Kuinka usein ja mitä treenaatte koiranne kanssa? Miten rytmitätte lenkkeilyn ja treenin? Esimerkiksi heitättekö pitkän lenkin koiruuden kanssa, tulette kotiin ja annatte koiruuden huilia ja sitten lähdette treeneihin vai harjoitteletteko lenkin aikana?
Kyselen siksi, että olen kovasti miettinyt saako sakupoikani tarpeeksi pääkopalleen tekemistä. Lenkkeilemme noin pari tuntia päivässä eri paikoissa ja joka ikinen päivä harjoittelemme tottisjuttuja keskenämme. Aion aloittaa myös jäljestämisen harjoittelun. Se, mikä minut saa pohtimaan että riittääkö em. koiralleni on se, että se on hiljan aloittanut turhanpäiväisen räksytyksen pihamaalla milloin millekkin. Lopettaa kuitenkin kun kiellän, etenkin jos ehdin tilanteeseen ajoissa. Silloin ei mölyä ollenkaan. Kehittääkö se tällä tavoin itselleen tekemistä (eli on turhautunut) vai voisiko osittain mennä iän piikkiin, koira on 1v8kk-ikäinen?
koiran aktivoinnista
5
535
Vastaukset
- moona69
päivittäinhän sitä melkeinpä harjoitellaan!=)Ihan tottelevaisuutta ja tällaista....=)Joskus saattaa mennä päivä tai pari ettei sillä tavalla harjoitella,kuitenkin olen pyrkinyt siihen että 2-3krt päivässä otetaan pieni harjoitus tuokio.Yleensä ihan lenkin yhteydessä otetaan,vaikka silloin tällöin tulee ihan tarkoituksella lähdettyä treenaamaan läheiselle tokokentälle.Kerran,pari viikossa tulee käytyä kaverin/kavereitten kanssa ihan porukalla lenkillä ja otetaan harjoituksia.kyllä tuo miusta kuulostaa ihan hyvältä,saattaa hyvinkin osittain ainakin johtua ihan iästäkin.mutta tsemppiä!=)
- hurtta-83
Piti ihan tarkistaa et oot sie sie =)
Mut voitas taas lähtee täs, vaik tänään?
Rämppään sulle myöhemmällä viestin tynkää...meillä tuossa toissapäivänä tuli mokailtua Kun minä päätin suutuksissani sitten lähteä koiraa kouluttelee, no voit arvata mitä tuli =)... Nyt oon hakannu päätä seinään hokien tyhmä tyhmä tyhmä....=)
Mut siis aloittajalle.
Me käydään koiruukseni kans kouluttelemassa 4-5kertaa viikossa, vähän riippuu.
Mulla on mukana valmiiks suunniteltu harjottelu lista minkä mukaan kouluttelen ja pidän koulutus päiväkirjaa.Sillon kun lähen kouluttelee niin talsin suoraan kentälle, teen ne jutut mitä oon valmiiks suunnitellu ja sit kotiin.
Tai sitten ollaaan lenkillä ja kesken lenkin otan jotain käskyjä.
Joka päivä käydään jossain juoksemassa niin et koiruus saa tykitellä vapaana tai sit tehdään turbolenkki.
Hyvin usein käydään koirapuistossa tai lenkillä koirakavereiden kanssa ja silloin jossain välissä kesken riekkumisen otetaan jokainen koirillamme käskyjä.
Sitten käydään mmyös raunioilla ja hiekkamontuilla ja suolla...joskus tehään kavereitten kans leikki etsintöjä, joku menee piiloon silleen et koira eikä me tiedetä missä on ja sit koira laitetaan ettimään, sika kivaa =)
Sit tehään jälkiä ja seuraillaan niitä...ihan leikkimielellä.
Tänä talvena päästään jo kaivaa ahkio taas esille...ja saas nähä miten sitä innostuu kiskomaan.
Ja sitten ettei nyt aina oltais samoissa paikoissa mis on samoja jo tuttuja hajuja, niin sillon tällön isännän kans ajetaan autolla ihan ihme paikkoihin ja siellä juoksutetaan koiraa...huomaa kyllä eron tutussa ja vieraassa paikassa...
Sitten joskus jos näyttää siltä et koiruus ei niin virroissaan ole, niin pidetään semmonen huili päivä ihan kaikesta ja sillon käydään vain normaaleilla lenkeillä.
Ainiin ja sit joskus ihan aivojumpan mielessä opetellaan sisällä kaikkia ihan hömpömpöö juttuja, esim. näytä peukku jne., kumpi käsi, nätti, piiloon jne..- moona69
Minähän se...=)Voi harmi etten tänään "päässy" raunioille,mutta yritetään toinen päivä uudestaan!Vai meni metsään kouluttelu....Meillä Moonan kanssa meni taas eilen tosi mukavasti harkat,ihan ylpeyttä tihkuin Moonan suorituksesta!=)Pikku hiljaa sitä aletaan vaan koko ajan edistyä yhteistyössä ,vaikka huonon päivän sattuessa toivottomalta tuntuu...=)
- hurtta-83
moona69 kirjoitti:
Minähän se...=)Voi harmi etten tänään "päässy" raunioille,mutta yritetään toinen päivä uudestaan!Vai meni metsään kouluttelu....Meillä Moonan kanssa meni taas eilen tosi mukavasti harkat,ihan ylpeyttä tihkuin Moonan suorituksesta!=)Pikku hiljaa sitä aletaan vaan koko ajan edistyä yhteistyössä ,vaikka huonon päivän sattuessa toivottomalta tuntuu...=)
Hyvinhän teillä suju sillonki kun oltiin viimeks.
Siitä se lähtee =)
Meillä taas "vähä" venähti siel raunioilla ja nyt täällä on raatoja jaloissa ;)
Mut pitääpi tuas ilimootella =)
- pohtija
jo vastanneille.
Olisiko muilla lisää vinkkejä? =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770