Suomi muslimi vauhdissa:)

wwwnational

Huolestuttavaa käytöstä Suomessa. Suomessa kääntyneet Islamin uskoiset puolustelevat avoimesti Mutaween Saudien siveyspoliisin toimintaa. Poliisit olivat estäneet ja käännyttäneet ovilta 15 tyttöä, lähettäneet heidät palamaan kuoliaaksi koska he eivät olleet asianmukaisesti pukeutuneita. Alla kommentteja suomalaisten muslimien suusta tapahtuneesta. Kyseessä on maltillinen ja suvaitsevaisena tuntemamme Taha.Islam..

----- Kuolemat johtuivat väkijoukon jalkoihin jäämisestä. Kukaan ei saanut edes palovammoja tai savumyrkytystä.

----- Tyttöjä oli noin 800, joista 15 kuoli ja noin 50 luokkantui.

----- En löydä yhtään uutista, jossa mainittaisiin tyttöjen nimenomaan palaneen kuoliaaksi, mutta tässä viite kuolemansyihin antamastani linkistä: "Most of the victims were crushed in a stampede as they tried to flee the blaze." Olisiko muutama kuollut häkämyrkytykseen, en tiedä. Uutistoimittaja ei ilmeisesti katsonut, että kuolinsyissä olisi jotain erityisen julmaa tai dramaattista, kuten esim. elävältä palaminen olisi ollut.

----- Kyseinen poliisi ei ole selvännäkijä. On Suomessakin ovia, jotka eivät aukea sanomalla, että sisällä on tulipalo.

----- Entä, jos muttawa ei tiennyt, kuinka vakava tilanne oli sisäpuolella? Ei heitä silti voi syyttää kenekään työntämisestä liekkeihin.

----- Tytöt kuolivat poliisin virhearvion takia.

----- Suomessakin on sellaisia rakennuksia, joista ei mennä ulos, vaikka sisällä olisi tulipalo.

----- Kuinka moni tytöistä kuoli pelkästään sen takia, että ovet pidettiin lukossa; ei siis pimeyden, puutteellisten turvajärjestelyjen, ylikansoituksen, sekasotkun ja paniikin takia?

Huolestuttavaa, jos siveyspoliisin toimia puolustellaan, he estivät tyttöjä poistumasta rakennuksesta, estivät palomiehiä auttamasta tyttöjä sillä vaatetus ei ollut asianmukainen.
Todistajien mukaan poliisit hakkasivat tyttöjä pitääkseen heidät sisällä palavassa rakennuksessa. Poliisit estivät myös pelastajien pelastusyritykset vain siksi, että hunnut olivat lähteneet kasvoilta. Tällaista on Islam, jatkuvaa kasvojen ja julkisuuskuvan kiilloittamista.

http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/middle_east/1874471.st m

10

576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gohar

      Huh, onneksi itse en ole vielä törmännyt kehenkään, en muslimiin, enkä kehenkään muuhinkaan, joka puolustelisi tuota mutaween käytöstä, jossa ei ole yhtään mitään puolusteltavaa, päinvaistoin.

      • wwwnational

        Nuo lauseet ovat suoraan Taha.Islamin kommenteista. Ellei tuo ole mielestäsi puolustelua niin mikä sitten. Samainen mies hyväksyisi 9- vuotiaan naimisen vielä nykyaikanakin.

        Kuukautisten alku oli yksi kriteeri ja/tai ensimmäisen orgasmin saaminen. Mistä muslimi vanhemmat tietävät, että tyttö on saanut orgasmin. Kyselläänkö orgasmista tytöltä päivittäin..

        Mitä enemmän tutustuu muslimin mielenlaatuun ja ajattelumaailmaan, sitä sairaammaksi sen huomaa.

      • Gohar
        wwwnational kirjoitti:

        ...taha islam ei ole kaikki muslimit, hän ei edusta kuin vain omaa itseään ja mielipidettään, maailman kaikilla, yli miljardilla muslimilla on jokaisella ihan oma mielipiteensä, yleistäminen yhden yksilön perusteella ei ole koskaan hyvä.

      • wwwnational
        Gohar kirjoitti:

        Taha on yksi niistä harvoista itsekseen kääntyneistä suomalaisista muslimeista. Hän edustaa itsessään jo prosenttia Suomen kaikista kääntyneistä, ei-avioliiton kautta kääntyneistä.

        Miksi sinä poistit faktatiedon joka valottaa Islamin leviämistä Suomessa. Yli 50% suomalaisista suhtautuu kielteisesti Islamiin, vain 10% suhtautuu edes hyväksyvästi. Miksi ihmeessä on silloin pakko elää täälä. Noin 400-600 on kääntynyt Islamiin tutkimusten mukaan, yli 80% avioliiton kautta. Vain satakunta kääntynyt vapaaehtoisesti. Tiedätkö, että kymmenkertainen määrä ryhtyy ateistiksi Suomessa vuosittain. Tiesitkö, että lähes 700 on muslimia on jo kääntynyt kristityksi. Eikö tämä kerro sen, että Islamin harjoittamista olisi syytä harjoittaa muualla kuin täälä.

        minä taasen uskon uskonnon vapauteen, jokaisella on oikeus harjoittaa omaa uskoaan missä sattuu asumaankin, yhteinen pallohan tämä on kuitenkin, mutta toki harjoittaa uskoaan muita häiritsemättä. Suomessa luultavasti 99% muslimeista ei aiheuta minkäänlaista harmia kenellekään, siis ei ainakaan uskonsa vuoksi. Sen sijaan häiriintyneitä yksilöitä löytyy joka ihmistyhmästä, ja jotkut käyttävät "uskoaan" hyväkseen ja väittävät, että se oikeuttaisi tekemään jotakin, joka ei ole yleisesti hyväksyttävää. Se on kurja juttu, sillä nämä harvat ihmiset sitten vievät helposti maineen niiltä kaikilta muiltakin, siltä hiljaiselta enemistöltä, joka haluaa elää vain omaa elämäänsä rauhassa, ketään häiritsemättä, tai kenenkään häiritsemättä. Jokaisella on täällä yksilövapaus olla ja elää haluamallaan tavalla, oli se sitten kristitty tai muslimi. Aina ihminen ei voi myöskään valita asuin- tai synnyinpaikkaansa, tai mennä tai palata sinne minne tuntee kuuluvansa tai haluaisi.
        Se, että niin moni muslimi on kääntynyt kristityksi, se on heidän valintansa, ja se, että moni kristitty kääntyy muslimiksi, on sekin heidän valintansa, suotakoon se heille. Minä tulen perheestä, jossa valtaosa on kääntynyt kristityiksi tai ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, joten toivon tämän nyt selventävän myös sitä, että ihan aikuisten oikeasti olen täällä puolueeton seriffinä, minulle on totaalisen yhdentekevää, mitä uskontokuntaa kukin edustaa, kunhan muuten ovat ihmisiksi :)

      • wwwnational kirjoitti:

        Taha on yksi niistä harvoista itsekseen kääntyneistä suomalaisista muslimeista. Hän edustaa itsessään jo prosenttia Suomen kaikista kääntyneistä, ei-avioliiton kautta kääntyneistä.

        Miksi sinä poistit faktatiedon joka valottaa Islamin leviämistä Suomessa. Yli 50% suomalaisista suhtautuu kielteisesti Islamiin, vain 10% suhtautuu edes hyväksyvästi. Miksi ihmeessä on silloin pakko elää täälä. Noin 400-600 on kääntynyt Islamiin tutkimusten mukaan, yli 80% avioliiton kautta. Vain satakunta kääntynyt vapaaehtoisesti. Tiedätkö, että kymmenkertainen määrä ryhtyy ateistiksi Suomessa vuosittain. Tiesitkö, että lähes 700 on muslimia on jo kääntynyt kristityksi. Eikö tämä kerro sen, että Islamin harjoittamista olisi syytä harjoittaa muualla kuin täälä.

        mistä hatusta revit nuo luvut?

      • wwwnational
        karvapää kirjoitti:

        mistä hatusta revit nuo luvut?

        Tiedätkö mitä ne sellaiset ovat?
        Kannattaa katsoa sanakirjasta Turkki - Suomi sanakirjasta, en kyllä tiedä onko sellaista olemassa.

      • JAJH

        Kyllä se nyt on niin, että taha "kuusivuotias ei ole lapsi" islam implisiittisesti puolusteli tapahtunutta vierittämällä syyn "kansanjoukkojen" niskaan.

      • JAJH
        Gohar kirjoitti:

        ...taha islam ei ole kaikki muslimit, hän ei edusta kuin vain omaa itseään ja mielipidettään, maailman kaikilla, yli miljardilla muslimilla on jokaisella ihan oma mielipiteensä, yleistäminen yhden yksilön perusteella ei ole koskaan hyvä.

        Esitä yksi viesti, jossa olet suoraan sanonut, etteivät taha "kolmivuotiastakin vaimoa voi jo naida" islamin ajatukset ole Koraanissa julistetun islaamin mukaisia. Edes yksi.

      • epä_usko
        Gohar kirjoitti:

        ...taha islam ei ole kaikki muslimit, hän ei edusta kuin vain omaa itseään ja mielipidettään, maailman kaikilla, yli miljardilla muslimilla on jokaisella ihan oma mielipiteensä, yleistäminen yhden yksilön perusteella ei ole koskaan hyvä.

        myönnät Gohar, että ryhmä "äärimuslimit" on tänään paljon, paljon merkittävämpi teoiltaan ja vaikutukseltaan kuin vaikka ryhmä "äärikristityt" tai mikä tahansa muu uskonnollinen ääriryhmä. Ja tarkoitan nyt maailmanlaajuista merkitystä. Paikallisesti joillain hinduryhmillä tai vastaavilla voi olla merkitystä, mutta ei maailmanlaajuisesti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1904
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1839
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      142
      1724
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1411
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      33
      1354
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      315
      1246
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      60
      1199
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1092
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1056
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      943
    Aihe