Kummastelua

Tässä töissä ollessani keskustelin erään muslimimiehen kanssa islamista. Puheemme kääntyikin ramadaniin (tai rabadan, sillä tavalla hän sen lausui, kenties huonon suomen ääntämisen takia) ja hän kertoi kuinka tässä taannoin ramadan sijoittui kesään. Tuolloinhan aurigon aikaan ei saa juoda, syödä eikä harrastaa varsinkaan seksiä. Talvella taas aurinko on taivaalla hyvin vähän.

Tajusin tuolloin että islam on tyystin sopimaton uskonto näihin oloihin. Islam on muslimeille laki kun taas kristinusko nykytulkinnan mukaan pyrkii opastamaan paremman elämän lähelle.

Samalla ymmärsin että islam ei ole vielä kokenut sitä muutosta mitä kristillinen uskonto on kokenut. Keski-aijan ja nykyisyyden välillä kristillinen uskonto on muuttunut pakosta ja sen valta on hiipunut. Kun sen valta hiipui, alkoi kehitys joka jatkaa eteenpäin, mutta sen merkkipaaluna voitaisiin pitää itsenäistä, itsestään huolehtivaa ja vahvaa ihmistä joka toimii yksilönä yksilöiden keskellä.

Olen nähnyt millaista kansaa muslimit ovat. Kaikki samanlaisia. Kukaan heistä ei oikein ole toisista erottuva yksilö, mutta miksi näin?

Ehkäpä islam on vielä lapsen kengissä meidän näkökulmastamme. Koraania voi kenties tulkita monella tavalla, mutta sitä pitäisi tulkita aina tilanteen, paikan ja tarpeen mukaan, aivan kuten raamattuakin voi tulkita monilla tavoin. Raamatustakin voit löytää pyhän sodan, monta sellaista, mutta kukaan ei tulkitse sitä niin.

No, lopetan pohtimisen tähän, elämässä on muutakin kuin pelkkä uskonto.
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

>>Olen nähnyt millaista kansaa muslimit ovat. Kaikki samanlaisia. Kukaan heistä ei oikein ole toisista erottuva yksilö, mutta miksi näin?>>

Muslimeita kuten kristittyjäkin on kymmeniä jos ei satoja eri kansoja, joista kaikilla on omat tapansa ja perinteensä, jotka poikkeavat huomattavastikin toisistaan. Ja muslimit kuten muutkin ovat yksilöitä, joiden eroavaisudet huomaa, kun oppi tuntemaan.

Äänestä

>>Olen nähnyt millaista kansaa muslimit ovat. Kaikki samanlaisia. Kukaan heistä ei oikein ole toisista erottuva yksilö, mutta miksi näin?

Koska kaikkien pitää oppia Koraani ja islam. Muslimit ovat orjan asemassa uskonnossaan. Heillä ei ole lupaa muodostaa omia käsityksiään. Islam on teoreettisesti tällaista. Siitä saa sitten poiketa, jos naapurit ja mullahit sallii.

Äänestä

Jokainen muslimi on ihan oma yksilönsä, kukaan ei ole samanlainen, jokaisella on omat, henkilökohtaiset arvonsa, tapansa, kulttuurisidonnaiset juttunsa, yhteisiä ovat tietyt jutut, käytäntö on usein toinen, joku toinen viettää ramadan paastoa, aika moni ei sitä käytännössä vietä jne jne. Näilläkin leveyspiireillä on ollut muslimeita jo kauan kauan, tataarit. Kyllä, Koraania voi tulkita monella tavalla, ihan niin kuin Raamattuakin,ja käytännössä niin tapahtuu, jotkut toiseen suuntaan, jotkut toiseen päinvastaiseen, jotkut tahtovat tulkita kirjaimellisesti, monet haluavat sopeuttaa elämänsä tähän päivään ja aikaan. Koskaan ei voi yleistää liikaa, kaikki me olemme erilaisia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nördie kirjoitti:

Tässä töissä ollessani keskustelin erään muslimimiehen kanssa islamista. Puheemme kääntyikin ramadaniin (tai rabadan, sillä tavalla hän sen lausui, kenties huonon suomen ääntämisen takia) ja hän kertoi kuinka tässä taannoin ramadan sijoittui kesään. Tuolloinhan aurigon aikaan ei saa juoda, syödä eikä harrastaa varsinkaan seksiä. Talvella taas aurinko on taivaalla hyvin vähän.

Tajusin tuolloin että islam on tyystin sopimaton uskonto näihin oloihin. Islam on muslimeille laki kun taas kristinusko nykytulkinnan mukaan pyrkii opastamaan paremman elämän lähelle.

Samalla ymmärsin että islam ei ole vielä kokenut sitä muutosta mitä kristillinen uskonto on kokenut. Keski-aijan ja nykyisyyden välillä kristillinen uskonto on muuttunut pakosta ja sen valta on hiipunut. Kun sen valta hiipui, alkoi kehitys joka jatkaa eteenpäin, mutta sen merkkipaaluna voitaisiin pitää itsenäistä, itsestään huolehtivaa ja vahvaa ihmistä joka toimii yksilönä yksilöiden keskellä.

Olen nähnyt millaista kansaa muslimit ovat. Kaikki samanlaisia. Kukaan heistä ei oikein ole toisista erottuva yksilö, mutta miksi näin?

Ehkäpä islam on vielä lapsen kengissä meidän näkökulmastamme. Koraania voi kenties tulkita monella tavalla, mutta sitä pitäisi tulkita aina tilanteen, paikan ja tarpeen mukaan, aivan kuten raamattuakin voi tulkita monilla tavoin. Raamatustakin voit löytää pyhän sodan, monta sellaista, mutta kukaan ei tulkitse sitä niin.

No, lopetan pohtimisen tähän, elämässä on muutakin kuin pelkkä uskonto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu