Asun vanhassa talossa ensimmäisessä kerroksessa lähellä hakaniemeä.
Olen työtön joten vietän paljon aikaa kotona tai kuppiloissa, eräänä krapulaaamuna heräsin puheensorinaan ja lorinaan, katsahdin pieneen ikkunaani, joka on maan pinnan tasalla, jalkaparit näkyivät ruudusta ja virtsasuihku lorisi sisään asuntooni hatarasta ikkunasta.
Ulkona oli kaksi
virallisen näköistä miestä, kuulin kun keskustelivat, pitääkö ilmoittaa johonkin, ei eu-hyväksy asuinhuoneistoiksi tuon kaltaisia kellariluolia ja katso talon julkisivukin on niin läpi syöpynyt, eihän tuossa ole mitään lämpöeristtettäkään.
Ei kannata ilmoittaa, kenelläkään ei ole varaa noita korjata ja eihän noissa asu, kuin laitapuolen kulkijoita antaa olla!
hain keittiöstä luutun ja pyyhin virtsan lautalattialtani, siihen olin toki tottunut, koska alueen juopot pitivät tapanaan keventää lastiaan ikkunaani, kyllähän tarkastajillakin voi tarve tulla ja kieltämättä asuintaloni on kurjan näköinen, minulle se on kuitenkin koti!
kaikesta huolimatta viihdyn kallion kämpässäni, vaikka kieltämättä naapurin äänet häiritsevät, mutta eihän minun eikä muidenkaan talon asukkaiden tarvitse aamulla töihin rientää.
Viime viikolla naapurissa myrkytettiin turkiskuoriaisia ja torakoita ja eikös ne elukat löytäneet reittinsä minun asuntooni, nyt olen niitä saippuliukosella yrittänyt häätää, mutta kallion alueen vanhoissa taloissa se on niin tavallista.
Aamuohjelmani on yleensä se ,että kun herään siinä kymmenen maissa lähden hampaattoman baariin ottamaan keskioluen ja toisenkin, siellä löytyy aina juttuseuraa ja näitä baareja on lähikaduilla satoja.
Korvauspäivänä käyn thaihieronnasa, niitäkin paikkoja täällä riittää, sitten haen alkosta pullon karhuviinaa ja lantrailen sitä oluen kanssa, näin saa parhaan humalan, ainoa mitä alueella pitää varoa on huumeiden käyttäjät, koska he jos keksivät pulloni, ottavat se myyvät saadakseen piikin, noita ruiskuja löytyy usein ikkunani altakin ja rappukäytävästä.
Elämä kalliossa on hauskaa, laulu kertoo , että elämä kalliossa on lyhyt, mutta en tiedä mitä tuo tarkoittaa!
Tositarinaa kalliosta
14
1104
Vastaukset
- Antero Asukas
Rupes melkein naurattamaan ku luin juttuas..
kheh kheh heh ... - Kanta-kaupunki
Tutulta kuulostaa, itse asun Pengerkadulla ekassa kerroksessa, kerran on paskannettu ikkunaani ja tekijänä rapun asukas, pihalla on taloyhtiön laittama kukkapurkki ja siihen huumemiehet lorottelevat säännöllisesti.
Mutta kun ottaa huomioon, että kaikki on lähellä ja kämpillä ei paljon vietä aikaa, niin kalliossa on hyväkin asua! - lauseesta.
"Eräänä aamuna näin erään aurinkolahden asukkaan työmatkalla."
Kysymys: mikä edellisessä lauseessa on vikana?- faktatietäjä
A: Aurinkolahdessa asuu vain työttömiä ja somaleja plus alaikäisiä.
- Hyvä hyvä
faktatietäjä kirjoitti:
A: Aurinkolahdessa asuu vain työttömiä ja somaleja plus alaikäisiä.
Lisäksi pitää muistaa linnasta sopeutukseen asutetut vempulat.
- Aurinkoranta 2
Eipä löydy tuosta virhettä, varakkaiden asuinalueella Aurinkolahdessa asuu, vain työssäkäyviä ja eläkeläisiä.
Köyhemmät eivät pääse kiinni 4000. euron neliöhintaisiin asuntoihin, he joutuvat ostamaan kalliosta 14. neliön luukun.
Miksi Kalliossa on niin paljon päihteiden sekakäyttäjiä, narkomaaneja, ilotyttöjä, seksuaalivähemmistöjä?
Mikä on se joka heitä alueelle vetää?
Kalliossa ei tavallisia työssäkäyviä juurikaan tapaa.
Tännekin palstalle kirjoitteleva kallion häirikkö on avohoito potilas.- seuraavia
Tarkoitatko eläkeläisillä 17-vuotiaita hevosmiehiä, jotka ovat joutuneet sairaseläkkeelle selkänsä takia?
- ympäristänuoret
seuraavia kirjoitti:
Tarkoitatko eläkeläisillä 17-vuotiaita hevosmiehiä, jotka ovat joutuneet sairaseläkkeelle selkänsä takia?
Nämä kaupunginvuokrakasarmien nuoret, maahanmuuttajat, valtaa rannat kesäisin. Jotlaus ja nuotiot. Eksottisu lisä väri meille. Turvamiehen saatossa Columbukseen, joskus, kun pakko!
- laajentaa
Kuulin tuossa huhun, jonka mukaan TV:n suosittu rikosraportti-ohjelma ryhtyy lähettämään aina tiistai-iltaisin vuosaari-extran, jossa käsitellään vain vuosaaressa tehtyjä rikoksia. Tämä siksi, että ko. alueen rikollisuus rehottaa valtoimenaan verrattuna muuhun suomeen.
- Tutkija tommi
Tilastojen mukaan suomen rikostilastoja johtaa Helsingin Kallio, vaarallinen ja väkivaltainen paikka, eilen siellä ryöstettiin parturiliike, sieltä ovat lähtöisin väkivaltaiset ulkomaalaisjengit, jotka ryöstelivät ihmisiä mm, Kaisaniemen puistosa ja kalliossa.
Kallio on vanha työläiskaupunginosa, surullista .että se on nyt niin levotonta seutua, alueella ei paljon asukaan, enään työssäkäyviä ihmisiä ,vaan eri alakultttuurien edustajia.
Kallio on toki mainio nähtävyys, tekeväthän turistiryhmät sinne matkoja, katsomaan, kuinka alkeellisissa oloissa ennen asuttiin ja jotkut asuvat vieläkin, retkillä on mukana aina aseistettu turvapartio
Kallio on osa kaupunkikultturia ja monikultturisutta parhaimmillaan.
Ikävää, että alueen mainetta pahentaa entisestään häirikkö, joka kirjoittelee tänne palstalle aina eri nimimerkillä, miehen nimi on Remontti Rane ja hän käyttää punaista hametta, Rane on mustannut Kallion mainetta entisestään, alueella on nykyisin paljon vuokra-asuntoja tyhjillään ja alkoholistien tukiasuntoina.
Ehkäpä joskus alue puhdistuu, kun vanhat talot puretaan ja rakennetaan tilalle uusia, silloin voi joku varakkaampikin eksyä kallioon! - toinen tilanne
Tutkija tommi kirjoitti:
Tilastojen mukaan suomen rikostilastoja johtaa Helsingin Kallio, vaarallinen ja väkivaltainen paikka, eilen siellä ryöstettiin parturiliike, sieltä ovat lähtöisin väkivaltaiset ulkomaalaisjengit, jotka ryöstelivät ihmisiä mm, Kaisaniemen puistosa ja kalliossa.
Kallio on vanha työläiskaupunginosa, surullista .että se on nyt niin levotonta seutua, alueella ei paljon asukaan, enään työssäkäyviä ihmisiä ,vaan eri alakultttuurien edustajia.
Kallio on toki mainio nähtävyys, tekeväthän turistiryhmät sinne matkoja, katsomaan, kuinka alkeellisissa oloissa ennen asuttiin ja jotkut asuvat vieläkin, retkillä on mukana aina aseistettu turvapartio
Kallio on osa kaupunkikultturia ja monikultturisutta parhaimmillaan.
Ikävää, että alueen mainetta pahentaa entisestään häirikkö, joka kirjoittelee tänne palstalle aina eri nimimerkillä, miehen nimi on Remontti Rane ja hän käyttää punaista hametta, Rane on mustannut Kallion mainetta entisestään, alueella on nykyisin paljon vuokra-asuntoja tyhjillään ja alkoholistien tukiasuntoina.
Ehkäpä joskus alue puhdistuu, kun vanhat talot puretaan ja rakennetaan tilalle uusia, silloin voi joku varakkaampikin eksyä kallioon!Tsekkaas, Moga, mitä ne rikostilastot sanoo väkilukuun suhteutettuna. Vuosaaressa ei pimeän tultua voi enää kulkea ulkona ilman poliisisaattuetta, sen verran pahaksi on seutu viime vuosina muuttunut.
- Kallion Eikka
toinen tilanne kirjoitti:
Tsekkaas, Moga, mitä ne rikostilastot sanoo väkilukuun suhteutettuna. Vuosaaressa ei pimeän tultua voi enää kulkea ulkona ilman poliisisaattuetta, sen verran pahaksi on seutu viime vuosina muuttunut.
Kallio on tosiaankin tiheään asuttu, asutettu ovat mm. kaikki roskalaatikot, rappukäytävät ja vintit.
vaarallista seutua, joudun pakoilemaan aina kaduilla ryöstäjiä, mutta kun ei ole varaa muualta asuntoa ostaa! - erittäin hyvät
Kallion Eikka kirjoitti:
Kallio on tosiaankin tiheään asuttu, asutettu ovat mm. kaikki roskalaatikot, rappukäytävät ja vintit.
vaarallista seutua, joudun pakoilemaan aina kaduilla ryöstäjiä, mutta kun ei ole varaa muualta asuntoa ostaa!Koska Kalliossa asuu paljon ihmisiä, ovat palvelut myös loistavat. Toisin on Vuosaaressa, jossa ainoa palvelu on kauppa, jonka aulassa toimettomat nuoret miehet pelaavat hedelmäpeliä ja pureksivat outoja kasveja. Paikkakunnan ainoassa räkälässä istuu hampaattomia vanhoja ämmiä sätkä suussa pummaamassa kahta euroa pieneen stobeen. Hyi mika paikka!
- paikkaansa
Tutkija tommi kirjoitti:
Tilastojen mukaan suomen rikostilastoja johtaa Helsingin Kallio, vaarallinen ja väkivaltainen paikka, eilen siellä ryöstettiin parturiliike, sieltä ovat lähtöisin väkivaltaiset ulkomaalaisjengit, jotka ryöstelivät ihmisiä mm, Kaisaniemen puistosa ja kalliossa.
Kallio on vanha työläiskaupunginosa, surullista .että se on nyt niin levotonta seutua, alueella ei paljon asukaan, enään työssäkäyviä ihmisiä ,vaan eri alakultttuurien edustajia.
Kallio on toki mainio nähtävyys, tekeväthän turistiryhmät sinne matkoja, katsomaan, kuinka alkeellisissa oloissa ennen asuttiin ja jotkut asuvat vieläkin, retkillä on mukana aina aseistettu turvapartio
Kallio on osa kaupunkikultturia ja monikultturisutta parhaimmillaan.
Ikävää, että alueen mainetta pahentaa entisestään häirikkö, joka kirjoittelee tänne palstalle aina eri nimimerkillä, miehen nimi on Remontti Rane ja hän käyttää punaista hametta, Rane on mustannut Kallion mainetta entisestään, alueella on nykyisin paljon vuokra-asuntoja tyhjillään ja alkoholistien tukiasuntoina.
Ehkäpä joskus alue puhdistuu, kun vanhat talot puretaan ja rakennetaan tilalle uusia, silloin voi joku varakkaampikin eksyä kallioon!Suurin osa Kalliossa asuvista on tavallisia työssäkäyviä ihmisiä. Sitä paitsi narkkareilla tai työttömillä ei olisi varaa ostaa asuntoa täältä. Kallio on toiseksi kalleinta asuinaluetta Töölön kanssa heti Kaivopuiston ja Eiran jälkeen.
Narkkareita löytyy ympäri kaupunkia, myös Kalliosta ja Eirasta yms, mutta Kalliosta puuttuvat täysin nuorisojengit. Kallio on hyvin turvallinen paikka asua ja itse olen asunut alueella yli 20 vuotta, eikä mitään ole koskaan sattunut.
Ettäs silleen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770