Onko Porissa ollut paljon keskustelua kuinka tekeillä oleva kuntaremontti vaikuttaa Porin seudun asioihin? liitetäänkö Porin lähikuntia Poriin vai onko Pori nykyisillä rajoillaan sopivan kokoinen? Eikös ne Noormarkku ja Kiukainen ym ole ihan Porin nukkumalähiöitä.
Jotenkin en jaksa uskoa, että yli 600v vanhaa Ulvilaa lopetettaisiin vaikka mikäs suoja nyt jokin korkea ikäkään voi olla. Riippuu ihan millaisessa kunnossa Ulvilan talous on, mistä minulla ainakaan ei ole mitään hajua.
Jotenkin en jaksa uskoa, että yli 600v vanhaa Ulvilaa lopetettaisiin vaikka mikäs suoja nyt jokin korkea ikäkään voi olla. Riippuu ihan millaisessa kunnossa Ulvilan talous on, mistä minulla ainakaan ei ole mitään hajua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos homma menee siihen, että valtiovallan päätöksellä Suomi jaetaan 20 kuntaan, mikä on yksi vaihtoehto niin on aivan sama kuinka vanha Ulvila on ja millainen on sen taloustilanne. Silloin koko Satakunta on käytännössä yhtä kuntaa ja kunnat muodostunevat muutenkin pitkälti nykyisen maakuntajaon perusteella.
Jos (ja oikeastaan kun) uudistus toteutetaan jollakin toisella variantilla, lienee Ulvila silloinkin pikkutekijä, josta tulee osa nykyisen Porin ympärille muodostuvaa "Karhukuntaa."
Kiukainen kuulunee luontevammin Pyhäjärviseutuun kuin Poriin.
Siis jos kovaa peliä pelataan ja Suomesta tehdään 20 kuntaa niin lista on seuraava.
Ahvenanmaa
Etelä-Karjala
Etelä-Pohjanmaa
Etelä-Savo
Itä-Uusimaa
Kainuu
Kanta-Häme
Keski-Pohjanmaa
Keski-Suomi
Kymenlaakso
Lappi
Pirkanmaa
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Päijät-Häme
Satakunta
Uusimaa
Varsinais-Suomi
Voidaan sitten unhotaa se jatkuva kädenvääntö Porin ja Rauman välillä kun ovat samaa kuntaa.
Tuo on se kepun ehdottama aluekuntamalli, jonka mukaan lähes kaikki nykykunnat jäisivät olemaan ns lähikuntina mutta muodostettaisiin aluekuntia joihin kuuluisi nämä lähikunnat. Siis niin kepua kuin olla ja voi. Tuloksenahan olisi vain uusi hallintokerros, mikä ei auttaisi tilannetta yhtään, päinvastoin.
Itse luulisin, että kuntien määrää vähennetään 150-200, kenties jopa 100-150 välille, kuitenkin hyvin radikaalisti mutta suuri osahan kunnista on jo jonkin toisen kunnan satelliitteja ja käytännössä sen keskuksen esikaupunkeja joten siinä mielessä yhdistymiset eivät vaikuta sitä tai tätä. Tietenkin, mitä pohjoisemmaksi mennään, niin hankalammaksi tilanne käy sillä siellä kunnat ovat jo nyt pinta-alaltaan todella suuria.