Eläinsatu

Onpas maa. Kuvitteellinen maa. Tai no, ei nyt ehkä niin kuvitteellinen.

Tässä maassa ihmiset kasvattavat kyykäärmeitä. Itseasiassa se on todella yleinen harrastus. Aikoinaan, valistuksen ajalla, kyykäärmeiden kasvatusta yritettiin hillitä - jopa laki säädettiin kieltämään myrkkykäärmeen kasvatus - ja myöhemmin laadittiin tiukat standardit kuinka monta käärmettä kukin saa kasvattaa ja millaisissa oloissa.

Tosin sittemmin, liberaalit kyykäärmeenkasvattajat joita on alati suureneva joukko - ovat isoon ääneen itkeneet lisää käärmeenkasvatusoikeuksia. Suurempia määriä, käärmeitä on saatava myös tuoda ulkomailta. Käärmeitä ei enää kaupitella vain erikoiseläinliikkeissä vaan ne haluttiin myös ihan tavallisiin ruokakauppoihin... ja sittemmin kioskeihin.

Myös käärmeenkasvatuskulttuuri on muuttunut ajan myötä. Nykyisin se on sellaista holtitonta. Kuinka paljon käärmeitä tahansa. Missä oloissa tahansa. Kyllä, ne purevat harva se päivä omistajia... ja lapsia. Kuten myös viattomia sivustaseuraajia.

Kaikenlaista käärmeenkasvatuskulttuuria kritisoivaa lähinnä naureskellaan. Esimerkiksi vanha kunnon "status" systeemi - kietoa käärme autonratin ympärille ja sitten baanalle... aikaisemmin kielletty ja kovasti rangaistu... nykyään asia harvemmin ketään kiinnostaa. Ei ylitä uutiskynnystä.

Ja sitten tämä toinen ilmiö. Jonkin aikaa sitten - nyt tosin jo museoituna aikakautena - maahamme tuli myös toisenlainen lemmikkikulttuuri. Myrkkymatelijoita, toisensukuisia. Myrkkysammakoita. Skorpioneja.

Kyynkasvatuskulttuuri on suomessa ollut jo pitkään. Ja sen ongelmat tiedetään. Mutta kun uudenlaiset lemmikit tulivat taloon niin älähtivät jo kyyttömät ja kyyllisetkin. Ehdoton ei myrkkysammakoille! Sellaiset ovat vaarallisia! Eivät kuulu suomeen. Ehdoton ei myös skorpioneille! Niillähän on 8 raajaa. Kyyt ovat täysin erilaisia - niillä ei ole jalkoja ollenkaan.

Kaikki noiden luokkien elukat kiellettiin ehdottomasti. Ne ovat VAARALLISIA. Tottahan se onkin. Tottapa totta.

Nyt kun olemme päässeet haistelemaan suurempien ympyröiden tuulia... ja jopa haukkaamaan paloja sen kielletyn hyvän ja pahan tiedon puusta... olemmekin oppineet että vaikkapa esim. skorpionien suvussa... vaikka useimmilla onkin vaarallinen myrkkypistin... on myös olemassa lajeja joilla ei ole myrkkyä pistimessään. Ei välttämättä pistintäkään. Ja onhan meillä suomessakin se vesikäärme... jota jotkut kasvattavat. heitä ylenkatsotaan? Ehkäpä.

Mutta kyllä on uusien lemmikkien hankinta silti kovin vaikeaa vieläkin, vaikka tiedämme jo niiden luonteen. Et saa skorpionia. Et edes sitä pistimentöntä. Sen kieltävät sinulta samat jotka sanovat että kyykäärmeitä on saatava kantaa rajan yli niin monta kuormallista kuin vain jaksaa. Kuulemma lemmikistä tykkäät niin paljon ettet herkeä pois antaa. Niin sanovat. Kuulemma joidenkin kiellettyjen luontokappaleiden myrkky on vastalääkettä masennukselle ja kyynpuremalle. Kuulemma. Ja kuulemma nuo luontokappaleet - jos kohta omalla tavallaan ehkä harmillisia ovatkin... ovat sentään parempi asia kuin kyykäärme.

Olisiko mahdollista saada edes kolmen kyyn rajoitus ettei tarvi pelätä että lapsi saa pistoksen? Tai että lemmikeitä alettaisiin ihan oikeasti pistää karanteeniin tai antaa lemmikiksi ihmisille sen mukaan kuinka harmillinen se oikeastaan onkaan. Alkaa nimittäin valtiolta hiljalleen loppua ne kyypakkaukset ja kortisonikin. Kyyn munat sensijaan ei lopu... se on jo taattu. Ehkä me tosiaan kaivataan vähän toisenlaisia lemmikeitä.

Eikö me nähdä myrkkyhampaita käärmeiltä? Miksi skorpionin tai velhokalan kannattaminen on jotenkin huonompi kuin käärmeen kannattaminen? Miksi minulle nauretaan kun totean että myrkyllisiä molemmat ja siksi ongelmalle pitäisi tehdä jotain?
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Henrik S. D. Willenbaum kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu