Suomalaissotilas ampui suden Ruotsissa

Oikeutettua?

Savon Prikaatin henkilöstöön kuuluvaa pataljoonankomentajaa, everstiluutnantti Sami Hägglundia syytetään rauhoitetun suden ampumisesta. Ampuminen tapahtui syyskuussa Pohjois-Ruotsissa.

Hägglund oli lähtenyt lintumetsälle kahden pystykorvansa kanssa. Seurue kohtasi metsässä nälkäisen susilauman, minkä seurauksena toinen Hägglundin koirista joutui suden ahdistamaksi.

Hägglund ampui ensin varoituslaukauksen, sitten kaksi laukausta hyökännyttä sutta kohti ja lopuksi vielä kuolettavan armonlaukauksen. Tapaus on mennyt paikallisen ympäristöasioista vastaavan syyttäjän käsittelyyn, koska susi on Ruotsissa rauhoitettu eläin.

Syyttäjä Christer Jårlaksen mukaan metsästäjällä ei ole laillista oikeutta ampumalla tappaa rauhoitettua eläintä, esimerkiksi sutta, jos tappamisen tarkoituksena on vain suojella koiraa kyseisen suden hyökkäykseltä. Oikeus suden ampumiseen pätee vain kotieläimiä suojeltaessa, ja koiraa ei paikallisissa säädöksissä kotieläimeksi lueta.

Syyttämisperusteissaan Christer Jårlas viittaa aiemmin sattuneeseen tapaukseen, jossa metsästäjä oli ampunut hänen koiransa kimppuun käyneen rauhoitetun ilveksen. Metsästäjä oli hävinnyt oikeuskäsittelyssä. Syyttäjä ei näe mitään perusteita syytteen nostamatta jättämiseen Hägglundin tapauksessa.

Syyttäjä Jårlas odottaa syytteidensä tueksi vielä suden ruumiinavausraporttia eli tietoa siitä, miten ja miltä etäisyydeltä laukaukset käytännössä toteutettiin. Hän haluaa myös kuulla Hägglundin koiran tutkineelta eläinlääkäriltä sen, miten pahasti susi oli päässyt koiraa vaurioittamaan. Erään ruotsalaislehden kertomien tietojen mukaan koira ei olisi saanut suden hyökkäyksestä näkyviä vammoja.

Mahdollinen syyte tullee käsiteltäväksi tulevan marraskuun aikana. Ruotsissa törkeästä metsästysrikoksesta voidaan tuomita kuudesta kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta.

Asiasta uutisoi perjantain Huvudstadsbladet: http://195.255.83.69/pagespeed/url/News/story/2044639?s=1&k=varg&type=headline

Mitä mieltä olette? Omasta mielestäni olisi melkoisen hullua antaa Hägglundille minkäänlaista tuomiota siitä, että tämä suojeli omaa koiraansa oikeastaan ainoalla tilanteen mahdollistamalla tavalla.

Viittaan tässä myös palstalla aiemmin esiintyneeseen keskusteluun. Siis ei kai (?) kukaan metsästäjä halua vierestä todistaa sitä, kun hänen koiransa joutuu suden suorittaman pahoinpitelyn kohteeksi, esimerkiksi seuraavan linkin esittämin seurauksin:

http://www.jakt-fritid.nu/bilder.htm

Mielestäni lakia tulisi Ruotsissa muuttaa siten, että suden ampuminen olisi sallittua paitsi sellaisten kotieläinten kuten lampaiden ja lehmien, myös koirien suojelemiseksi.

Mitä kyseisestä asiasta muuten sanoo Suomen laki?

8

2188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mila

      Alkuun kerrottakoon että itselläni on koiria ja olen koiraharrastaja henkeen ja vereen. Kerrottakoon myöskin että asun susialueella.
      Siksipä kuvat oli ällöjä katsoa mutta metsälle lähtiessä koiran kanssa tulee varautua villieläin kohtaamisiin jolloin koiralle voi sattua jotain. Jos ei voi asiaa hyväksyä, jättää koiran kotiin. Silloin sille ei satu mitään.
      Sitten puhutaan paljon siitäkin kuinka sudet tulee pihasta koirat syömään. Omistajan vika. Kerran tiedän että susia asuinalueellani liikkuu paljon, pidän koirat yöllä sisällä ja päivällä piha-alueella olevassa isossa tarhassa mikä kunnolla aidattu. Ei se niin vaikeaa ole. Yhtään koiraa en ole susille menettänyt vaikka naapurit ovat.
      Kyllä se niin on että jos ns vaaravyöhykkeellä asuu niin pitää toimia sen mukaan. Ei se susien tappaminen ole ainoa vaihtoehto. Me ihmisethän ollaan tultu niiden asuinalueelle lihaherkkuinemme (koirat, lehmät, jne). Ne vain tekevät kuten muutkin saalistajat- valitsevat sen saaliin mikä helpoin saada.
      Juttu alkoi vähän rönsyilemään varsinaisesta mutta on tuomio mielestäni oikeutettu. Susi on rauhoitettu ja piste.

      • pate

        Niinpä päivällä tarhassa, yöllä sisällä. Mitä koiran elämää.


    • koira

      Suomessa koira luetaan kotieläimeksi, susi
      riistaeläimeksi.
      Metsästyslaki sallii vahingon estämisen.
      Suomessa teko saattaa olla (on) oikeutettu.
      Rikoslain pakkotilana.
      Maassa maan tavalla, Ruotsissa, niin nyt syyttäjä
      syyttää ja oikeus ratkaisee. (asia voidaan käsitellä
      suomalaisessa tuomioistuimessa)

      • milla ruotsista

        miten "kapiaisilla" on aina etuisuuksia kaikissa asioissa? niinkuin tässäkin se pääsee kun koira veräjästä.....kattokaa vaan


    • Milla ruotsin lapista

      Olen myös samaa mieltä ton milan kanssa asiasta...olemme tunkeutuneet itse susiemme alueelle ja on niiden susien kanssa ennenkin eletty ja ajat oli silloin toiset...ja niitä oli ennen paljon enemmmänkin...siispä miksi menemme heidän reviiri alueelle metsästelemään ja viemään hyvin koulutettuja metsästyskoiriamme ehdoin tahdoin susiemme syötäviksi....kyllä meille täällä riittää lääniä viellä toteuttaa tota metsästysviettiämme siellä aseen takana ihan riittämiin antakaa susien olla rauhassa ja elellä omilla alueilla onneksi me täällä ruotsissa olemme saannneet asiat aivan eri tolalle susien osalta, vai lieneekö se että täällä rúotsissa meillä on tota maalaisjärkeä viellä jäljellä enemmän kun itsepäisessä suomessa.....rakentakaa hyvät aitaukset niille metsästyskoirillenne sinne pihalle mitkä on myös katettu....jos teidän ehdointahdoin ne on siellä aitauksessa pidettävä, mutta se pelko mitä se aiheuttaa koirissa ja se levottomuus....kun viette sen koiranne susialueelle metsälle sitä ei teidän pyssyt ja se lahtaamismenttalitteetti ja susijahti voi koskaan poistaa....siispä pois se jääräpäisyys.....sillä susi kuuluu luontoon ja sen luonto on metsästää....perehtykää joskus miten susilaumassa hierarkia toimii ja perheestä ja jälkikasvusta välittäminen on....siinnä olisi oppia meille ihmisille yllin kyllin......

      • Koirista eroon päässyt

        Venäjän puolella asustavien susilaumojen reviirialueet ulottuvat myös suomen puolelle ja laumoista eroteut nuoret urokset ovat niitä jotka täällä vahinkoa taitavat aiheuttaa. Susivahingot eivät ole jatkuvia, vaan on olemassa jaksoja jolloin sudet niitä vahinkoja aiheuttavat. Jos venäjällä rajanpinnassa asuvien ihmisten kanssa tekisi sopimuksen susilaumojen hävittämisestä, niin suomensudet voisivat reviiriään laajentaa itään eikä susista silloin aiheutuisi niinpaljon haittaa esim karjankasvattajille. Venäjän puolen suuresta susimäärästä kertoo susien helppo jäljitettävyys.


      • äskeinen
        Koirista eroon päässyt kirjoitti:

        Venäjän puolella asustavien susilaumojen reviirialueet ulottuvat myös suomen puolelle ja laumoista eroteut nuoret urokset ovat niitä jotka täällä vahinkoa taitavat aiheuttaa. Susivahingot eivät ole jatkuvia, vaan on olemassa jaksoja jolloin sudet niitä vahinkoja aiheuttavat. Jos venäjällä rajanpinnassa asuvien ihmisten kanssa tekisi sopimuksen susilaumojen hävittämisestä, niin suomensudet voisivat reviiriään laajentaa itään eikä susista silloin aiheutuisi niinpaljon haittaa esim karjankasvattajille. Venäjän puolen suuresta susimäärästä kertoo susien helppo jäljitettävyys.

        Ennen sudet olivat laajemmalla alueella, koska ruoka hankittiin laajemmilta alueilta. Susien lukumäärä ei ollut suuri, sillä ravinnon määrä on suhteessa susikannan suuruuteen. Jos susien halutaan levittäytyvän keskisuomeen, niin mitä ne päättäjät ajatteli niille syöttää? Lapsiako?


    • paljon

      ah, mämmii

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe