olen ollut jo masentunut 17-vuotiaasta saakka ja olen nyt 22 v. olen vasta pari vuotta sitten saanut kunnon apua ja joutunut olemaan psykiatrisella osastolla monen monta kertaa noiden kahden vuoden aikana mm. itsetuhoni takia. nyt on kai elämäni kääntymässä parempaan suuntaan, olen muuttanut pohjoisruotsiin missä rakkaani asuu ja olen raskaana. mutta onhan silti niitä huonoja päiviä olemassa...
en tiedä olenko yliherkkä, ilkeä tai mitä oikeastaan olen?
asia on niin että rakkaani on aina viikot poissa töissä ja viikonloput ja joka kolmas viikko kotona. ja useimmiten hän haluaa tietysti myös tavata aika suurta perhettäänsä (hänen vanhempansa ovat eronneet jo vuosia sitten) ja hänellä on 4 puolisisarusta. en vaan jaksa joka ainut viikonloppu tavata hänen isäänsä joka juo JOKA AINUT viikonloppu, hänen isänsä on hyvin kiltti eikä ikinään tee mitään pahaa meitä kohden, mutta mulla on lapsuudesta ja nuoruudesta huonoja muistoja kun omat vanhempani joivat ja edelleen tekevät niin, ja tuntuu että täytyy joka kerta mennä läpi lapsuuden muistot kun tavataan hänen isänsä...
ja sitten on hänen vanhin pikkuveljensä joka on jo aikuinen (miltei kakskymppinen), joka asuu vielä isän kanssa. nyt tämä veli on tulossa meidän mukana aina, tietysti ymmärrän että isoveli (poikaystäväni) on hänelle hyvin tärkeä, mutta hän on niin herkkä (niin kuin minäkin olen), ja niin ku tänään (tai lauantai iltana) oitas jääty sinne (isän luokse) yöksi, ja mä ku olen aika herkässä elämäntilanteessa tällä hetkellä en ois millään jaksanu jäädä sinne (mutta poikaystäväni päätti sitten että lähdetään kotiin) niin pikkuveli alkaa itkemään ja luulee heti että hän on tehnyt jotain väärin (hän ottaa aina pahakseen kun ollaan lähdössä sieltä pois, ja syyttää itseään vaikka hän ei olekkaan tehnyt mitään), niin poikaystäväni päätti että pikkuveli tuleeki meidän mukana kotiin (ei siinä mitään väärää) mutta sitten ku he istuvat nyt neljän aikaa aamulla vielä hereillä pelaamassa tvpeliä niin eihän tässä pienessä yksiössä kukaan pääse nukkumaan ennen kun he lopettavat! ja sitten he ihmettelevät miksi minä olen ärsyyntynyt (kun on paha olo ja väsyttää raskaana oleminen)ja en voisi edes yrittääkään selittää että miksi en jaksa olla koko ajan iloinen kun vastaan heidän jatkuviin kysymyksiin näin aamuyöllä....ja pikkuveli vielä sanoo minulle että minä olen yliherkkä! mitä hän itse sitten on?!?
En tiedä saitteko mitään selville mun viestistä... tuntui vaan että piti kirjoittaa jotakin jonnekkin ennen kun ihan pimahdan!
täytyy kai sitten olla hereillä sunnuntai iltaan saakka kun taas tulee ilta, koska nythän on koko sunnuntai muutenkin mennyt pilalle...
ei vaan hermot kestä neljältä aamulla
1
459
Vastaukset
- prisma
Sinun tulee puhua miehellesi - minkä jo tiesitkin.
Miehesi on paljon poissa kotoa, poissa luotasi, ja sen takia on tärkeää, että hän ymmärtää, että hänen perheensä on nyt SINÄ ja mahassasi oleva vauva - ei enää ainoastaan hänen sisaruksensa ja vanhempansa. Nyt sinä ja vauva tulette ensin, ja siis JO NYT, ei vasta sitten kun vauva syntyy.
Tee selväksi miehellesi, että kun hän on viikonlopun kotona, te ette voi mennä miehen sukulaisiin joka kerta. Teidän tulee rauhoittua omaksi perheeksenne. Ethän sinäkään jaksa aina olla menossa ja sukuloimassa, tarvitset aikaa kultasin kanssa. Kahden. Sukulaisille on aikaa sitten kun on sille sopiva hetki.
Miehesi pikkuveli on varmasti miehellesi tärkeä, eikä siinä olekaan mitään väärää. Mutta jossain vaiheessa on kuitenkin myös tärkeää nähdä, että ei pikkuveli voi tulla aina mukaan; hänkin on jo aikuinen eikä voi aina olla isoveljen mukana. Isoveljellä on nyt muita velvollisuuksia (raskaana oleva tyttöystävä).
Ajattelen siis niin, että ensin sinun tulee tehdä itsellesi selväksi, että olet nyt sellaisessa elämänvaiheessa, jossa sinun tulee laittaa itsesi (ja sisälläsi oleva vauva) ensimmäiselle sijalle. Se tarkoittaa sitä, että kuuntelet itseäsi ja vointiasi. Et voi revetä jokaiseen suuntaan. Toiseksi se tarkoittaa sitä, että sinun tulee kertoa tämä myös miehellesi. Hänenkin tulee rauhoittua ja keskittyä olemaan sinun kanssasi, perheenä, eikä juosta joka viikonloppu vanhempiensa luona. Veljeään hän voisi nähdä kuten muitakin kavereitansa - urheilun tai muun merkeissä, mutta ei teidän yksiössänne, ainakaan aamuneljään saakka.
Anteeksi jos kuulostan kamalan käskevältä, se ei ole tarkoitukseni. Tarkoitan pelkkää hyvää. Vauva sisälläsi tulee muuttamaan elämäsi täysin syntyessään, etkä tarvitse siihen lisälastiksi miehesi sukua. Tarvitset miehesi tukea jo nyt; sitäkin enemmän lapsen synnyttyä.
Paljon voimia ja jaksamista sinulle.
Halauksin,
prisma
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934