En usko, että horoskoopilla on merkitystä siihen onko ihminen aamu vai iltauninen. Itse veskarina aikaiset herätykset ovat erittäin vaikeita. Se riippuu ihan mihin unirytmiin tottuu.

    • rosie

      Olen itse rapu ja täytyy myöntää, että jos nousen aamuisin klo 11 jälkeen, niin kyllä päivä menee piloille! Mieluiten herään 9 kieppeillä. Joskus työni takia jouduin heräämään klo 5 aamulla ja kyllähän tuo mielenvireys siitä huolimatta säilyi :) aamuihmisiksi olen myös todennut neitsyet ja kauriit.

      Taas sitten poikaystäväni on kalat ja hänellä on kyllä mitä ihmeellisin rytmi! "Aamulla" hän herää klo13 tienoilla ja sitten vetäsee päikkärit päivällä ja sitten sen voimin vetelee tuonne aamu kolmeen asti ja sama laulu alusta. Silloin kun olemme yhdessä, niin menemme minun kaavani mukaan. En vain kykene valvomaan noin myöhään. Ja aamullahanon taas aikainen herätys :)

      Leijonat ovat myös aika aamuvirkkuja ja vaa'at myös. Oinaat ovat aamu-unisia. Näin minun piireissäni!

      • hmmnn.

        Ja nukun yössä noin.3-6h, koska en saa unta. Minulla on suuria univaikeuksia ja syy siihen on luonteeni. Ajattelen liikaa asioita ja aivoni toimivat öisin paremmin. Aamulla en pääse millään ylös ja päivällä olen tietenkin väsynyt.


    • aamulla varhain

      on tämä vaakatyttö! Oli arki tai pyhä.
      Illalla valvoisin kyllä jos jaksaisin.. ja valvonkin jos on kivaa seuraa tai tekemistä.
      Selviän vähällä unella.

      • Horosksooppaari

        Horoskooppinen auronko merkki, eli sen minkä kaikki ovat tässäkin ketjussa luetelleet, ei juurikaan vaikuta unirytmiin. Astrologinen kartta jakautuu 12. huoneeseen janäistä viimeinen, eli 12.h symboloi piiloitettuja, salattuja asioita sekä alitajuntaa. Sieltä löytyvät myö suljetut laitokset kuten sairaalat ja vankilat. Jos aurinkosi on tässä huoneessa tai tämän huoneen kärki on leijonassa joka on auringon alainen merkki, olet mitä luultavimmin yökyöpeli... eli kun aurinko on piiloitettuna niin varmasti päivällä nukuttaa:)


    • HÄRKÄ=)

      Härkänä valvon vaapaasti mielelläni yhteentoista tai kahteentoista illalla. Aamulla on pakko nukkua ainakin ysiin asti ehkä myöhempäänkin, et jaksais olla jotenkuten pirtee. Taas jos on pakko herätä kuuteen tai seiskaan, ei onnistu. Jotenkin saan itteni revittyä ylös, vaikka sit en oo kovin pirtee. Tartten tuolloin yleensä 8 tuntia unta...
      Vaaka: Tuntemani vaa,at saavat itsensä ylös aikaisin aamulla, jos on tarvis...saattaavat mahdollisuuden mukaan nukkua aamu kymmeneen.
      Kaksonen: Mun tuntema kaksonen menee ajoissa nukkumaan että sais aamulla herätyksi, eikä valita kun pitää herätä puol kuudelta...vapaana saattaa valvoa yhteen ja nukkua yhteentoista aamulla..heh..
      Neitsyt taas. hmmh no...ei yleensä välitä kuinka paljon nukkuu(kai) riippuu ihmisestä. Nukkumaan menee 11-12 aikaan, herää vapaapäivinä jopa 8-10 aikaan xD (aamulla yllä väsyneen näkönen)...Noi oli mun kokemukset eri horoskooppimerkkien nukkuma-ajoista.

    • joppe

      Eikö nää yleistykset mene jo vähän liian
      pitkälle näillä foorumeilla?!?

      • Juulia

        Heheh;)
        Eiks oo kivaa.


    • Neiti Neitsyt

      Olen todellaki aamuvirkku :)

    • Anonyymi

      Itse taas olen vaaka ja voin sanoa etten todellakaan herää aikaisin (johtuen osaksi myös nukahtamisvaikeuksista, jotka ovat olleet minulla aina). Monesti menen yrittämään unta jo kahdentoista aikoihin, mutta saatan nukahtaa monesti vasta aamulla klo 8 ja herätä 14-16 aikoihin eikä mikään tepsi, että saisin unta aikaisemmin. En siis usko tähän horoskooppien vaikuttavan..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe